Suomenruotsalainen musiikki

Moni suomalaisen musiikin kansanperinne on lähtöisin suomenruotsalaisesta musiikista. Kansanmusiikin balladit eli toistolliset tarinalaulut ovat erityisesti pohjoismaisen kulttuurin tuote. 
Gjallarhorn on suomenruotsalainen kansanmusiikki- ja etnoyhtye, joka yhdistelee skandinaavista perinnemusiikkia maailmanmusiikin soittimiin. 





Suomenruotsalaiselle musiikille valssit ja merelliset aiheet ovat perinteisesti olleet läheisiä. 


 


Tunnetuin suomenruotsalainen näytelmä on Myrskyluodon Maija, johon ikimuistoisen musiikin on säveltänyt Lasse Mårtenson. 



Nykyäänkin suomenruotsalainen musiikki on vahvasti oma kielen vahvistamista ja kulttuurin edistämistä. 

Suomenkielisille avautui ikkna suomenruotsalaiseen nykymusiikkiin keväällä 2025 Kaj:n osallistuessa Ruotsin Euroviisukarsintana toimivaan Melodifestivaleniin. Suomenruotsalaisten keskuudessa bändi oli ollut kaikkien tiedossa jo ainakin kymmenen vuotta. Kaj tekee musiikkia nimenomaan pohjalaisella ruotsinmurteella. 
Tässä kappaleessa bändi esittelee kotiseutuaan hiphopille tyypilliseen tapaan. 
Kaj: Kom ti byin