Tutkielman ohjeet

Ohjeita

Opettajina: Juho Mikola ja Sari Louhikallio-Fomin

TALOUSTAIDON JA TALOUSMATEMATIIKAN YHTEINEN TUTKIELMA

Otavan Lukion Särmästä ote: 

"Tutkielmia tehdään esimerkiksi lukioissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Niiden tarkoituksena on osoittaa, että hallitsee tutkimuksen kohteena olevan asian ja osaa esitellä sen vaaditulla tavalla. Tavallisimmin tutkielma on kirjallinen, mutta joillakin aloilla se voi olla myös video. Tutkielman tekijältä odotetaan, että hän osaa löytää ja hyödyntää alan tutkimustietoa sekä käyttää käsitteitä asianmukaisesti.

Tutkielman tekijä hyödyntää tutkivaa lukemista. Hän tutkii lehtijuttuja sekä blogipostauksia, katsoo videoita ja käyttää kirjaston palveluita. Hän etsii oman tutkimuskohteensa kannalta kiinnostavia asioita: millaista on esimerkiksi nivhin kieli, ja miltä sen tulevaisuus näyttää? Tutkielman tekijä analysoi löytämiään tietoja kriittisesti ja tekee niiden pohjalta päätelmiä. "

Tee tutkielma pareittain.

Kirjoita tutkimus puhtaaksi tekstinkäsittelyohjelmalla, esim. Wordillä.

Arviointi

Tutkielman 3-portainen asteikko.

K = KIITETTÄVÄ

Kaikki pyydetty ja määrätty on tehty niin tutkielman ulkoasun kuin analysoinninkin osalta.
Sisältö on kiitettävää. Molempien kurssien teoriaa on hyödynnetty.

 H = HYVÄ

Pyydetyt ja määrätyt tehtävät on tehty hyvin.
Tutkielman ulkoasu täyttyy. Molempien kurssien teoriaa on hyödynnetty.

T = TYYDYTTÄVÄ

Työt on tehty ja tutkielma on palautettu ajoissa.
Tutkielman ulkoasukin on ohjeiden mukaista.
Jälki on hyväksyttävää.

Aloita tekemään työtäsi suoraan Wordiin jo heti alussa. Ideoikaa pareittain O365:ssä ja sitten alatte hetimmiten tekemään työtänne suoraan Wordiin.
Muista nimetä tiedosto yrityksen ja tekijöiden mukaan.
Word-ohjeet:
Fontin koko 11.
Fontiksi Calibri (on oletuksena).
Otsikot isommalla fontilla, lihavoituna.
Riviväli on 1,5.
Muista kappalejako.
Marginaalit normaalit.
Tasaus molempiin reunoihin.
Sivunumeroinnit.

Tee tutkielmaasi
(Sulkeissa lukee, mitä tämä kohta pitäisi pitää sisällään. Älä jätä näitä näkyville!)

Kansisivu (tutkielman nimi, tekijöiden nimet, päiväys)
Sisällysluettelo (Huom! Tarkista, että tämä täsmää koko tutkielman sisällön kanssa.)

1. Johdanto (kerrotaan mistä tässä tutkielmassa on kyse)

2. Yrityksen suunnitelma 

2.1 Suunnitelma 
(alkupääoman, myynnin, tuoton, voiton yms. suhteen (LibreOfficella tai kirjallisesti tai molemmin tavoin)
2.2 Idea (nimi, sisältö, yhtiömuoto jne.)
2.3 Toiminta (vuokra vai omat tilat, missä, työntekijöiden lukumäärä, millainen yritys jne.)
2.4 Luvat 
2.5 Verotus (kts. esim. YH2)
2.6 Palkkalaskelma (LibreOfficella ?)
2.7 Muuta?
(Tähän voitte siis lisätä aliotsikoita mielenne mukaan!)

3. Analysointi (Tähän voi laittaa esimerkiksi kommentteja siitä, mitä tuotteita ja miten hyvin ne menisivät kaupaksi jne.)

4. Loppuyhteenveto (Tähän kommentoi parityöskentelyn onnistumisesta, kuka teki mitä ja millä aikataululla jne.)

5. Lähteet ( Tähän sekä kirjalliset lähteet että nettilähteet. Myös nettiosoitteisiin sivujen nimet ja mahdolliset tekijät.)


Sisältö

Molemmista kursseista (MAB6/MAA14 ja YH2) on oltava teoriaa.
MAB6-kurssin kirjasta kautta linjan, erityisesti yrittäjyyteen liittyvä kpl xxx, YH2-kurssin kirjasta luku 7 kokonaan ja s.57 ja kpl:n 3 Markkinat-kaavio. Kopio eri yritysmuodoista.

Laskelmat pitää olla näkyvillä. Word-tiedosto, tarvittaessa Excel tai LibreOffice-tiedostot.

Aiheena: Yrityksen perustaminen

  • Nimi yritykselle
  • Liikeidea
  • Yritysmuoto
  • Laina alkupääomaan
  • Pääoma
  • Voitto
  • Palkat
  • Verotus
  • Asiakkaat
  • Työntekijät
  • Liiketila
Voit lisäksi pohtia vastauksia seuraavanlaisiin kysymyksiin.

Yrityksen perustaminen:
Millainen hanke tuntuisi realistiselta?
Minkälaisia haasteita liittyy yrityksen perustamiseen ja yrittämiseen?
Mistä ja minkälaista apua perustamiseen voi saada?
Minkälaisia etuja yrittämiseen ammattina liittyy?

Hinnan muodostuminen:
Mistä eri tekijöistä tuotteen valmistamiskustannusket koostuvat?
Mistä tuotteen kysyntä syntyy?
Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, paljonko kuluttaja suostuu maksamaan tuotteesta?
Mistä tuotteen hinta muodostuu?

Yrityksen merkitys kansantaloudelle:
Miksi yritykset ja niiden voitollisuus ovat välttämättömiä kansantaloudelle?
Miksi Suomi tarvitsee lisää yrittäjiä tulevaisuudessa?
Harkitsetko itse yrittäjäksi ryhtymistä?
Olisiko juuri tämä sinun suunniteltu yrityksesi sellainen, missä voisit kuvitella olla yrittäjänä.

Näitä tutkielmia voi tehdä yhteiskansiossa O365:ssa, mikä toimii opiskelijoiden yhteistyötilana.

Tutkielman deadline:

MAB6-ryhmällä:

1. jakson ryhmällä on alustava tutkielman tarkistus vkolla 12 ke 18.3.20 (tässä tarkistetaan, että tehtävät on lähtenyt liikkeelle)
Lopullinen deadline on vkolla 13 ke 25.3.20. Tutkielman voi toki palauttaa jo aikaisemmin. Tutkielma palautetaan O365:een YH2-kurssin Yhteistyötilaan.
HUOM! Muistithan tallentaa tiedostosi .pdf-muodossa
Ja laita tiedoston nimeen myös tekijöiden nimet. Esimerkiksi Kukkakauppa_Juho_ja_Sari.pdf

Otavan lukion Särmä-kirjasta ote:

1. Valitse ja rajaa aihe. Varmista, että aiheesta löytyy riittävästi tietoa ja että se on ylipäätään tutkittavissa.
2. Valitse näkökulma. Muodosta konkreettinen tutkimuskysymys, johon työssäsi etsit vastausta.
3. Hanki tietoa useista eri lähteistä: hyödynnä nettiä, kirjoja ja lehtiä. Haastattele asiantuntijoita ja muita asiaankuuluvia henkilöitä. Ole lähdekriittinen.
4. Merkitse kaikkien lähteidesi tiedot muistiin: kirjoittajat, tekstien otsikot, teosten nimet, nettiosoitteet, julkaisuajat ja -paikat sekä niiden sivujen numerot, joihin työssäsi viittaat. Tarvitset näitä muistiinpanoja kirjoittaessasi tutkielmaasi lähdeviitteitä ja lähdeluetteloa.
5. Suunnittele tutkielman rakenne. Voit hyödyntää seuraavaa karkeaa mallia:

– mitä tutkin ja miksi
– mikä on näkökulmani
– miten aihettani on aikaisemmin tutkittu
– mitä tiedonlähteitä käytin
– millä menetelmällä tutkin
– mitä tuloksia sain
– mitä tuloksista voi päätellä, ja mitä merkitystä niillä on?

6. Tee tutkielma.

7. Pyydä tutkielmasta palautetta ja muokkaa sitä palautteen pohjalta.

8. Viimeistele tutkielma. Tarkista, että kieli on tiivistä, selkeää, havainnollista ja yleiskielistä ja että tutkielman ulkoasu on annettujen ohjeiden mukainen.


Tutkielman ohjeita voi katsoa myös seuraavilta sivuilta:

LibreOffice Bitti1-ohjekirja

MAB6 Talousmatematiikka: 3.1/E2 Tasalyhennyslaina
Kotiteatterin hankkimista varten laina, s.74

MAB6 videot, skrollaa sivua alaspäin, löydät luettelon videoista

Luvat

Vero

Suomi.fi-sivusto

Siilinjärven kunnan Yritystulkki-sivut

Sisällysluettelon tekeminen O365:ssä

Sisällysluettelon tekeminen Wordiin

Videoilla näkyy seuraavanlaisia komentoja:
Ensin lisätään Headings/Otsikot tyyliksi joka otsikkoon
References
Table of Contents
Automatic Table 2

Luonnontiedelukion ohjeita

Mäntän lukion ohjeet

Outokummun lukion ohjeet



 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä