Musiikin tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 1-2

Johdanto

Musiikillisten tietojen ja taitojen oppiminen tapahtuu musisoiden eli laulaen, soittaen, kuunnellen, liikkuen, improvisoiden ja säveltäen sekä taiteidenvälisessä työskentelyssä. Sisällöt valitaan siten, että oppilaat tutustuvat musiikkikulttuureihin ja -tyyleihin monipuolisesti. Sisällöt tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät sekä oppilaiden kokemuksia että paikallisia mahdollisuuksia.

S1 Miten musiikissa toimitaan

Musisoinnissa kiinnitetään huomiota ryhmän jäsenenä toimimiseen ja myönteisen yhteishengen luomiseen. Keskeisenä sisältönä ovat ilmaisuun ja keksimiseen rohkaiseminen, luontevan hengityksen, äänenkäytön ja laulamisen harjoittaminen sekä käytössä olevien soittimien ja laitteiden tarkoituksenmukainen käsittely.

Yhteinen perussyke pyritään löytämään eri työmuotoja käyttäen (laulaen, soittaen, taputtaen, kävellen, tömistäen). Erityisenä tutustumisen kohteena yhteismusisoinnissa ovat rytmisoittimet. Musiikin opiskeluun kuuluu myös musiikillisten tuotosten tekeminen, harjoittaminen ja esittäminen – toiset huomioiden. Itse laulaen ja soittaen keksitään myös omia lauluja, improvisoidaan ja luodaan äänimaisemia.



S2 Mistä musiikki muodostuu

Opetuksessa keskitytään peruskäsitteiden taso, kesto, voima ja väri hahmottamiseen.

Osaamisen kehittyessä käsitteistöä laajennetaan musiikkikäsitteisiin rytmi, melodia, dynamiikka, sointiväri, harmonia ja muoto.

Peruskäsitteitä havainnollistetaan visuaalisesti ja liikkuen: korkea-matala, hiljaa-voimakkaasti, hidas-nopea. Opettelussa käytetään apuna sanarytmejä ja kehorytmejä (taputus, napsutus, tömistys). Musiikin opetuksessa käytetään myös laululeikkejä, pelejä (myös esim. musiikkipelit) ja musiikkiliikuntaa. Taitojen kehittyessä tutustutaan visuaalisesti ja kirjoittaen helppoihin rytmiikan merkkeihin: taa-a, taa, ti-ti, 1/4-tauko. Toisella luokalla lisäksi nuottikuvaa ja rytmimerkkejä käytetään yhteissoiton apuna.

S3 Musiikki omassa elämässä, yhteisössä ja yhteiskunnassa

Musiikillisten tietojen ja taitojen lisäksi opetuksessa käsitellään oppilaiden kokemuksia ja havaintoja niin musiikista kuin arjen eri ääniympäristöistä. Pohditaan myös musiikin merkitystä omissa yhteisöissä.

Musiikkia integroidaan muiden oppiaineiden kanssa. Omaan ja vieraisiin kulttuureihin tutustutaan soittaen ja laulaen. Oppilaille pyritään tarjoamaan musiikkielämyksiä konserteissa sekä itse esittäen että yleisönä. Oppilaita rohkaistaan musisoimaan yhdessä ja yksin. Musiikin keskittynyttä kuuntelua harjoitellaan, ja oppilaat kertovat omista kuuntelukokemuksistaan. Kuulon suojaamiseen musisoidessa ja musiikkia kuunneltaessa kiinnitetään huomiota.

S4 Musiikin opetuksen ohjelmisto

Musiikin opetuksessa käytetään lauluja, leikkejä, loruja, liikuntaa, soitto- ja kuuntelutehtäviä sekä luodaan tilaisuuksia luovaan toimintaan, jotka aihepiireiltään ja musiikillisilta ominaisuuksiltaan soveltuvat ikäkauteen ja koulun toimintakulttuuriin. Ohjelmiston suunnittelussa kiinnitetään huomiota myös oppilaiden omiin kulttuureihin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen. Ohjelmistoon sisällytetään monipuolisesti erilaista musiikkia mukaan lukien lastenmusiikki sekä mahdolliset oppilaiden omat sävellykset ja musiikkikappaleet.

Laulusävelmistö esitetään lapselle luontaiselta sävelkorkeudelta. Musisoinnissa soitetaan ja lauletaan eri vuodenaikoihin, teemoihin ja tapahtumiin liittyvää musiikkia. Omaa kulttuuri- ja kansanperinnettä tuodaan esille. Ohjelmiston harjoittamisessa voidaan käyttää myös oppilaiden itse tekemiä soittimia sekä oppimispelejä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä