Oppilaan oppimisen arviointi ympäristöopissa vuosiluokilla 1 - 2

Arvioinnin monipuolisuus, kokonaisuudet ja ohjaus

Opittavien asioiden jakaminen kokonaisuuksiksi, joilla on omat tavoitteensa ja arviointiperusteensa, tukee monipuolista arviointia. Työskentelyn etenemistä ohjataan rakentavan palautteen, kysymysten ja konkreettisten kehittämisehdotusten avulla. Myönteinen palaute ja kannustaminen tukevat erityisesti tutkimisen taitojen ja motivaation kehittymistä. Oppilaat voivat ilmaista osaamistaan kirjoitetun tekstin sijaan myös toimintana ja muuna ilmaisuna, joten oppilaille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia osoittaa oppimistaan. Kokonaisuuksien lopussa arvioidaan sovittujen tavoitteiden saavuttamista. Oppilaat harjoittelevat tunnistamaan omaa oppimistaan ja toimintaansa. Arvioinnin kohteena eivät ole oppilaiden arvot, asenteet, terveyskäyttäytyminen, sosiaalisuus, temperamentti tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet.

Keskeistä arvioinnissa

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita ympäristöopissa ovat
- edistyminen lähiympäristössä tutkimisessa sekä toimimisessa ja liikkumisessa.
- edistyminen havaintojen tekemisessä.
- edistyminen turvallisen toimimisen taidoissa.
- edistyminen ryhmässä toimimisen taidoissa.

1-2 vuosiluokkien arviointi väli- ja lukuvuositodistuksessa

Alkuopetuksessa ympäristöopissa arvioidaan työskentely ja osaaminen.

- 1. luokalla oppilas saa ympäristöopista lukuvuositodistukseen suoritusmerkinnän, jos hän on suoriutunut molemmista osa-alueista hyväksytysti. 
- 2. luokalla opettaja arvioi oppilaan osaamista ja työskentelyä sanallisesti valiten seuraavista lauseista kuvaavimman.
- Työskentely: Työskentelet ahkerasti. Työskentelet hyvin. Työskentelet kohtalaisesti. Tarvitset vielä harjoitusta. (Täydennä missä..)
- Osaaminen: Olet oppinut ympäristöopin keskeiset sisällöt erittäin hyvin. Olet oppinut ympäristöopin keskeiset sisällöt hyvin. Olet oppinut ympäristöopin keskeiset sisällöt tyydyttävästi. Tarvitset vielä harjoitusta. (Täydennä missä..)
- Sanallista arviointia antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista opetussuunnitelmassa määritellyissä sisällöissä. Työskentelyn arviointi perustuu opettajan jatkuvaan oppilaan työskentelyn seurantaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä