Åland 11.- 13.5.2017

"Kannatti lähteä!"

Siilinjärven lukio järjesti opiskelijoilleen kolmen päivän retken Ahvenanmaalle 11. - 13.5. Reissuun lähti 14 ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijaa sekä ruotsin kielen opettajat.

Reissuun lähdettiin jo torstain vastaisena yönä, jotta ehtisimme nähdä ja kokea mahdollisimman paljon. Torstai aamu ja päivä meni enimmäkseen matkustaessa. Ensin matkasimme pikku bussilla Turkuun ja Turusta Maarianhaminaan laivalla. Hotellimme sijaitsi vain alle kilometrin päässä terminaalista ja Maarianhaminan keskustasta.

Perille päästyämme majoitumme hotelli Cikadaan. Torstai-illalle ei ollut sovittu yhteistä ohjelmaa, joten osa opiskelijoista lähti polkupyörillä Ahvenanmaan suurimpaan ostoskeskukseen. Vaikka koko päivä olikin jo matkustettu, uutta puhtia löytyi kuin löytyikin pyöräillä vajaan 5 kilometrin matka shoppailemaan.

Perjantaina käytössämme oli kaksikielinen opas, jonka kanssa tutustuimme Ahvenanmaan historiaan, tapoihin ja nähtävyyksiin. Vierailimme Kastelholman linnassa, Bomarsundin linnoituksella, pannarilla näköalakahvilassa ja päivän päätteeksi Taffelin tehtaalla. Välillä pysähdyimme ja otimme kuvia Ahvenanmaan kauniissa saaristomaisemissa.

Oppaamme puhui välillä ruotsia ja välillä suomea, jotta jokainen varmasti ymmärtäisi. Reissulla tuskin kukaan välttyi puhumasta ruotsia, vaikka useimmissa kaupoissa ja kahviloissa myyjät osasivat myös hiukan suomea. Usein kävikin niin, että juuri myyjät puhuivat meille suomea ja me asiakkaina ruotsia.

Lauantaina ennen kotiin lähtöä vierailimme Ahvenanmaan merenkulkumuseossa. Museossa oli paljon näkemistä ja kokemista varsinkin, kun opiskelijat osallistuivat lapsille suunnattuun aarrejahtiin.

Kotimatkalle lähdettiin iltapäivällä. Laivana oli uusi hieno Viking Grace, joten laivamatka sujui shoppaillessa ja syödessä päivällisbuffettia. Turusta lähdettyämme oli bussissa jo hyvin väsynyttä porukkaa. Loppumatka menikin useimmalla nukkuessa.

Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja opimme kaikki varmasti yhtä jos toista. Taffelin tehtaalta mieleen jäivät maukkaat uunituoreet sipsit. Sääkin suosi meitä pääsääntöisesti, vaikka torstaina sadekuuro vähän pelottelikin. Kannatti lähteä!

(Emmi Julkunen 16B)



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä