Steinerpedagoginen arviointikulttuuri on oppimisorientoitunutta. Opetus ja koulunkäynti eivät tähtää numeroihin vaan ymmärtämiseen ja oppimiseen. Suoritusorientoituneessa arviointikulttuurissa korostetaan enemmän kokeita ja niihin lukemisen merkitystä, suositaan perinteisiä kirjallisia kokeita ja numeerista arviointia. Tällöin myös arvioidaan helposti enemmän lopputulosta kuin yrittämisen määrää. Steinerkouluilla on perinteisesti ollut kriittinen suhtautuminen oppimistulosten numeroarviointiin, ulkoiseen mittaamiseen ja valtakunnalliseen testaamiseen. Perinteinen numeerinen arviointi ja testaaminen voivat typistää oppimista liikaa tiedolliselle alueelle ja tuottaa psykososiaalisia haittoja oppilaille.^[1]

Steinerpedagogiikassa lapsen oppimista ei mitata pelkästään suoritusten perusteella vaan korostetaan lapsen sisäisen oppimismotivaation merkitystä.^[2] Steinerkouluissa sanallisilla, luonnehtivilla ja kuvailevilla lausunnoilla vähennetään oppilaiden keskinäistä kilpailua ja vertailua, tuetaan yhteistyöhenkeä, kannustetaan ja annetaan numeroarviointia yksilöllisempää palautetta^[3].

Arvioinnin kehittämisessä kiinnitetään huomiota oikeudenmukaisuuteen ja eettisyyteen sekä siihen, tunnistammeko aina, minkälaisten pedagogisten ja yhteiskunnallisten arvojen pohjalta teemme oppimisen arviointia, haluammeko esimerkiksi enemmän aktiivista ja luovaa käytöstä vai enemmän sopeutuvaa ja rationaalista käytöstä. Erityisesti pyritään siihen, että arviointia käytetään edistämään oppimista, ei tuottamaan tottelevaisuutta. Parhaimmillaan oppimisen arvioinnissa on kyse sekä oppimistilaisuudesta, oppimisen ohjauksesta että dialogisesta ja osallistavuutta korostavasta tapahtumasta. Atjonen^[4] korostaa feedforward-periaatetta feedback-periaatteen sijaan. Arvioinnilla tehdään näkyväksi oppilaan edistymistä koko oppimisprosessin ajan.

Arviointiin sisältyy yhteistyö kotien kanssa. Vanhemmille kerrotaan esimerkiksi vanhempainilloissa koulutyön tavoitteista sekä koulun arviointikäytänteistä. Oppilaan opintojen edistymisestä sekä oppilaan työskentelystä ja käyttäytymisestä annetaan riittävän usein tietoa sekä oppilaalle itselleen että huoltajalle. Oppilaalla ja huoltajalla on myös oikeus saada tietoa arviointiperusteista ja niiden soveltamisesta oppilaan arviointiin.

Opettajan, oppilaan ja huoltajan yhteiset keskustelut edistävät keskinäistä luottamusta sekä tietoa oppimisen tavoitteista ja oppilaan tilanteesta. Tukea tarvitsevien oppilaiden huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on erityisen tärkeää. Arviointi on myös opettajan itsearvioinnin ja oman työn reflektoinnin väline. Opettajat voivat hyödyntää arvioinnin avulla keräämäänsä informaatiota suunnatakseen toimintaansa ja opetusta oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Opetuksen järjestäjä seuraa arvioinnin johdonmukaisuutta koulussa.

Tiivistetysti ilmaistuna arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin.

^[1] Ahmavaara, 2011, Atjonen 2013, Cantell 2010, Paalasmaa 2014

^[2] Steinerpedagogiikan ohella myös muu 1900-luvun alussa syntynyt vaihtoehtopedagoginen kasvatustraditio on etsinyt vaihtoehtoa numeroarvioinnille. Yksi Celestin Freinet’n perusväittämistä on ”Arvosanat ja lasten luokittelu ovat aina väärin.” Freinet (1987) kirjoitti numerotyranniasta ja tarpeesta kehittää sellaisia arviointimenetelmiä, jotka eivät ruoki kilpailua, keskinäistä vertailua ja kateutta.

^[3] Paalasmaa 2009

^[4] (2011)