Ryhmän kuvaus

Oskarit

Oskarit on 3-6-vuotiaiden osapäiväryhmä, jonka toiminta-aika on klo. 8.30-12.30
Oskareiden ryhmässä on toimintavuonna 2021-2022 kahdeksan esioppilasta. 

Oskareissa tärkeitä ovat hyvät tavat, toisen kunnioitus, kannustus, sekä oppimisen ilo ja yhdessä kokeminen. 

Toimimme viikottain pienryhmissä sekä retkeilemme lähiympäristössä ja lähimetsässä. Koko ryhmän kanssa metsäretkillä leikitään, rakennetaan majoja ja havainnoidaan vuodenaikojen vaihteluja sekä tehdään pieniä tehtäviä. 

Pidämme tärkeinä myös tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Ne karttuvat parhaiten leikin kautta! Lasten tunnekavereina toimivat ryhmässämme Kimochis-tunnepehmot. Kimochis- tunnekoulussa tavoitteena on antaa lapsille välineitä tunteiden tunnistamiseen, ymmärtämiseen ja hallintaan sekä erilaisiin arjen vuorovaikutustilanteisiin. 

Ryhmämme käytetään hienomotoristentaitojen ja omantoiminnan tukemiseksi Montessorivälineistöä, etenkin arkipuuhia.

Pienemmät lapset tutustuvat matematiikkaan Nalle Matikan avulla ja Leikittelevät kielellä Kili-kerhossa.

Eskarissa on käytössä Ella ja Elias materiaali - joka on oppimis- ja ohjauskeskus Mikaelin tuottama materiaali 5-9 vuotiaille lapsille. Tutustu materiaaliin täältä. Käytämme oheismateriaalina myös Essin ja Ossin eskarimonisteita. Nämä materiaalit yhdessä tukevat lapsen laaja-alaisen oppimisen taitoja. Harjoittelemme matemaattisia ja kilellisiä taitoja myös toiminnallisesti erilaisten pelien ja leikkien avulla. Esiopetuksessa vahvistamme lasten mediataitoja. I padit ovat käytössä opetuksessa ja eskarit oppivat tuottamaan omaa tekstiä, omalla taitotasollaan, näppäimistökirjoituksen avulla. 
Pääpaino toiminnassa on ajattelun taitojen kehittämisessä, toiminnallisuudessa, yhdessä tekemisessä ja lasten osallistamisessa. 

Ota yhteyttä jos joku mietityttää lapsen arjen sujumisessa. Resurssierityisopettaja Sanna Turja on käytettävissä ja osana arkeamme. Sannan puhelinnumero on 0400 - 134 660.

Oskareiden puhelinnumero on 0400134859

T.Heli Peltoniemi, varhaiskasvatuksen opettaja, Tuulenpesän päiväkodin vastuuopettaja.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä