Kunnan OPS-sisältö suomenkielisille
- mitkä ovat oppiaineen tavoitteet ja keskeiset sisällöt vuosiluokilla 7, 8 ja 9
- mitkä ovat kunkin oppimisympäristöihin ja työtapoihin sekä ohjaukseen, eriyttämiseen ja tukeen ja oppimisen arviointiin liittyvät mahdolliset erityispiirteet vuosiluokilla 7-9
YHTEISKUNTAOPPI
Oppiaineen tehtävä
Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi. Oppilaita ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan.
Oppiaineen tehtävänä on antaa yhteiskunnan toiminnasta ja kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista tiedollinen perusta sekä rohkaista oppilaita kehittymään oma-aloitteisiksi yhteiskunnallisiksi ja taloudellisiksi toimijoiksi.
Yhteiskuntaopin opetuksessa oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään. Heitä harjaannutetaan hankkimaan ja arvioimaan kriittisesti erityyppisten toimijoiden tuottamaa tietoa sekä soveltamaan sitä kohtaamissaan tilanteissa.
Oppilaita kannustetaan osallistumaan sekä toimimaan aktiivisesti ja rakentavasti erilaisissa tilanteissa ja yhteisöissä. Heitä ohjataan ymmärtämään, että yhteiskunnallinen päätöksenteko perustuu valintoihin, joita tehdään vaihtoehtoisten mahdollisuuksien välillä pyrkimyksenä löytää yhteisymmärrys.
Valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi on tavoitteena tutustuttaa oppilas kotiseudun yhteiskunnallisiin laitoksiin ja päätöksen tekoon. Ennen kaikkea tutuksi on tultava Utsjoen kunta ja saamelaisjärjestöt.
Tavoitteena on myös yrittäjyyden edistäminen.
Opintokäynnit ja vierailut koululle ovat tarpeen tavoitteiden toteuttamisessa.
Yhteiskuntaopin paikallisena tehtävänä on opettaa nuori kotiseutunsa tuntevaksi ja kotiseutuaan arvostavaksi aktiiviseksi jäseneksi.
Vuosiluokkien 7-9 opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja -taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan elämään liittyvien valintojen tekemisessä. Päätöksentekoa ja vaikuttamista harjoitellaan kouluyhteisössä ja muiden lähiyhteisön toimijoiden kanssa.
Opetuksessa kiinnitetään huomiota yhteiskunnan ja yhteisöllisen elämän rakenteisiin sekä niihin liittyviin käsitteisiin. Oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä erilaisia mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Yhteiskunnallisten asioiden opiskelussa näkökulma laajenee kattamaan myös globaalit kysymykset.
Yhteiskuntaopin opetuksessa noudatamme valtakunnallisen opetussuunnitelman lisäksi paikallista ja seudullista opetussuunnitelmaa mahdollisuuksien mukaan.
Arviointikriteerit suoritetaan seudullisen ja valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan.
Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9
Opetuksen tavoitteet
|
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet |
Paikalliset sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
Merkitys, arvot ja asenteet |
|||
T1 ohjata oppilasta syventämään kiinnostustaan ympäröivään yhteiskuntaan ja yhteiskuntaoppiin tiedonalana |
S1-S4 |
- Yksilö yhteisön jäsenenä - Saamelaisuus ja suomalaisuus Utsjoella |
L4, L7 |
T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan eettistä arviointikykyään liittyen erilaisiin inhimillisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin kysymyksiin |
S1-S4 |
- Yksilön hyvinvointi - asuminen ja sosiaali- ja terveyspalvelut kotikunnassa |
L1, L2, L4, L7 |
Yhteiskunnassa tarvittavien tietojen ja taitojen omaksuminen sekä yhteiskunnallinen ymmärrys |
|||
T3 ohjata oppilasta hahmottamaan oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksien yleismaailmallista merkitystä sekä syventämään tietojaan suomalaisen oikeusjärjestelmän toiminnasta |
S2, S3 |
- Kansalaisen turvallisuus - paikallinen poliisi ja käräjäoikeus |
L2, L4, L7 |
T4 ohjata oppilasta syventämään ja pitämään ajan tasalla yhteiskuntaa, talouden toimintaa ja yksityistä taloudenpitoa koskevia tietojaan ja taitojaan sekä arvioimaan kriittisesti median roolia ja merkitystä |
S1-S3
|
- Taloudenpito - oman kunnan talous |
L3, L4, L5 |
Yhteiskunnallisen tiedon käyttäminen ja soveltaminen |
|||
T5 rohkaista oppilasta kehittymään yritteliääksi ja vastuulliseksi taloudelliseksi toimijaksi, joka tuntee yrittäjyyttä ja työelämää sekä niiden tarjoamia mahdollisuuksia ja osaa suunnitella omaa tulevaisuuttaan |
S1, S4 |
- Utsjoen työpaikat ja yritystoiminta |
L1, L4, L7, L6 |
T6 ohjata oppilasta tarkastelemaan yhteiskunnallista toimintaa sekä eri yhteisöjä ja vähemmistöryhmiä monipuolisesti ja avarakatseisesti. |
S1, S2, S3 |
-saamelaisjärjestöjen toiminta |
L2, L4 |
T7 ohjata oppilasta ymmärtämään yhteiskunnallisen päätöksenteon periaatteita ja demokraattisia toimintatapoja paikallisella, kansallisella ja Euroopan unionin tasolla sekä globaalisti ja toimimaan aktiivisena, omaa lähiyhteisöä kehittävänä kansalaisena |
S1-S3 |
- Vaikuttaminen ja päätöksenteko - oman kunnan palvelut - kunnan poliittiset voimasuhteet ja päätöksenteko |
L1, L4, L7 |
T8 ohjata oppilasta talouden perusteiden ymmärtämiseen, oman talouden hallintaan ja vastuulliseen kuluttamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti |
S1, S4
|
- Kansantalous - kuluttajansuoja ja kuluttajanneuvonta Utsjoella |
L2, L4, L6, L7 |
T9 ohjata oppilasta laajentamaan yhteiskunnallisia näkemyksiään, osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan ja keskusteluun sekä käyttämään mediataitojaan ja tietojaan yhteiskunnasta omien käsitystensä muodostamisessa ja kansalaisena toimimisessa |
S1-S4 |
- globalisaation vaikutukset Utsjoen ja sen asukkaiden elämään |
L1, L2, L7 |