3.5 Opiskeluhuollon järjestäminen

Teksti

Oppilaskuljetukset

Koululaiskuljetuksia hoitaa yrittäjä Seppo Yrtti. Kuljetuksessa on yhteensä 48 oppilasta.

 

Kouluruokailu

Pornaisten kouluissa noudatetaan kuuden viikon vaihtuvaa ruokalistaa, joka on kaikissa kouluissa sama. Ruokalistoja on kaksi, joista toinen on kasvisruoille. Oppilaat osallistuvat luokittain myöhemmin kunnassa koordinoitavalla tavalla oppilaiden vaikuttamisen ja osallisuuden tunnetta lisäävään luokkaäänestykseen, jonka avulla valitaan koko kuntaan vähintään kerran lukuvuodessa ateriapalvelun antamana ajankohtana äänestyksellä oppilaiden ns. lempiruoka.


Opiskeluhuolto

Opiskeluhuolto on kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien ja opiskeluhuoltopalveluista vastaavien työntekijöiden tehtävä. Ensisijainen vastuu kouluyhteisön hyvinvoinnista on koulun henkilökunnalla. Jokaisella koululla toimii oma koulun opiskeluhuoltoryhmä, joka vastaa yhteisöllisen opiskeluhuollon järjestämisestä. Koulukuraattori, -psykologi ja  -terveydenhoitaja ovat koulun opiskeluhuoltoryhmän jäseniä ja heidän lisäkseen siihen kuuluvat myös rehtori/vara-/apulaisrehtori, varhaiserityisopettaja/erityisopettaja sekä oppilaanohjaaja. Koulukohtaiset opiskeluhuoltoryhmät toimivat myös esiopetuksen opiskeluhuoltoryhminä ja vastaavat esiopetuksen opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä ja arvioinnista. Esiopetuksen opiskeluhuolto koskee myös pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia lapsia.

Kouluyhteisön tai oppilaiden hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin etsitään ratkaisuja yhdessä oppilaiden ja huoltajien kanssa, ottaen huomioon oppilaan ikä ja edellytykset. Kunkin luokan ns. sosiogrammikäsittelyn perusteella tulee näkyviin luokkien sosiaalisten suhteiden ja yksilön tarvitsema tukitarve. Tarvittaessa opiskeluhuoltotyötä toteutetaan yhdessä sosiaali- ja terveystoimen sekä muiden hoitavien ja kuntouttavien tahojen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän keskeinen tehtävä on yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen, sekä yhteisöllisen työn toteuttaminen ja kehittäminen. Osa oppilaan hyvinvoinnin ja turvallisuuden tunteen lisäämistä toteuttaa opettajista muodostettu kolmen hengen kiusaamisen vastaisen työn KiVa-ryhmä. Koulukuraattori voi osallistua tarvittaessa tähän toimintaan.

Opiskeluhuoltoryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Koulukohtaisesti voidaan järjestää tarpeen mukaan useampia kokoontumisia. Kokoontumiskerran sisällöstä ja tavoitteista riippuen opiskeluhuoltoryhmään voidaan kutsua eri yhteistyötahojen edustajia. 

Iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta tukevat lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja koulunkäyntiä. Aamu- ja iltapäivätoiminnan henkilöstö voi osallistua tarpeen mukaan lasta koskeviin koulun neuvotteluihin huoltajien luvalla.

Yksilöllistä opiskeluhuoltoa varten perustetaan oppilaskohtaisesti monialainen asiantuntijaryhmä, joka kootaan oppilaan ja/tai huoltajan suostumuksella. Kyseiseen asiantuntijaryhmään voi kuulua koulukuraattori, koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri, rehtori, erityisopettaja, oppilaanohjaaja, luokanopettaja/ luokanvalvoja. Tarvittaessa monialaiseen asiantuntijaryhmään voidaan kutsua myös opiskeluhuollon yhteistyötahoja tai oppilaan läheisiä.

Ryhmän käsiteltäväksi tulevat asiat voidaan jaotella seuraavasti:  

  1. Koko kouluyhteisöä koskevat yhteisölliset asiat (yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä)
  • koulun ilmapiiri ja sen parantaminen
  • kodin ja koulun yhteistyö
  • turvallisuuden ylläpitäminen
  • yhdenmukaisten menettelytapojen valmistelu esim. työrauhakysymyksissä
  1. Luokkakohtaiset asiat (yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä)
    • luokkahenki ja sosiaaliset suhteet
    • levottomuus luokassa
    • kiusaaminen
  2. Oppilaan yksilökohtaiset asiat (yksilökohtainen opiskeluhuoltoryhmä)
    • yksittäisten oppilaiden tukeminen