8. Terveyteen liittyviä eettisiä kysymyksiä
Linkkilista
Uskomushoidot
MESSUKESKUKSESSA järjestetään tänä viikonloppuna hyvinvointiin keskittyvät I love me -messut. Tarjolla on esimerkiksi joogaa, hierontaa ja kuntoiluvinkkejä. Esiintymässä on niin kosmetologeja kuin lääkäreitä. Erityisesti yksi luento pysäyttää:
Aiheesta ”Tunnelukot kehon sairauksien syynä” luennoi erikoislääkäri ja homeopaatti Sauli Siekkinen. Luennon kuvauksessa kerrotaan, kuinka asenteet, käyttäytymismallit ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan.
Ihanko totta? Aiheuttavatko asenteet todella sairauksia?
USKOMUSHOITOJA, kuten homeopatiaa tai funktionaaliseksi lääketieteeksi kutsuttuja hoitoja, tarjoavat nykyään myös monet lääkärit. Esimerkiksi Helsingissä on kokonaisia lääkärikeskuksia, joissa työskentelee perinteisen lääkärikoulutuksen saaneita lääkäreitä, jotka tarjoavat myös erilaisia uskomushoitoja.
Tämä vaikuttaa ristiriitaiselta. Lääkäriliiton julkaisemassa Lääkärin etiikka -kirjassa todetaan ykskantaan:
”Potilaan on lääkäriin tullessaan voitava luottaa siihen, että tämä soveltaa parhaita, tieteelliseen viitekehykseen pohjautuvia menetelmiä. Vaihtoehtohoitojen markkinointi ja myynti lääkärin auktoriteetilla ei siis ole soveliasta.”
Lääkärin etiikka -kirjalla ei sinänsä ole velvoittavaa asemaa. Mikään ei siis estä lääkäriä harjoittamasta lääkärin työnsä ohella esimerkiksi homeopatiaa.
SOITIMME SUOMEN LÄÄKÄRILIITTOON ja kysyimme, miten potilaan tulisi suhtautua uskomushoitoja tarjoavaan lääkäriin.
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen mukaan kysymys on monitahoinen. Tiivistettynä voisi sanoa:
Jos aikuinen ihminen tieten tahtoen hakeutuu uskomushoitoja tarjoavalle lääkärille, maksaa hoitonsa itse ja saa myös asianmukaista lääketieteellistä hoitoa, niin mikäs siinä, jos uskomushoidot tuovat lisäiloa. Jos reuma- tai diabetespotilaan hyvinvointi lisääntyy hieronnalla tai yrttihoidolla, niin hyvä. Jos taas lääketieteellistä hoitoa ryhdytään korvaamaan uskomushoidoilla, astutaan vaarallisille vesille.
Ja nyt puhutaan vain aikuisista, mieleltään hyvinvoivista ihmisistä. Lääkäriliitto on ajanut yhdessä muun muassa psykologiliiton kanssa lakia, joka kieltäisi uskomushoitojen antamisen esimerkiksi lapsille tai raskauteen ja synnytykseen liittyvien sairauksien hoitoon.
Lisäksi uskomushoitoja ei tulisi käyttää vakavien sairauksien kuten syövän, psyykkisten sairauksien, diabeteksen ja epilepsian hoitoon.
”Esimerkiksi Ruotsissa on tällainen laki”, Myllymäki sanoo.
Vaihtoehtohoidot ovat todistetusti aiheuttaneet Suomessa vakavia ongelmia. Esimerkiksi 90-luvulla Suomessa menehtyi tyypin 1 diabetekseen lapsi, jonka vanhemmat olivat vaihtaneet insuliinihoidon uskomushoitajan suosittelemiin kylpyihin. Hoitoa ei tosin silloin suositellut lääkäri vaan uskomushoitaja.
Aikuistenkin on syytä olla varuillaan luontaishoidoista, jos ne sisältävät paljon erilaisia lisäravinteita.
”Varsinkin jos rohtoja tilaa postimyynnistä, ei voi olla varma, mitä ne sisältävät. Suomessa on maksansiirtoon joutuneita potilaita, jotka ovat syöneet erilaisia terveysvalmisteita ja jotka ovat ajatelleen hoitavansa itseään terveellisesti ja luonnollisesti.”
MUTTA SE ASENTEISTA SAIRASTUMINEN. Erikoislääkäri, homeopaatti Sauli Siekkinen: Mitä sairauksia asenteet voivat käsityksesi mukaan aiheuttaa?
”Varhaisen lapsuuden negatiiviset tunnekokemukset vaikuttavat sairastuvuuteen esimerkiksi astmassa, allergioissa ja paniikkihäiriöissä.”
Otetaan esimerkiksi vaikkapa astma ja lapsuuden tunnekokemukset. Onko Siekkisellä tieteellisiä todisteita näiden yhteydestä?
”Ei minulla tieteellistä tietoa tästä ole, vaan potilastapauksia”, Siekkinen sanoo puhelimessa.
Myöhemmin hän kuitenkin viestittää sähköpostitse, että asiasta on runsaasti tieteellistä näyttöä. Viestiin hän liittää linkkejä tutkimuksiin Chest-, Clinical & Experimenta Allergy-, Journal of Pediatric Psychology- ja JAMA-tiedejulkaisuissa.
USKOMUSHOITOJEN kannattajat syyttävät lääketiedettä usein siitä, että lääketiede ei ole kiinnostunut uskomushoidoista. Asia on kuitenkin päinvastoin. Mistä tahansa uskomushoidosta voi tulla lääketiedettä, kunhan hoito todistetusti tehoaa. Näin on osittain käynyt esimerkiksi akupunktion kanssa.
”Tieteen perusidea on olla itseään korjaava prosessi”, sanoo Lääkäriliiton Kati Myllymäki. Lääketiede ei väitä olevansa totta ikuisesti vaan toistaiseksi. Hän antaa kehityksestä esimerkin:
”Kun itse opiskelin lääketiedettä, vatsahaava oli kirurginen tauti, jota hoidettiin leikkauksella. Sen jälkeen on todettu, että vatsahaava on infektiotauti, jota hoidetaan antibiooteilla. Nykyään pidettäisiin hoitovirheenä, jos vatsahaavaa lähdettäisiin hoitamaan puukolla.”
Lääketieteen erehtyväisyydestä ei kuitenkaan voi vetää sitä johtopäätöstä, että vaikkapa homeopatia todella tehoaisi. Esimerkiksi muutama vuosi sitten tehdyssä laajassa selvityksessä homeopatia todettiin tehottomaksi, HS.fi kertoi vuonna 2014.
Uskomushoitojen käyttö ja arvostus kuitenkin vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Saksassa monet lääkärit suhtautuvat homeopatiaan myönteisesti.
MITÄ MIELTÄ erikoislääkäri, homeopaatti Siekkinen on siitä, että Suomen Lääkäriliiton julkaiseman kirjan mukaan vaihtoehtohoitojen markkinointi ja myynti lääkärin auktoriteetilla ei ole soveliasta?
”En minä käske ketään lopettamaan lääkkeitä. Opetan menetelmiä, joilla pystyy vaikuttamaan sairaustiloihin. Esimerkiksi rentoutumismenetelmiä, kehonhuoltoa, ryhdin korjausta ja sitä, miten asennoitua elämään yleensä.”
LÄÄKÄRIEN TOIMINNAN asianmukaisuutta valvoo Sosiaali ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Valviran tietoon ei ole tullut, että uskomushoitoja tarjoavat lääkärit olisivat toimineet työssään epäasianmukaisesti, kertoo ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen Valvirasta.
Valvira ei sinänsä valvo uskomushoitoja tai niiden sisältöä, mutta jos esimerkiksi lääkäri suosittelisi syöpälääkkeiden korvaamista homeopatialla, asia kuuluisi Valviran piiriin.
Yksittäisiin epäasiallisiin hoitomuotoihin Valvira on kyllä puuttunut. Virasto on rajoittanut esimerkiksi joidenkin lääkärien oikeutta pitää yksityispraktiikkaa, koska nämä ovat hoitaneet kilpirauhasongelmia suositusten vastaisella tavalla. Myös väsymysoireyhtymän hoitoon on puututtu. Kyse ei kuitenkaan ole ollut varsinaisista uskomushoidoista vaan lähinnä lääketieteellisesti perustelemattomasta hoidosta.
Aiheesta ”Tunnelukot kehon sairauksien syynä” luennoi erikoislääkäri ja homeopaatti Sauli Siekkinen. Luennon kuvauksessa kerrotaan, kuinka asenteet, käyttäytymismallit ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan.
Ihanko totta? Aiheuttavatko asenteet todella sairauksia?
USKOMUSHOITOJA, kuten homeopatiaa tai funktionaaliseksi lääketieteeksi kutsuttuja hoitoja, tarjoavat nykyään myös monet lääkärit. Esimerkiksi Helsingissä on kokonaisia lääkärikeskuksia, joissa työskentelee perinteisen lääkärikoulutuksen saaneita lääkäreitä, jotka tarjoavat myös erilaisia uskomushoitoja.
Tämä vaikuttaa ristiriitaiselta. Lääkäriliiton julkaisemassa Lääkärin etiikka -kirjassa todetaan ykskantaan:
”Potilaan on lääkäriin tullessaan voitava luottaa siihen, että tämä soveltaa parhaita, tieteelliseen viitekehykseen pohjautuvia menetelmiä. Vaihtoehtohoitojen markkinointi ja myynti lääkärin auktoriteetilla ei siis ole soveliasta.”
Lääkärin etiikka -kirjalla ei sinänsä ole velvoittavaa asemaa. Mikään ei siis estä lääkäriä harjoittamasta lääkärin työnsä ohella esimerkiksi homeopatiaa.
SOITIMME SUOMEN LÄÄKÄRILIITTOON ja kysyimme, miten potilaan tulisi suhtautua uskomushoitoja tarjoavaan lääkäriin.
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäen mukaan kysymys on monitahoinen. Tiivistettynä voisi sanoa:
Jos aikuinen ihminen tieten tahtoen hakeutuu uskomushoitoja tarjoavalle lääkärille, maksaa hoitonsa itse ja saa myös asianmukaista lääketieteellistä hoitoa, niin mikäs siinä, jos uskomushoidot tuovat lisäiloa. Jos reuma- tai diabetespotilaan hyvinvointi lisääntyy hieronnalla tai yrttihoidolla, niin hyvä. Jos taas lääketieteellistä hoitoa ryhdytään korvaamaan uskomushoidoilla, astutaan vaarallisille vesille.
Ja nyt puhutaan vain aikuisista, mieleltään hyvinvoivista ihmisistä. Lääkäriliitto on ajanut yhdessä muun muassa psykologiliiton kanssa lakia, joka kieltäisi uskomushoitojen antamisen esimerkiksi lapsille tai raskauteen ja synnytykseen liittyvien sairauksien hoitoon.
Lisäksi uskomushoitoja ei tulisi käyttää vakavien sairauksien kuten syövän, psyykkisten sairauksien, diabeteksen ja epilepsian hoitoon.
”Esimerkiksi Ruotsissa on tällainen laki”, Myllymäki sanoo.
Vaihtoehtohoidot ovat todistetusti aiheuttaneet Suomessa vakavia ongelmia. Esimerkiksi 90-luvulla Suomessa menehtyi tyypin 1 diabetekseen lapsi, jonka vanhemmat olivat vaihtaneet insuliinihoidon uskomushoitajan suosittelemiin kylpyihin. Hoitoa ei tosin silloin suositellut lääkäri vaan uskomushoitaja.
Aikuistenkin on syytä olla varuillaan luontaishoidoista, jos ne sisältävät paljon erilaisia lisäravinteita.
”Varsinkin jos rohtoja tilaa postimyynnistä, ei voi olla varma, mitä ne sisältävät. Suomessa on maksansiirtoon joutuneita potilaita, jotka ovat syöneet erilaisia terveysvalmisteita ja jotka ovat ajatelleen hoitavansa itseään terveellisesti ja luonnollisesti.”
MUTTA SE ASENTEISTA SAIRASTUMINEN. Erikoislääkäri, homeopaatti Sauli Siekkinen: Mitä sairauksia asenteet voivat käsityksesi mukaan aiheuttaa?
”Varhaisen lapsuuden negatiiviset tunnekokemukset vaikuttavat sairastuvuuteen esimerkiksi astmassa, allergioissa ja paniikkihäiriöissä.”
Otetaan esimerkiksi vaikkapa astma ja lapsuuden tunnekokemukset. Onko Siekkisellä tieteellisiä todisteita näiden yhteydestä?
”Ei minulla tieteellistä tietoa tästä ole, vaan potilastapauksia”, Siekkinen sanoo puhelimessa.
Myöhemmin hän kuitenkin viestittää sähköpostitse, että asiasta on runsaasti tieteellistä näyttöä. Viestiin hän liittää linkkejä tutkimuksiin Chest-, Clinical & Experimenta Allergy-, Journal of Pediatric Psychology- ja JAMA-tiedejulkaisuissa.
USKOMUSHOITOJEN kannattajat syyttävät lääketiedettä usein siitä, että lääketiede ei ole kiinnostunut uskomushoidoista. Asia on kuitenkin päinvastoin. Mistä tahansa uskomushoidosta voi tulla lääketiedettä, kunhan hoito todistetusti tehoaa. Näin on osittain käynyt esimerkiksi akupunktion kanssa.
”Tieteen perusidea on olla itseään korjaava prosessi”, sanoo Lääkäriliiton Kati Myllymäki. Lääketiede ei väitä olevansa totta ikuisesti vaan toistaiseksi. Hän antaa kehityksestä esimerkin:
”Kun itse opiskelin lääketiedettä, vatsahaava oli kirurginen tauti, jota hoidettiin leikkauksella. Sen jälkeen on todettu, että vatsahaava on infektiotauti, jota hoidetaan antibiooteilla. Nykyään pidettäisiin hoitovirheenä, jos vatsahaavaa lähdettäisiin hoitamaan puukolla.”
Lääketieteen erehtyväisyydestä ei kuitenkaan voi vetää sitä johtopäätöstä, että vaikkapa homeopatia todella tehoaisi. Esimerkiksi muutama vuosi sitten tehdyssä laajassa selvityksessä homeopatia todettiin tehottomaksi, HS.fi kertoi vuonna 2014.
Uskomushoitojen käyttö ja arvostus kuitenkin vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Saksassa monet lääkärit suhtautuvat homeopatiaan myönteisesti.
MITÄ MIELTÄ erikoislääkäri, homeopaatti Siekkinen on siitä, että Suomen Lääkäriliiton julkaiseman kirjan mukaan vaihtoehtohoitojen markkinointi ja myynti lääkärin auktoriteetilla ei ole soveliasta?
”En minä käske ketään lopettamaan lääkkeitä. Opetan menetelmiä, joilla pystyy vaikuttamaan sairaustiloihin. Esimerkiksi rentoutumismenetelmiä, kehonhuoltoa, ryhdin korjausta ja sitä, miten asennoitua elämään yleensä.”
LÄÄKÄRIEN TOIMINNAN asianmukaisuutta valvoo Sosiaali ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira. Valviran tietoon ei ole tullut, että uskomushoitoja tarjoavat lääkärit olisivat toimineet työssään epäasianmukaisesti, kertoo ryhmäpäällikkö Kirsi Liukkonen Valvirasta.
Valvira ei sinänsä valvo uskomushoitoja tai niiden sisältöä, mutta jos esimerkiksi lääkäri suosittelisi syöpälääkkeiden korvaamista homeopatialla, asia kuuluisi Valviran piiriin.
Yksittäisiin epäasiallisiin hoitomuotoihin Valvira on kyllä puuttunut. Virasto on rajoittanut esimerkiksi joidenkin lääkärien oikeutta pitää yksityispraktiikkaa, koska nämä ovat hoitaneet kilpirauhasongelmia suositusten vastaisella tavalla. Myös väsymysoireyhtymän hoitoon on puututtu. Kyse ei kuitenkaan ole ollut varsinaisista uskomushoidoista vaan lähinnä lääketieteellisesti perustelemattomasta hoidosta.
Viuhka
Elinsiirrot ja eettinen pohdinta
7. Elinsiirtojen eettisyys (30 p.)
Elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä voidaan arvioida seuraavista näkökulmista: arvot ja arvoristiriidat, hyveet, oikeudet, motiivit, seuraukset, velvollisuudet, toimintaa säätelevät normit, ammattieettiset periaatteet ja priorisointi. Näitä näkökulmia on mahdollista tarkastella elimen luovuttajan, elimen saajan, omaisten ja terveydenhuollon kannalta sekä yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla.
Elinluovutuksen voi katsoa olevan epäitsekkyyteen ja lähimmäisen rakkauden arvoon perustuva lahja elämälle, tai sen voi nähdä ilmentävän hyvää ihmisyyttä (hyve-etiikka). Arvoristiriitoja saattaa seurata esimerkiksi luovuttajan ja omaisen erilaisista näkemyksistä.
Elimen luovuttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Luovutuspäätöksen voi tehdä elinaikanaan elinluovutuskortilla. Elinluovutuksesta on oikeus kieltäytyä, eikä elimiä siirretä aivokuolleeltakaan, jos on tiedossa, että hän on eläessään vastustanut siirtoa esim. arvojensa takia. Alaikäisen ja vajaakykyisen elinluovutukseen tarvitaan huoltajan suostumus.
Elinsiirtoa odottavan potilaan oikeuksiin kuuluu saada tietoa omasta sairaudesta sekä riskeistä, joita elinsiirtoon liittyy. Hänellä on myös omaa hoitoaan koskeva itsemääräämisoikeus. Elävälle läheiselleen munuaisen luovuttamista suunnittelevan on potilaan oikeuksien mukaisesti saatava riittävästi tietoa luovutukseen liittyvistä riskeistä ja haitoista. Luovutuspäätöksen tekemiseen on varattava riittävästi aikaa. Potilaan oikeuksiin kuuluu myös aivokuolleen henkilön ihmisarvoinen hyvä hoito sekä omaisista huolehtiminen ja omaisten surun kunnioitus.
Suomessa elinluovutuksesta ei saa palkkiota. Elinluovutuksen motiivina voi olla auttaminen ja hyvän tekeminen.
Elinsiirtoihin liittyviä globaaleja ihmisen perusoikeuksia rikkovia eettisiä ongelmia ovat elinkauppa eli elinten kaupallinen käyttö, laittomiin elinsiirtoihin liittyvä toiminta ja elinsiirtoturismi, jossa motiivina on taloudellinen hyötyminen. Elinsiirtoa odottavan ja tarvitsevan elinehtona on siirteen löytyminen. Eettisesti on kuitenkin väärin toivoa kuolemaa tai onnettomuutta, jotta siirteitä saataisiin. Siirteen saantiin ei voi Suomessa vaikuttaa esim. taloudellisesti.
Siirron seurauksena uuden elimen saanut voi elää tervettä elämää tai hänen elinaikansa saattaa pidentyä. Hän myös voi kokea kiitollisuutta luovuttajaa kohtaan. Vuoden kuluttua siirteistä toimii yli 90 %. Luovuttajan omaisille läheisen aivokuolema on raskas tilanne. Luovutustiedosta voi seurata ahdistusta mutta myös lohdutusta auttamismahdollisuuden kautta. Oman munuaisen luovutuksesta saattaa seurata luovuttajalle paitsi iloa, myös huolta sekä omasta että lähiomaisen selviämisestä.
Onko elimen saajan velvollisuus huolehtia terveydestään, jotta elinsiirto onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla?
Elimen luovutus ei ole velvollisuus.
Terveydenhuollossa elinsiirtotoiminta on vahvasti lailla ja kansainvälisillä sopimuksilla säädeltyä ja ohjeistettua. Elinsiirtojonossa odottaminen lisää sekä inhimillistä kärsimystä että sairauskuluja, joten siirtoprosessien tulisi olla laadukkaita, toimivia ja turvallisia. Lisäksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä sopivien siirteiden löytämiseksi.
Terveydenhuollossa määritetään, kuka sopii luovuttajaksi, ja todetaan aivokuolema, jotta luovutus voidaan toteuttaa. Luovutukseen tarvitaan tieto elinluovutuskortista tai omaisilta saatu vainajan oletettu mielipide.
Luovutustilanteessa ammattietiikkaan kuuluu aivokuolleen henkilön ihmisarvoinen hyvä hoito sekä omaisista huolehtiminen ja omaisten surun kunnioitus. Ammattietiikan piiriin kuuluu myös, että potilaiden turvallisuus varmistetaan laadukkaalla ja ammattitaitoiselle tutkimisella. Samat vaatimukset koskevat elinsiirtotoimintaa kokonaisuutena. Elinluovuttajan ja siirteen saajan henkilöllisyyteen liittyvällä tiedolla on salassapitovelvoite. Elinluovutustahto ei saa vaikuttaa hoitoon, jos ihminen sairastuu vakavasti. Terveydenhuollossa valitaan elinsiirtoa tarvitsevat potilaat ja heidät asetetaan kiireellisyysjärjestykseen elinsiirtojonoon (priorisointi). Siirto- ja luovutuspäätöksien tekoon tarvitaan useamman lääkärin osallistumista.
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0−15.
4 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä yhdestä näkökulmasta (tummennukset tekstissä).
7 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä kahdesta eri näkökulmasta.
10 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä kolmesta eri näkökulmasta.
13 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä neljästä eri näkökulmasta.
Tiedonkäsittely arvostellaan pistein 0–15 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteet, argumentointi, kokonaisuus).
Elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä voidaan arvioida seuraavista näkökulmista: arvot ja arvoristiriidat, hyveet, oikeudet, motiivit, seuraukset, velvollisuudet, toimintaa säätelevät normit, ammattieettiset periaatteet ja priorisointi. Näitä näkökulmia on mahdollista tarkastella elimen luovuttajan, elimen saajan, omaisten ja terveydenhuollon kannalta sekä yhteiskunnallisella ja globaalilla tasolla.
Elinluovutuksen voi katsoa olevan epäitsekkyyteen ja lähimmäisen rakkauden arvoon perustuva lahja elämälle, tai sen voi nähdä ilmentävän hyvää ihmisyyttä (hyve-etiikka). Arvoristiriitoja saattaa seurata esimerkiksi luovuttajan ja omaisen erilaisista näkemyksistä.
Elimen luovuttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Luovutuspäätöksen voi tehdä elinaikanaan elinluovutuskortilla. Elinluovutuksesta on oikeus kieltäytyä, eikä elimiä siirretä aivokuolleeltakaan, jos on tiedossa, että hän on eläessään vastustanut siirtoa esim. arvojensa takia. Alaikäisen ja vajaakykyisen elinluovutukseen tarvitaan huoltajan suostumus.
Elinsiirtoa odottavan potilaan oikeuksiin kuuluu saada tietoa omasta sairaudesta sekä riskeistä, joita elinsiirtoon liittyy. Hänellä on myös omaa hoitoaan koskeva itsemääräämisoikeus. Elävälle läheiselleen munuaisen luovuttamista suunnittelevan on potilaan oikeuksien mukaisesti saatava riittävästi tietoa luovutukseen liittyvistä riskeistä ja haitoista. Luovutuspäätöksen tekemiseen on varattava riittävästi aikaa. Potilaan oikeuksiin kuuluu myös aivokuolleen henkilön ihmisarvoinen hyvä hoito sekä omaisista huolehtiminen ja omaisten surun kunnioitus.
Suomessa elinluovutuksesta ei saa palkkiota. Elinluovutuksen motiivina voi olla auttaminen ja hyvän tekeminen.
Elinsiirtoihin liittyviä globaaleja ihmisen perusoikeuksia rikkovia eettisiä ongelmia ovat elinkauppa eli elinten kaupallinen käyttö, laittomiin elinsiirtoihin liittyvä toiminta ja elinsiirtoturismi, jossa motiivina on taloudellinen hyötyminen. Elinsiirtoa odottavan ja tarvitsevan elinehtona on siirteen löytyminen. Eettisesti on kuitenkin väärin toivoa kuolemaa tai onnettomuutta, jotta siirteitä saataisiin. Siirteen saantiin ei voi Suomessa vaikuttaa esim. taloudellisesti.
Siirron seurauksena uuden elimen saanut voi elää tervettä elämää tai hänen elinaikansa saattaa pidentyä. Hän myös voi kokea kiitollisuutta luovuttajaa kohtaan. Vuoden kuluttua siirteistä toimii yli 90 %. Luovuttajan omaisille läheisen aivokuolema on raskas tilanne. Luovutustiedosta voi seurata ahdistusta mutta myös lohdutusta auttamismahdollisuuden kautta. Oman munuaisen luovutuksesta saattaa seurata luovuttajalle paitsi iloa, myös huolta sekä omasta että lähiomaisen selviämisestä.
Onko elimen saajan velvollisuus huolehtia terveydestään, jotta elinsiirto onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla?
Elimen luovutus ei ole velvollisuus.
Terveydenhuollossa elinsiirtotoiminta on vahvasti lailla ja kansainvälisillä sopimuksilla säädeltyä ja ohjeistettua. Elinsiirtojonossa odottaminen lisää sekä inhimillistä kärsimystä että sairauskuluja, joten siirtoprosessien tulisi olla laadukkaita, toimivia ja turvallisia. Lisäksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä sopivien siirteiden löytämiseksi.
Terveydenhuollossa määritetään, kuka sopii luovuttajaksi, ja todetaan aivokuolema, jotta luovutus voidaan toteuttaa. Luovutukseen tarvitaan tieto elinluovutuskortista tai omaisilta saatu vainajan oletettu mielipide.
Luovutustilanteessa ammattietiikkaan kuuluu aivokuolleen henkilön ihmisarvoinen hyvä hoito sekä omaisista huolehtiminen ja omaisten surun kunnioitus. Ammattietiikan piiriin kuuluu myös, että potilaiden turvallisuus varmistetaan laadukkaalla ja ammattitaitoiselle tutkimisella. Samat vaatimukset koskevat elinsiirtotoimintaa kokonaisuutena. Elinluovuttajan ja siirteen saajan henkilöllisyyteen liittyvällä tiedolla on salassapitovelvoite. Elinluovutustahto ei saa vaikuttaa hoitoon, jos ihminen sairastuu vakavasti. Terveydenhuollossa valitaan elinsiirtoa tarvitsevat potilaat ja heidät asetetaan kiireellisyysjärjestykseen elinsiirtojonoon (priorisointi). Siirto- ja luovutuspäätöksien tekoon tarvitaan useamman lääkärin osallistumista.
Asiasisällön hallinta arvostellaan pistein 0−15.
4 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä yhdestä näkökulmasta (tummennukset tekstissä).
7 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä kahdesta eri näkökulmasta.
10 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä kolmesta eri näkökulmasta.
13 pistettä Vastauksessa on analysoitu elinsiirtoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä neljästä eri näkökulmasta.
Tiedonkäsittely arvostellaan pistein 0–15 taulukon 1 kriteerien mukaan (käsitteet, argumentointi, kokonaisuus).
Muistiinpanot
Tehtävät
Tee s.111 tehtävät 2f ja 5.
Tehtävien palautuskansio
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.