Suomalaisten kulttuurivähemmistöjen musiikki

Saamelaisten musiikki

Joikaaminen on saamelaisten perinnelaulua. Alun perin se on ollut kokonaan säestyksetöntä laulua, koska poronnahasta tehty kehärumpu oli tietäjän eli noidan työväline. Nykyään rumpua käytetään kuitenkin rytmittämään joikaamista. 

Angelin tytöt ovat kotoisin Angelin kylästä. 
 

Nils-Aslak Valkeapää on yksi merkittävimmistä saamelaisen musiikin ja kulttuurin edistäjistä. Hän alkoi modernisoida joikua ensimmäisten joukossa. Tämä Valkeapään luohti vuodelta 1978 kertoo saamelaisten maan vapaana aukeavasta tunturimaisemasta ja sitä onkin ehdotettu saamelaisten epäviralliseksi kansallishymniksi. Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6.2. 
 

Wimme Saari on tehnyt vuosikymmenten ajan yhteistyötä erilaisten jazz- ja elektronisen musiikin soittajien kanssa. 
 

Saamelainen musiikki pohjaa nykyisin vahvasti mystiikkaan ja tunnelmallisiin äänimaisemiin. 


Elävään nykykulttuuriin kuuluu myös saamenkielinen rap. Amoc on levyttänyt ensimmäisen saamenkielisen rap-kappaleen. Ailu Valle on myös tällä hetkellä nouseva räppäri. 

Romanimusiikki

Romanit ovat eläneet Suomessa 1500-luvulta asti, joten suomalaisten romanien musiikkikulttuuri on jonkin verran eriytynyt esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopan sukukansojen kulttuureista. 
Romanikieli on saamelaiskielten tavoin joutunut sorron ja halveksunnan kohteeksi suomalaisessa koulukulttuurissa ja sen elvyttämisessä ja edistämisessä musiikki on tärkeässä roolissa. 

1970-luvulla perinteinen eurooppalainen romanimusiikki oli nosteessa ja suomalainen Anneli Sari levytti perinteisempää tyyliä, johon kuuluu muun muassa temponmuutokset. 
 

Hortto Kaalo -niminen yhtye on myös edistänyt romanimusiikin kulttuuria Suomessa. Romanilaulun tekniikkaan kuuluu erittäin vahva vibrato ja itämaistyylinen melodian koristelu. 
 

Hilja Grönfors on palkittu romanilaulaja, joka on edistänyt vanhojen suomalaisten romanilaulujen säilymistä. 


Grönfors on myös vieraillut Palefacen suosituimmalla Shangri-la-levyllä. 
 

Kitaransoitossa voidaan kuulla espanjalaisen flamenco-kitaran soittotekniikkaa. Flamenco on nimittäin espanjalaisten romanien kulttuuria. Viulunsoiton koristeleva ja liu'uttava tekniikka puolestaan on keskieurooppalaisten esimerkiksi unkarilaisten romanimuusikoiden perimää. 
 

GG Caravan on suomalaisten muusikoiden ns. superkokoonpano, joka teki erilaisista perinnemusiikin lajeista ammentavan levyn. Tässä romanimusiikista ammentavassa kappaleessa viulu tekee tyypillistä liukuvaa tulkintaa. 

Suomenruotsalainen musiikki

Moni suomalaisen musiikin kansanperinne on lähtöisin suomenruotsalaisesta musiikista. Kansanmusiikin balladit eli toistolliset tarinalaulut ovat erityisesti pohjoismaisen kulttuurin tuote. 
Gjallarhorn on suomenruotsalainen kansanmusiikki- ja etnoyhtye, joka yhdistelee skandinaavista perinnemusiikkia maailmanmusiikin soittimiin. 




Suomenruotsalaiselle musiikille valssit ja merelliset aiheet ovat perinteisesti olleet läheisiä. 


 


Tunnetuin suomenruotsalainen näytelmä on Myrskyluodon Maija, johon ikimuistoisen musiikin on säveltänyt Lasse Mårtenson. 



Nykyäänkin suomenruotsalainen musiikki on vahvasti oma kielen vahvistamista ja kulttuurin edistämistä. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä