Oratorio

Oratorio on useimmiten uskonnollisaiheinen suurimuotoinen sävellys solisteille, kuorolle ja soittimille. Passion tavoin siihen kuuluu usein kertojan osuus. Oratorio syntyi Italiassa. Latinankielisen oratorion juuret ovat kärsimysnäytelmässä. Sen teksti on Raamatusta. Kansankielisen oratorion lähtökohtana on lauda, "kiitoslaulu", jota esitettiin mm. vuoropuhelun tapaan. Henkilöinä oli vertauskuvallisia hahmoja: "taivas" ja "helvetti", "ruumis" ja "sielu". Esitykset tapahtuivat rukoushuoneissa (it. oratorio).

"Oratorio" oli musiikkiterminä käytössä vasta 1600-luvulla. Siitä kehittyi tuolloin sekä aihevalinnaltaan että esitystyyliltään oopperamainen kokonaisuus. Nämä kaksi alkoivat levitä Italiasta muualle Eurooppaan. Oratoriosta tuli kaksiosainen, kun sen yhteydessä pidettiin saarna. Siksi ero sen ja kantaatin välillä hämärtyi: useampiosainen kantaatti oli yhtä hyvin oratorio (esim. Bach: Jouluoratorio).

Kun esityskokoonpano on suuri, kuten oratoriossa ja kantaatissa usein on, syntyy mahdollisuus vaihteluun. Voidaan käyttää solistia yksin, jolloin kysymyksessä on resitatiivi- tai aariatyyppinen esitys. Resitatiivilla ymmärretään puheen ja laulun välimuotoa, jossa pitkäkin teksti saadaan nopeasti läpiviedyksi. Aaria on musiikillisesti rikkaampi, joskus jopa taiturillinen solistinumero. Yhdistelmä resitatiivi–aaria on tyypillinen: resitatiivi kertoo tapahtuman ja aaria kuvailee sen aikaansaaman tunnelman. Jos solisteja on useampia, he voivat laulaa myös yhtaikaa. Kahden solistin yhteisnumero on duetto, kolmen tertsetto (kolme soittajaa on sitävastoin trio) ja neljän kvartetto.

Kuoro voi laulaa yhdessä solistien kanssa tai erikseen, lisäksi jakaantua kaksois-, jopa kolmoiskuoroksikin. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä orkesterin osuus ja erilaiset yhdistelmät, voi kokonaisuus olla mitä monipuolisin. Esim. Haydnin oratoriossa Luominen on orkesterijohdannon lisäksi kuultavissa seuraavat erilaisten soitinkokoonpanojen säestämät yhdistelmät: solistin resitatiivi ja aaria, kuoro, soolo ja kuoro, duetto ja tertsetto kuoron kanssa ja ilman, kvartetti ja kuoro.