Paikalliset kirjaukset

Vetelin kunnan koulujen yhteinen arvoperusta on tiivistetty kolmeen sanaan: RAKKAUS, ROHKEUS JA REIPPAUS.

Nämä kolme korostuvat oppimiskäsityksessä ja kaikessa koulun toiminnassa. Arvot on aukikirjoitettu lauseisiin, jotta niitä voisi käyttää sellaisenaan opetuksen, oppimisen, työskentelyn ja vuorovaikutuksen lähtökohtana. Arvokeskusteluissa korostui voimakkaasti suhde muihin, ja se on kantava voima veteliläisen arvopohjan painotuksissa.

Arvopohjan toteutumista seurataan jatkuvasti. Koulussa on hyvä pitää säännöllisesti esimerkiksi arvoihin liittyviä aamunavauksia ja oppitunneilla keskusteluja. Opiskelijat itse, vanhemmat, opettajat sekä koulun muu henkilökunta seuraavat arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista jatkuvasti. Sen arviointi ja paikallisten osien päivittäminen on osa koulujen lukuvuosisuunnitelmaa.

Rakkaus ohjaa kaikkea koulun toimintaa.
Arvostetaan toinen toisiamme juuri sellaisina kuin olemme.
Kaikki ovat erilaisia, mutta samanarvoisia.
Kunnioitus kuuluu kaikille.
Annetaan aikaa ja rauhaa toisillemme.
Uskotaan hyvään.
Sitoudutaan olemaan ystävällisiä toisillemme.

Rohkeus olla oma itsensä ja tuntea omat vahvuutensa on oppimisen avain.
On onni olla juuri sellainen kuin on.
Hyväksy kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat.
Kaikilla on vahvuuksia.
Ehkäise kaikkea kiusaamista.
Uskalla.
Salli myös virheet. Nekin ovat oppimista.

Ryhdy toimeen.
Ennakoi.
Innostu!
Pidä huolta.
Perehdy.
Auta.
Uskaltaudu välillä pois mukavuusalueelta.
Sädehdi ympärillesi rauhaa ja hyvää energiaa!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä