4.5.2 Pohjoisseudun toimintakulttuuri













Pohjoisseudun koulu on seutukoulu, jonka oppilaat tulevat usean eri kylän alueelta. Koulussa on kolme perusopetusryhmää, esikoulu ja pienryhmä. Koulu toimii oppivana yhteisönä ja kannustaa kaikkia jäseniään oppimiseen. Oppiva yhteisö kehittyy vuorovaikutustilanteiden kautta. Yhdessä tekeminen ja osallisuuden kokemukset vahvistavat yhteisöä. Lisäksi koulun arkea ohjaa tavoitteiden pohdinta ja oman työn säännöllinen arviointi ja kiireettömyys edistävät yhteisön oppimista. Koulun henkilökuntaan kuuluu neljä luokanopettajaa, esikouluopettaja, tuntiopettaja teknisessä työssä, kaksi koulunkäyntiavustajaa ja siivooja.


Haluamme tarjota perheille toimivan oppimisympäristön, jossa huomioimme erilaiset oppijat ja oppilaiden yksilölliset tarpeet, myös erityistä tukea tarvitseville. Koulun toiminnassamme arvostamme perinteisiä maaseudun arvoja ja tapoja. Oppiva yhteisö luo edellytyksiä yhdessä ja toinen toisiltaan oppimiseen. Oppiva yhteisö mahdollistaa myös tutkimiseen ja kokeilemiseen sekä innostumisen ja onnistumisen kokemuksiin. Erityisesti arvoon nostamme käytöstavat arjessa sekä toisten ihmisten kohtaamisen. Haluamme kasvattaa yhdessä perheiden kanssa tulevaisuuden yhteiskunnassa pärjääviä kansalaisia, joilla on elämänarvot kohdillaan. Päivittäisessä arjessa sekä toiminnassamme kiinnitämme huomiota yhteisöllisyyteen ja teemmekin yhteistyötä monen eri tahon kanssa. Tällaisia kolmannen sektorin toimijoita luokan ulkopuolisessa opiskleussa ovat muun muassa metsästysseura, 4H-kerho ja seurakunta. Paikallisuutta korostettaessa tulisi huomioida paikalliset yritykset ja niiden kanssa tehtävä yhteistyö.

Pohjoisseudun koululla toimii esikoulu. Esikoululla on omat tilat ruokalan vieressä olevassa luokassa ja opettajana on lastentarhanopettaja. Esikoulu on laajuudeltaan 700 tuntia vuodessa eli kouluviikoiksi muutettuna n. 20 tuntia viikossa. Esikoulu on pakollinen kaikille 6 vuotta täyttäville lapsille. Pohjoisseudun koululla on esikoulua tänä lukuvuonna maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina, jokaisena päivänä neljä tuntia. Esikoulun tarkoituksena on valmistaa lasta kouluun. Tavoitteena on kehittää sosiaalisuutta, yhdessä työskentelyä, hyviä tapoja sekä lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen alkeita.

Toivotamme innolla uudet oppilaat ja asukkaat lämpimästi tervetulleeksi Pohjoisseudulle asumaan sekä oppimaan.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin