Valinnaiset opinnot
VALTAKUNNALLISET
MAA10 3D-geometria (2 op)
Yleiset tavoitteet
- syventää vektorilaskennan tuntemustaan ja oppii käyttämään vektoreita kolmiulotteisessa avaruudessa
- oppii tutkimaan xyz-koordinaatiston pisteitä, suoria ja tasoja vektoreiden avulla
- vahvistaa avaruusgeometrian osaamistaan ääriarvosovellusten yhteydessä
- tutustuu kahden muuttujan funktioon
- osaa käyttää ohjelmistoja vektoreiden, suorien, tasojen ja pintojen havainnollistamisessa sekä vektorilaskennassa.
Keskeiset sisällöt
- vektoriesitys kolmiulotteisessa koordinaatistossa
- piste- ja ristitulo
- piste, suora ja taso avaruudessa
- kulma avaruudessa
- yhden muuttujan differentiaali- ja integraalilaskennan sovelluksia avaruusgeometriassa
- kahden muuttujan funktio ja pinta avaruudessa
Paikalliset kirjaukset
Opiskelija saa mahdollisuuksia oman mukavuusalueen haastamiseen, osaamisen jakamiseen ja vertaisoppimiseen sekä ratkaisujen yhdessä ideointiin ja tuottamiseen. Opiskelijaa rohkaistaan käyttämään erilaisia mallinnusohjelmia sekä keskustelemaan erilaisten mallien antamasta tiedosta. Esimerkiksi kuinka erilaisten fysikaalisten virtauksien (kaasut, nesteet) tai säteilyn mallintamista voidaan tehdä kolmiulotteisesti.Mahdollisuuksien mukaan tutustutaan osittaisderivaattoihin ja niiden käyttöön kriittisten pisteiden laadun tarkastelussa.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Moduulissa MAA10 painotetaan laaja-alaisista osa-alueista monitieteistä ja luovaa osaamista.Arviointi
Moduulin MAA10 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Laaja-alainen osaaminen arvioidaan osana opintojaksoon sisältyvää arviointia.
Tarkemmat moduulin aikana arvioitavat opinnäytteet ja arvioinnin toteuttamistavat kerrotaan opiskelijoille opintojakson alussa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa opinnäytteiden toteuttamis- tai arviointitapoihin ja aikatauluihin.
MAA11 Algoritmit ja lukuteoria (2 op)
Yleiset tavoitteet
- tietää, mikä on algoritmi, sekä oppii tutkimaan, kuinka algoritmit toimivat
- laatii yksinkertaisiin matemaattisiin ongelmiin liittyviä algoritmeja
- oppii ohjelmoimaan yksinkertaisia algoritmeja
- perehtyy logiikan käsitteisiin
- hallitsee lukuteorian peruskäsitteet ja perehtyy alkulukujen ominaisuuksiin
- osaa tutkia kokonaislukujen jaollisuutta
- käyttää ohjelmistoja ohjelmoinnissa ja lukujen tutkimisessa.
Keskeiset sisällöt
- Algoritmisen ajattelun peruskäsitteet: peräkkäisyys, valinta ja toisto
- vuokaavio
- yksinkertaisten algoritmien, lajittelualgoritmien tai yhtälön numeerisen ratkaisuun liittyvän algoritmin ohjelmointi
- konnektiivit ja totuusarvot
- kokonaislukujenjaollisuus, jakoyhtälö ja kongruenssi
- Eukleideen algoritmi
- aritmetiikan peruslause
Paikalliset kirjaukset
Mahdollisuuksien mukaan tarkastellaan salaustekniikoissa (esim. RSA) käytettäviä lukuteorian tuloksia ja laskentamenetelmiä. Ohjelmointia pyritään toteuttamaan ainakin TI-laskinohjelmistolla.Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Moduulissa MAA11 painotetaan laaja-alaisista osa-alueista globaalia kulttuuriosaamista, jota voidaan harjoitella esimerkiksi tutkimalla algoritmien merkitystä nuorten käyttämissä mobiilisovelluksissa.Arviointi
Moduulin MAA11 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Globaali- ja kulttuuriosaaminen arvioidaan osana opintojaksoon sisältyvää arviointia.
Tarkemmat moduulin aikana arvioitavat opinnäytteet ja arvioinnin toteuttamistavat kerrotaan opiskelijoille opintojakson alussa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa opinnäytteiden toteuttamis- tai arviointitapoihin ja aikatauluihin.
MAA12 Analyysi ja jatkuva jakauma (2 op)
Yleiset tavoitteet
- syventää ymmärrystään analyysin peruskäsitteistä
- osaa muodostaa ja tutkia aidosti monotonisten funktioiden käänteisfunktioita
- täydentää integraalilaskennan taitojaan
- perehtyy jatkuvan todennäköisyysjakauman käsitteeseen ja oppii soveltamaan normaalijakaumaa
- osaa käyttää ohjelmistoja funktion ominaisuuksien tutkimisessa ja epäoleellisten integraalien laskemisessa sovellusten yhteydessä.
Keskeiset sisällöt
- paloittain määritelty funktio
- funktion jatkuvuuden ja derivoituvuuden tutkiminen
- jatkuvien ja derivoituvien funktioiden yleisiä ominaisuuksia
- käänteisfunktio
- funktioiden raja-arvot äärettömyydessä
- epäoleelliset integraalit
- jatkuvat jakaumat, normaalijakauma ja normittaminen
Paikalliset kirjaukset
Mahdollisuuksien mukaan integrointitekniikoista käydään läpi myös osittaisintegrointi ja sijoitusmenettely (muuttujanvaihto).Jatkuvien ja derivoituvien funktioiden tarkastelussa voidaan tutustua myös väliarvolauseeseen ja L'Hospital:n sääntöön.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Moduulissa MAA12 painotetaan laaja-alaisista osa-alueista eettistä ympäristöosaamista, jota voidaan harjoitella esimerkiksi projektityössä, jossa normaalijakauman avulla selvitetään joidenkin eläin- tai kasvipopulaatioiden kestävän käytön määrä.Arviointi
Moduulin MAA12 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Eettinen ympäristöosaaminen arvioidaan osana opintojaksoon sisältyvää arviointia.
Tarkemmat moduulin aikana arvioitavat opinnäytteet ja arvioinnin toteuttamistavat kerrotaan opiskelijoille opintojakson alussa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa opinnäytteiden toteuttamis- tai arviointitapoihin ja aikatauluihin.
KOULUKOHTAISET
MAA13 Matematiikan kokonaisuus (2 op)
Moduuli on tarkoitettu opiskeltavaksi juuri ennen matematiikan YO-kirjoituksia (kevät).
Yleiset tavoitteet
- ehtii kerrata pitkän matematiikan pakollisten opintojen tärkeimmät asiat; tavoitteena saada myös hyvä matemaattinen pohja ylioppilaskirjoituksia ja jatko-opintoja varten
- ehtii kerrata pitkän matematiikan valinnaisten opintojen keskeisimmät asiat
- harjaantuu matemaattisen ajattelun kehittämisessä sekä ajatusten ilmaisemisessa ja merkitsemisessä täsmällisesti, laskinohjelmistoja hyödyntäen
- ymmärtää keskeiset matemaattiset käsitteet ja määritelmät sekä osaa hyödyntää matemaattisia malleja ja menetelmiä.
Keskeiset sisällöt
- matemaattiset perustaidot: luvut ja laskutoimitukset, lukualueet
- yhtälöt ja epäyhtälöt
- geometria
- analyyttinen geometria
- vektorit
- todennäköisyyslaskenta
- funktiot (määritelmä, derivaatta, integraali)
- lukujonot ja summat
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Kokoavina opintoina esille nousevat kaikki laaja-alaisen osaamisen osa-alueet eli monitieteinen ja luova osaaminen, hyvinvointiosaaminen, vuorovaikutusosaaminen, yhteiskunnallinen osaaminen, eettisyys ja ympäristöosaaminen sekä globaali- ja kulttuuriosaaminen. Näistä painopiste on monitieteisessä ja luovassa osaamisessa.Arviointi
Moduulin MAA13 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. preliminääri) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Laaja-alainen osaaminen arvioidaan osana moduulin arviointia. Moduuli arvioidaan numeroarvioinnilla (4, ... ,10) tai suoritusmerkinnällä (S tai H). Arviointitapa sovitaan moduulin alkaessa opiskelijoiden kanssa.
Tarkemmat moduulin aikana arvioitavat opinnäytteet ja arvioinnin toteuttamistavat kerrotaan opiskelijoille opintojakson alussa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa opinnäytteiden toteuttamis- tai arviointitapoihin ja aikatauluihin.
MAA14 = MAB6 Talousmatematiikan alkeet (1 op)
Yleiset tavoitteet
- hallitsee talousmatematiikan peruskäsitteet ja -taidot
- syventää prosenttilaskennan taitojaan
- oppii kuvaamaan talouselämän asioiden kehittymistä
- osaa käyttää tietolähteitä ja ohjelmistoja laskelmien tekemisessä sovellusten yhteydessä.
Keskeiset sisällöt
- suhteellinen osuus, vertailu, muutoksen laskeminen
- indeksi
- korkokäsite, yksinkertainen korko
- verotus
- valuutat
Paikalliset kirjaukset
Tavoitteena on, että opiskelija saa hyvän pohjan yhteiskuntatieteellisille ja kaupallisille aloille sekä yritystalouteenLaaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Yhteiskunnallinen osaaminen: Moduulin opinnot harjaannuttavat laajasti yhteiskunnallista osaamista yksityisihmisen, yritysten ja valtion talouteen sekä rahatalouteen liittyen. Moduulissa voidaan hyvin huomioida myös lähiympäristön esimerkkejä, kuten alueen yritykset ja maatalous. Etsitään myös yksilön, yritysten ja yhteiskunnan näkökulmia ja riskejä rahan arvon muutoksiin liittyen.Arviointi
Moduulin tavoitteita ja laaja-alaisen osaamisen osa-alueita voidaan arvioida mm. itse- ja vertaisarvioinnin, summatiivisen arvioinnin sekä erilaisten palautteiden kautta. Arviointiin sisällytetään opintojaksossa mainitut laaja-alaiset osaamisalueet.Moduuli arvioidaan numeroarvioinnilla (4, ... ,10).
Tarkemmat moduulin aikana arvioitavat opinnäytteet ja arvioinnin toteuttamistavat kerrotaan opiskelijoille opintojakson alussa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa opinnäytteiden toteuttamis- tai arviointitapoihin ja aikatauluihin.
MAA15 = MAB9 Tilastolliset ja todennäköisyysjakaumat (2 op)
Yleiset tavoitteet
- tutustuu normaalijakaumaan matemaattisena mallina
- tutustuu binomijakaumaan matemaattisena mallina
- vahvistaa ja monipuolistaa tilastojen käsittely- ja tutkimustaitojaan ohjelmistojen avulla
- tietää, kuinka lasketaan tilastollisiin jakaumiin liittyviä tunnuslukuja ja todennäköisyyksiä, ja osaa määrittää ne ohjelmistojen avulla
- ymmärtää luottamusvälin ja virhemarginaalin käsitteen ja osaa määrittää ne ohjelmistojen avulla.
Keskeiset sisällöt
- normaalijakauma ja jakauman normittamisen käsitteet (odotusarvo ja keskihajonta)
- toistokoe
- binomijakauma
- luottamusvälin ja virhemarginaalin käsite
Paikalliset kirjaukset
Voidaan huomioida muiden oppiaineiden esimerkit tai tilastolliset tutkimukset tai ympäröivän yhteiskunnan mahdollisuudet. Voidaan myös yhteistyötä näiden tahojen kanssa.Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Monitieteinen ja luova osaaminen: Syvennetään moduulin MB5 näkökulmia monitieteiseen ja luovaan osaamiseen liittyen.Arviointi
Moduulin tavoitteita ja laaja-alaisen osaamisen osa-alueita voidaan arvioida mm. itse- ja vertaisarvioinnin, summatiivisen arvioinnin sekä erilaisten palautteiden kautta. Arviointiin sisällytetään opintojaksossa mainitut laaja-alaiset osaamisalueet.Moduuli arvioidaan numeroarvioinnilla (4, ... ,10).
Tarkemmat moduulin aikana arvioitavat opinnäytteet ja arvioinnin toteuttamistavat kerrotaan opiskelijoille opintojakson alussa ja mahdollisuuksien mukaan pyritään antamaan opiskelijoille mahdollisuus vaikuttaa opinnäytteiden toteuttamis- tai arviointitapoihin ja aikatauluihin.
MAA16 = MAB10 Matematiikan opintojen aloitus ja tuki (2 op)
Yleiset tavoitteet
- antaa tukea matemaattisen ajatteluun
- matemaattisten ajatusten ja loogisen päättelyn ilmaiseminen suullisesti ja kirjallisesti
- oppia esittämään kysymyksiä ongelmista
- merkintöjen täsmällisyys
- selkiyttää oppilaan valintaa pitkän ja lyhyen matematiikan välillä
- oppia käyttämään matematiikan opiskelussa teknisiä apuvälineinä (tietokonesovelluksia ym.)
- kerrata yläkoulun matematiikasta lukio-opinnoissa tarvittavia keskeisiä perustaitoja.
- Geogebra, TI-nspire, Libre-Office, abittikoeympäristö
Keskeiset sisällöt
- murtoluvut
- prosenttilaskenta
- yhtälöt
- potenssi
- polynomit
- sähköisten ohjelmistojen peruskomennot
- oman koneen boottaus abittikoejärjestelmään
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Moduulissa MAA16 painotetaan laaja-alaisista osa-alueista vuorovaikutusosaamista ja hyvinvointiosaamista.Arviointi
Moduuli arvioidaan suoritusmerkinnällä (S tai H). Moduulin arviointiin sisältyy palautekyselyn tekeminen.Moduulin MAA16 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.
Vuorovaikutusosaaminen arvioidaan osana opintojaksoon sisältyvää arviointia. Hyvinvointiosaaminen arvioidaan osana palautekyselyä.
MAA17 Johdanto differentiaaliyhtälöihin (1 op)
Moduulit MAA17 - MAA19 luovat yhdessä matematiikan täydennys- ja jatkokokonaisuuden. Näitä moduuleita voi vapaasti opiskelija yhdistää halutuksi opintojaksoksi. Moduuleita MAA17 - MAA19 voi suorittaa myös itsenäisesti. Ole opettajaan yhteydessä tässä tapauksessa.
Yleiset tavoitteet
- ymmärtää differentiaaliyhtälön käsitteen
- ymmärtää differentiaaliyhtälöiden hyödyn
- osaa ratkaista 1. asteen differentiaaliyhtälöitä mm. separoituvat, tasa-asteiset, lineaariset
- tietää vakion variointi -menetelmän ja integroivan tekijän käyttö -menetelmän 1. asteen lineaaristen DY:n ratkaisemisessa
- tuntee 2. asteen lineaaristen DY:n ratkaisuperiaatteen
- tietää yritefuntioiden käytön DY:n ratkaisemisessa
- tuntee sovelluskohteita, esim. fysiikkaan ja kemiaan
- osaa käyttää teknisiä apuvälineitä
Keskeiset sisällöt
- eksponentiaalinen malli, logistinen kasvu
- 1. asteen differentiaaliyhtälöiden ratkaiseminen
- yritefunktiot 1. asteen DY:lle
- alkuarvo- tai reuna-arvotehtävät, sovellukset
- muut
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Tässä moduulissa ei varsinaisesti oteta laaja-alaista osa-aluetta erityiseen tarkasteluun.Arviointi
Moduulin MAA17 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Moduuli arvioidaan numeroarvioinnilla (4, ... ,10) tai suoritusmerkinnällä (S tai H). Arviointitapa sovitaan moduulin alkaessa opiskelijoiden kanssa.
MAA18 Johdanto kompleksianalyysiin (1 op)
Moduulit MAA17 - MAA19 luovat yhdessä matematiikan täydennys- ja jatkokokonaisuuden. Näitä moduuleita voi vapaasti opiskelija yhdistää halutuksi opintojaksoksi. Moduuleita MAA17-MAA19 voi suorittaa myös itsenäisesti. Ole opettajaan yhteydessä itsenäisen opiskelun tapauksessa.
Yleiset tavoitteet
- ymmärtää kompleksilukujoukon ja sen rakenteen i2 = -1, yhteys vektoreihin
- osaa peruslaskutoimitukset (summa, vähennys, kerto, jako, potenssit ja juurten otot)
- tietää perusteet kompleksifunktioiden differentiaalilaskennasta
- tuntee kompleksisarjojen tutkimisen pääpiirteet
- osaa käyttää teknisiä apuvälineitä
Keskeiset sisällöt
-
aritmetiikkaa ja algebraa kompleksiluvuilla
-
suorakulmamuoto, napakoordinaattimuoto ja de Moivren kaava
- kompleksinen derivointi ja Cauchy-Riemannin yhtälöt
- kompleksiset summat ja sarjat, suppeneminen
- suomalaisen matematiikan historia kompleksianalyysissä
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Moduulissa MAA18 painotetaan laaja-alaisista osa-alueista yhteiskunnallista osaamista sekä globaalia kulttuuriosaamista. Monet kansainvälisestikin tunnetut suomalaiset matemaatikot ovat toimineet kompleksianalyysin piirissä ja saavuttaneet merkittäviä tuloksia. Näihin henkilöihin tutustuminen laajentaa niin yhteiskunnallista kuin myös globaalia kulttuuriosaamista.Arviointi
Moduulin MAA18 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Moduuli arvioidaan numeroarvioinnilla (4, ... ,10) tai suoritusmerkinnällä (S tai H). Arviointitapa sovitaan moduulin alkaessa opiskelijoiden kanssa.
Laaja-alaisten osa-alueiden arviointi voidaan sisällyttää osana opintojaksoon sisältyvää arviointia. Arviointi voidaan suorittaa myös esseen tai esitelmän muodossa jostakin suomalaisesta matemaatikosta.
MAA19 Avaruusgeometrian jatko (1 op)
Moduulit MAA17 - MAA19 luovat yhdessä matematiikan täydennys ja jatkokokonaisuuden. Näitä moduuleita voi vapaasti opiskelija yhdistää halutuksi opintojaksoksi. Moduuleita MAA17-MAA19 voi suorittaa myös itsenäisesti. Ole opettajaan yhteydessä itsenäisen opiskelun tapauksessa.
Yleiset tavoitteet
- laajentaa MAA3-, MAA4- ja MAA10- moduuleilla alkanutta avaruusgeometrian osaamista
- tietää käyrän ja pinnan parametriset esitystavat, yhteys graafeihin
- osaa määrittää osittaisderivaattoja
- osaa käyttää teknisiä apuvälineitä
Keskeiset sisällöt
-
kulmat avaruudessa
-
kappaleiden ja kappaleiden osien pinta-alat ja tilavuudet
-
yhdenmuotoisuuden ja mittakaavan hyödyntäminen
- 3D käyrän ja pinnan piirtäminen (graafit ja parametripinnat)
- pinnan ääriarvopisteet
- vektorikentät
- vanhat YO-tehtävät
- sovellukset
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Tässä moduulissa ei varsinaisesti oteta laaja-alaista osa-aluetta erityiseen tarkasteluun.Arviointi
Moduulin MAA19 arviointi on monipuoliseen näyttöön perustuvaa summatiivista arviointia (esim. kotikoe, loppukoe, testit) sekä opintojakson aikaista formatiivista arviointia, esimerkiksi suullista ja kirjallista opintoja edistävää palautetta, itse- ja vertaisarviointia. Arvioinnin kohteina ovat moduulin tavoitteiden mukaiset tiedot, taidot ja työskentely opintojakson aikana. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota laskutaitoon, menetelmien valintaan, matemaattisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoihin, päätelmien perustelemiseen ja analysoimiseen, tuntiaktiivisuuteen sekä ohjelmistojen valintaan ja käyttöön.Moduuli arvioidaan numeroarvioinnilla (4, ... ,10) tai suoritusmerkinnällä (S tai H). Arviointitapa sovitaan moduulin alkaessa opiskelijoiden kanssa.
MAA20 = MAB4 Matemaattisia malleja (2 op)
MAA21 Muut matematiikan opinnot
Matematiikan opintoihin on mahdollista lukea myös lukion ulkopuolella suoritettuja tavoitteellisia ja ohjattuja opintoja. Opintoja voivat tarjota muut oppilaitokset kuten korkeakoulut, kesäyliopistot, ammattikorkeakoulut, ammattiopistot, opistot tai erilaiset vapaan sivistystyön toimijat. Myös verkossa tai ulkomailla tehtyjä opintoja voidaan lukea aineen opinnoiksi. Näin opiskelija voi laajentaa opintovalikoimaansa.
Lukion oppimäärään kuuluviksi opinnoiksi voidaan lukea sellaisia opintoja, jotka vastaavat lukion opetussuunnitelman yleisiä tavoitteita ja sisältöjä. Opintojen tulee olla ohjattuja ja tavoitteellisia sekä riittävän laajoja.
Lukion opintosuoritukseksi hyväksymisestä tekee päätöksen rehtori yhdesä aineen opettajan kanssa.
Opintojen laajuus voi vaihdella. Opintoihin voidaan lukea myös useita eri opintoja tai usean eri järjestäjän opintoja.
Yleiset tavoitteet
- voi vahvistaa, laajentaa, syventää ja monipuolistaa osaamistaan