Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus

SASTAMALAN OPS S2 VUOSILUOKILLE 1-2

Opetussuunnitelman perusteet on S2:n osalta sidottu vuosiluokkiin samoin kuin kaikki muutkin oppimäärät ja oppiaineet: omat tavoitteet ja sisällöt on määritelty vuosiluokille 1-2, 3-6 ja 7-9. Tavoitteet ja sisällöt muodostavat jatkumon, jossa kielitaito laajenee ekaluokkalaisen arjen kielenkäyttötilanteista kohti yläkoululaisen moninaisia opiskelussa ja yhteiskunnassa tarvittavia kielellisiä taitoja.

Kun oppilas tulee S2-opetukseen kesken peruskoulun, luokkatason tavoitteisiin ei välttämättä päästä. Tällöin oppilaalle kirjoitetaan vähintään Wilman S2-välilehdelle lyhyt kuvaus opetusjärjestelyistä, joista ilmenevät oppilaan maahantulon ajankohta, oma äidinkieli, mahdollinen monikielisyys, oppilaan jo saavuttamat taidot suomen kielessä ja oppilaan ikä. Mikäli oppilaan opetusjärjestelyt ovat moninaisia, tehdään oppilaalle Wilmassa oppimissuunnitelma kohdassa yleinen tuki, tarvittaessa tehostettu tuki. Vastuullisia näistä kirjauksista ovat luokanopettaja yhdessä S2-vastuullisen opettajan kanssa sekä tarvittaessa aineenopettajat ja erityisopettaja. Oppimissuunnitelman tavoitteiden määrittelyssä voi tällöin hyödyntää S2-opsin alempien vuosiluokkien kuvausta. Oppimissuunnitelma on erityisen tarpeellinen, kun oppilas siirtyy valmistavasta opetuksesta yleisopetukseen, ellei kyseessä ole kielellisesti poikkeuksellisen lahjakas oppilas. Oppimissuunnitelmaa on usein syytä jatkaa 1-3 vuotta yleisopetukseen siirtymisen jälkeen. Kirjaukset tehdään kussakin tapauksessa tarkoituksenmukaisesti.

Opetuksen tavoitteet S2-opsissa on jaettu viiteen osa-alueeseen:

  1. Vuorovaikutustilanteissa toimiminen
  2. Tekstien tulkitseminen
  3. Tekstien tuottaminen
  4. Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen
  5. Kielenkäyttö kaiken oppimisen tukena

Tavoitealueista neljä ensimmäistä ovat yhteisiä suomi äidinkielenä -oppimäärän kanssa. Kokonaan oma alueensa S2-opsissa on tavoitealue viisi. S2-oppilaan kaikessa opetuksessa korostuu kielitietoisuus, joka tarkoittaa sitä, että kaikkien opettajien vastuulla on oman oppiaineensa tekstitaitojen opettaminen – ja siten myös oman oppiaineensa erikoissanaston opettaminen. S2-oppilaan kielitaidon kehittyminen parhaalla mahdollisella tavalla vaatiikin häntä opettavien opettajien tiivistä ja suunnitelmallista yhteistyötä.

S2-ops ja suomi äidinkielenä -ops ovat hyvin samankaltaisia monilukutaidon ja tekstilajitaitojen osalta. Käytännössä esim. opetuksessa käytettävät tekstit voivat olla samoja äidinkielessä ja S2-opetuksessa, mutta S2-oppilaille suunnatuissa tehtävissä oppilasta autetaan oppimaan samalla myös suomen kieltä (sanaston kartuttaminen ja kielioppi). Käytännössä oppilaalla voi olla yleisopetuksen oppikirjasta S2-oppilaalle suunnattu tai helpotettu erityisopetukseen tarkoitettu työkirja. S2-oppilaan opiskelua voi myös olla tarpeen eriyttää tehostetun tuen tavoin kaikissa oppiaineissa.

S2-opsissa painottuu suomi äidinkielenä -opsia enemmän puhutun kielen tuottamis- ja ymmärtämistaidot, eri tiedonalojen kielenhallinta, sana- ja ilmaisuvarannon laajentaminen sekä kielen merkitys kaikessa oppimisessa ja koulun muiden aineiden opiskelussa. S2-opsin rinnalla on kuitenkin tarkoituksenmukaista seurata myös äidinkielen opsin keskeisiä sisältöalueita.

S2-oppilaan arviointi nojaa ensisijaisesti opsin perusteissa määriteltyihin hyvän osaamisen kriteereihin (6. luokan loppu ja päättöarviointi). S2-oppilaan arvioinnin tulee olla jatkuvaa. Opsin tukiosaan liitettyä uusittua Kehittyvän kielitaidon asteikkoa http://www.edu.fi/download/171565_S2_Tasokuvaus_liite_tukimateriaaliin_1.10.2015_final.pdf (ks. tukiosa http://www.edu.fi/perusopetus/aidinkieli/suomi_toisena_kielena ) käytetään oppilaan kielitaidon kartoittamisessa ja opetuksen suunnittelun apuna. Lisäksi arvioinnin apuna käytetään Sastamalassa liitteenä olevaa arviointilomaketta, jonka on kehittänyt S2-kouluttaja Aurora Vasama:

Miten kielitaito kehittyy? © Aurora Vasama

selviää hyvin

yksin

selviää yksin

selviää, tarvitsee apua

selviää, tarvitsee paljon apua

ei selviä

ohjeiden ymmärtäminen

kommunikointi opettajan kanssa

kommunikointi kavereiden kanssa

pienten tekstien lukeminen

oppikirjan lukeminen

tehtäviin vastaaminen

omien tekstien kirjoittaminen

läksyjen tekeminen

Tämä arviointilomake on hyvä käytännön mittari luokan- ja aineenopettajille siihen, kuinka lähelle oman luokka- ja ikätason mukaista opetusta oppilaan on mahdollista päästä, tarvitseeko oppilas erillistä tai eriytettyä S2-opetusta ja mitä mahdollisia avustajapalveluja tai erityisopetuksen palveluja hän tarvitsee.

Perusopetuksen S2-opetuksessa keskeisiä ovat taitotasot, jotka ovat:

  • A1 - kehittyvä alkeiskielitaito
  • A2 – kehittyvä peruskielitaito
  • B1 – sujuva peruskielitaito
  • B2 – itsenäinen kielitaito

Kehittyvän kielitaidon asteikko sisältää myös tason

  • C1 – taitavan kielitaidon perustaso,

mutta erityisesti luetun ymmärtämisessä ja kirjoittamisessa C-tasolle päästään vasta peruskoulun jälkeisissä koulutuksissa, kun ikää ja maailmantietoa karttuu lisää.

S2-opetuksessa pyritään mahdollisimman lähelle vuosiluokkasidonnaisuutta, mutta opetuksen suunnittelu ja järjestely on toteutettava yksilöllisesti ja joustavasti. Asteikolla kuvataan, miten kielitaito yleisellä tasolla kehittyy. Onkin huomattava, että oppilaan osaamisessa on usein piirteitä eri tasojen kuvauksista. Asteikon avulla on mahdollista saada tietoa oppilaan kielitaidon vahvuuksista ja kehittämiskohteista, jolloin opetuksen suunnittelu ja oppimateriaalien valinta helpottuu. Erityisen tärkeää on tietää, millä kielitaidon tasolla oppilas suunnilleen on siirtyessään valmistavasta opetuksesta yleisopetukseen. Asteikon lisäksi apuna ovat myös yksinkertaistetut taitotasokuvaukset, jotka löytyvät myös useilla eri kielillä linkistä http://www.ouka.fi/oulu/koulutus-ja-opiskelu/s2-opetuksen-materiaalia

Sastamalan S2-opsissa tavoitteet ja sisällöt on jaettu vuosiluokkakokonaisuuksiin seuraavasti:

  • vuosiluokat 1-2
  • vuosiluokat 3-6
  • vuosiluokat 7-9

Aina on muistettava, että oppilas ei automaattisesti opiskele oman ikätasonsa mukaisesti, vaan opetuksen sisällöt on suhteutettava taitotasoon huomioiden mm. oppilaan maahantulon ajankohta ja aiemmat opinnot, mahdollinen monikielisyys, oppilaan ikä ja oppilaan saavuttamat taidot suomen kielessä. Useimmiten S2-oppilaan opetusjärjestelyt on tarpeen kuvata Wilman S2-välilehdelle ja tarvittaessa oppilaalle on laadittava oma oppimissuunnitelma.

S2-oppilaan arviointi on sanallista vuosiluokilla 1-4 samoin kuin AI-oppilaidenkin arviointi. Todistukseen tulee AI:n tilalle merkintä S2 eikä S2-statusta yleensä muuteta koulupolun aikana. Arviointipalautetta annettaessa tärkeää on, että se kattaa kielitaidon kaikki osa-alueet: puheen ymmärtäminen, puhuminen, lukeminen/tekstinymmärtäminen ja kirjoittaminen. Sanasto ja kielioppi kulkevat mukana näillä kaikilla osa-alueilla.

Numeroarviointiin siirryttäessä apuna voi käyttää seuraavia viitteellisiä kriteerejä, joissa S2-numerot on purettu sanallisiksi:

S2-arvioinnin kriteerit ennen päättöarviointia: yksilöllisen edistymisen arviointi (huom. suluissa taitotason ja päättöarvioinnin suhteuttaminen toisiinsa, viitteellinen)

Erinomainen 10 (selvästi B2-tasolla tai yli)

Oppilaan kielitaito kehittyy hyvin nopeasti ja hän osaa erinomaisesti opetetut asiat. Oppilas on oma-aloitteinen kielenoppija, hän kehittää kielitaitoaan myös oppituntien ulkopuolella ja ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Oppilas pystyy arvioimaan ja analysoimaan omaa oppimistaan kaikilla kielitaidon osa-alueilla. Hän hallitsee erinomaisesti kaikki kielitaidon osa-alueet.

Kiitettävä 9 (B1-tason ja B2-tason rajalla)

Oppilaan kielitaito kehittyy nopeasti ja oppilas osaa kiitettävästi opetetut asiat. Oppilas on yleensä oma-aloitteinen kielenoppija, hän pyrkii kehittämään kielitaitoaan myös oppituntien ulkopuolella ja ottaa vastuuta omasta oppimisestaan. Hän pystyy myös arvioimaan omaa oppimistaan ja kielitaitoaan kaikilla kielitaidon osa-alueilla. Hän hallitsee kiitettävästi kaikki kielitaidon osa-alueet.

Hyvä 8 (B1-tasolla kaikilla kielitaidon osa-alueilla)

Oppilaan kielitaito kehittyy hyvin ja oppilas osaa hyvin opetetut asiat. Hän suhtautuu myönteisesti suomen kielen oppimiseen sekä pyrkii kehittämään kielitaitoaan myös oppituntien ulkopuolella. Oppilas pyrkii ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan ja pystyy ainakin pääpiirteissään arvioimaan omaa oppimistaan ja kielitaitoaan. Oppilaan osaamisessa voi olla hajontaa kielitaidon eri osa-alueilla.

Tyydyttävä 7 (A2-tason ja B1-tason rajalla)

Oppilaan kielitaito kehittyy, hän osaa tyydyttävästi opetetut asiat ja suhtautuu myönteisesti kielenoppimiseen. Oppilaan osaamisessa on hajontaa kielitaidon eri osa-alueilla.

Kohtalainen 6 (selvästi A2-tasolla)

Oppilaan kielitaito kehittyy hitaasti ja hän osaa yleensä kohtalaisesti opetetut asiat. Oppilaan osaamisessa on hajontaa kielitaidon eri osa-alueilla.

Välttävä 5 (A1-tason ja A2-tason rajalla)

Oppilaan kielitaidon kehityksessä on ongelmia. Oppilas osaa välttävästi opetetut asiat eikä osoita kiinnostusta kielenoppimista kohtaan. Oppilaan osaamisessa on hajontaa kielitaidon eri osa-alueilla.

Hylätty 4 (täysin A1-tasolla eikä oppilaalla ole motivaatiota toimia opsin tavoitteiden suuntaisesti)

Oppilaan kielitaito ei juurikaan kehity, hän ei hallitse opetettuja asioita eikä osoita kiinnostusta kielenoppimista kohtaan.

1.-2. vuosiluokan keskeiset sisältöalueet:

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

  • harjoitellaan arjen kielenkäyttötilanteita (mm. kohtelias puhe ja tunneilmaisut)
  • tarkkaillaan kielen perusrakenteita
  • harjoitellaan viestinnän perustaitoja
  • tehdään vuorovaikutusharjoituksia (draama ym. työtavat)

S2 Tekstien tulkitseminen

  • opetellaan lukemaan ja ymmärtämään luettua
  • opetellaan käsitteet äänne, kirjain, tavu, sana, lause, lopetusmerkit, teksti, kuva, otsikko, kappale
  • tutustutaan tietoteksteihin, kaunokirjallisuuteen ja mediateksteihin sekä niihin liittyviin peruskäsitteisiin

S3 Tekstien tuottaminen

  • harjoitellaan käsin kirjoittamista ja näppäintaitoja
  • tuotetaan erilaisia pieniä tekstejä monipuolisista aiheista
  • opetellaan suur- ja pienaakkoset
  • harjoitellaan kirjoittamaan erilaisia lauseita (toteava, kysyvä, huudahdus)
  • harjoitellaan yksikön ja monikon käyttö

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

  • tutustutaan eri kieliin ja kulttuureihin hyödyntäen lähiympäristön kieliä ja kulttuureita
  • harjoitellaan suomen äännejärjestelmää

S5 Kielen käyttö kaiken oppimisen tukena

  • tutustutaan eri oppiaineiden teksteihin ja harjoitellaan niiden työstämistä yksin ja ryhmässä
  • tehdään yhteistyötä kielitietoisen opetuksen tukemiseksi eri oppiaineissa
  • selkokielistetään eri oppiaineiden sanastoa ja käsitteitä
  • harjoitellaan tvt-taitoja
  • hyödynnetään oppilaan oman äidinkielen taitoa oppimisen tukena