Numeroarviointi ei välttämättä kerro kehityksen suunnasta eikä siitä, onko oppilas alisuoriutunut vai yrittänyt parhaansa. Monipuolinen suullinen ja kirjallinen arviointi on vaativaa, työlästä ja aikaa vievää, mutta myös palkitsevaa. Yhden numeron sijaan oppilas saa sanallisen kirjallisen lausunnon, johon on muutamalla kappaleella kirjoitettu kehityksen suuntaa ja huomioita oppilaan tuntiaktiivisuudesta ja motivaatiosta, ehkä kuvailua ryhmätöihin, esitelmiin ja vihkotyöhön liittyvästä työskentelystä sekä maininta menestymisestä mahdollisessa kokeessa. Sanallisesti luonnehtien voidaan näin tuoda esiin ansioita ja kannustaa huomioimaan tiettyjä asioita työtavoissa.

Mäenpään^[1] laajassa artikkelissa todetaan, että tutkimusten mukaan koulunumerot ovat ongelma. Ne haittaavat oppimista ja motivoivat oppilaita menestymään eivätkä oppimaan. Ne vähentävät kiinnostusta opittavaan asiaan ja vastaavasti lisäävät kiinnostusta numeroon, saavat suosimaan helpompia tehtäviä ja välttämään älyllisten riskien ottamista. Oppilas oppii kysymään ”tuleeko tämä kokeeseen” sen sijaan, että pohtisi esimerkiksi, onko jokin tietty väite tosi.

Lainsäädäntö mahdollistaa pelkästään sanallisessa arvioinnissa pitäytymisen kahdeksannen luokan loppuun saakka. Steinerkoulussa vältetään myös sellaista numeroarviointia, joka on naamioitu sanalliseksi, arviointia jossa opettajat valitsevat sanoja valmiista listasta, merkkaavat erilaisia numeroihin rinnastettavia symbolisia merkkejä tai täyttävät rasti ruutuun -kaavakkeita, jotka vanhemmat ja oppilaat helposti muuttavat päässään numeroiksi.

Arviointitapoihin (usein numeroarviointiin) liittyviä haasteita

• Saatetaan lisätä oppilaiden keskinäistä vertailua.
• Käytetään helposti vallankäytön välineenä.
• Voi olla yksipuolista ja yksisuuntaista.
• Ei kerrota, mistä arvosana johtuu.
• Ei kerrota, mitä pitäisi tehdä.
• Ei kerro muutoksen suunnasta.
• Saatetaan arvioida vain lopputulosta.
• Arvosana voi vinouttaa oppimista ja tulla tavoitteen asemaan.
• Huono arvosana voi latistaa ja luoda negatiivista oppijakuvaa.
• Hyvä arvosana voi kääntyä itseään vastaan, kun ei tarvitse ponnistella.
• Ei välttämättä tueta ryhmäoppimista ja yhdessä työskentelyn taitoja.

Numeroarviointia käytetään muun arvioinnin täydentäjänä lähinnä perusopetuksen päättövaiheessa ja lukiossa. Perinteinen numeroarviointi on pinnallinen: se ei kerro, miten numeroon on päädytty, eikä sitä, mitä oppilaan pitäisi vastaisuudessa tehdä. Koulunkäynti voi vinoutua niin, että vertailu lisääntyy ja joillekin numeroarviointi voi tulla tavoitteen asemaan. Numero ruokkii suorituskeskeisyyttä. Pinnallinen arviointi johtaa pinnalliseen oppimiseen. Halu saada parempi numero on oppimisen ulkoista motivaatiota. Halu oppia asioita oppimisen ilosta ja kiinnostuksesta on oppimisen sisäistä motivaatiota.

Käytettäessä numeroarvosanaa kuvataan sillä keskimääräisenä summatiivisena arviona vain oppilaan osaamisen tasoa suhteessa tavoitteisiin. Sanallisen arvioinnin avulla voidaan kuvata monipuolisesti paitsi oppilaan osaamisen tasoa myös hänen edistymistään, vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteitaan. Sanallisella arvioinnilla annetaan yksityiskohtaisempaa palautetta osaamisesta ja oppimisen edistymisestä oppiaineen eri osa-alueilla.

^[1] 2012