6.4.1 Arviointi lukuvuoden aikana

6.4.1

Pääosa opintojen aikaisesta arvioinnista on lukuvuoden aikana tapahtuvaa, päivittäisessä työskentelyssä annettavaa monipuolista palautetta. Se edellyttää opettajalta oppimisprosessiin liittyvää havainnointia, vuorovaikutusta ja arviointitiedon keräämistä. Tärkeätä on myös oppilaiden toimijuutta kehittävä vertaisarviointi ja itsearvioinnin valmiuksien kehittäminen ja vähittäinen muuntuminen itsearviointitaidoiksi. Opettajan tehtävänä on luoda tilanteita, joissa yhdessä pohtien annetaan ja saadaan oppimista edistävää ja motivoivaa palautetta. Palaute on luonteeltaan laadullista ja kuvailevaa vuorovaikutusta. Se huomioi oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä. Oppilaita ohjataan palautteen avulla vähitellen ohjaamaan omaa oppimistaan ja asettamaan itselleen tavoitteita. Sanallinen arviointi ja jatkuva henkilökohtainen palaute tuo oppilaan lähemmäs, kontaktiin. Oppilaan osaamisen taso on yksilöllisen lausunnon kautta tarkkaan mietitty ja vaikka se on prosessina työläs, se voi vähentää monia mahdollisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, luvattomia poissaoloja ja kiusaamista. Arvioinnissa yritetään päästä yhä enemmän kohti oppilaan oma-aloitteisuutta ja itsearviointia, luodaan myönteistä suhtautumista koulunkäyntiin ja oppimiseen, kasvatetaan itsetuntemusta ja omanarvontuntoa.

Oppimisprosessiin liittyvän palautteen tulee auttaa oppilaita hahmottamaan ja ymmärtämään mitä heidän on tarkoitus oppia, mitä he ovat jo oppineet ja miten he voivat edistää omaa oppimistaan ja parantaa suoriutumistaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä