Kevät 2018

KEVÄÄN ILOA ORVOKKI-ISTUTUKSILLA

Perjantaina 27.4.2018 koulut ja päiväkodit ympäri Suomen istuttivat joukolla kevään ensimmäisiä ryhmäkasveja, orvokkeja. Mukana on myös vanhainkoteja. Orvokit tulevat kohteisiin lahjoituksena ryhmäkasviviljelijöiltä, kohteiden lähipuutarhoilta.

Tarkoituksena on piristää kohteiden ympäristöä ja pihoja, joihin ei monessa tapauksessa pystytä muuten hankkimaan istutuksia. Tempauksen ideana on tietenkin myös tutustuttaa lapsia istutuspuuhiin ja antaa heille piristävä ulkoilmahetki arjen keskelle. Kasvien hoito on tärkeä osa kasvatusta, ja orvokkipäivän ansioista lapset pääsevät seuraamaan ja hoivaamaan työnsä tuloksia.

Kuvissa istutuspuuhissa Puutarhatuotteen Mikko Hänninen ja koulumme 3. luokkalaiset.

LÄMMIN KIITOS PUUTARHATUOTE HÄNNINEN!





SUPERMIX-PÄIVÄ PERJANTAINA 16.3. KOULULLAMME

Kouluviikkomme huipentui SuperMix-päivään. Oppilaat pääsivät nauttimaan vauhdikkaasta ja toiminnallisesta tunnista. Iloinen nauru kaikui käytävälle saakka. Tunnin jälkeen salista tuli punaposkisia, tyytyväisiä oppilaita. Päivän järjesti helluntaiseurakunta.
Allaolevassa kuvagalleriassa SuperMix-tunnelmia.

OLYMPIATUNNELMISSA TALVILOMALLE

Rantatien koulu väki vietti upeaa ja aurinkoista talviolympialaispäivää Pukkivuoren alueella. Koululla olleiden juhlallisten alkuseremonioiden jälkeen kaikki ”olympiajoukkueet” marssivat kulkueena kohti ”olympiamonttua”. Tapahtumassa oli mukavia ja vauhdikkaita toimintapisteitä; curlingia, tossulätkää, pulkkayhdistetty, ampumajuoksua, kepparirata, norsufutista, tandemhiihtoa, lumikenkäilyä,... Päivän kruunasi luokkien välinen pulkkaviesti. Iloisin mielin ja punaisin poiskin lähdimme talviloman viettoon.

Olympiatuli paloi lippurivistön keskellä.