Oppilaskunnan hallitus
Oppilaskunnan hallitus
Koulussa toimii oppilaskunnan hallitus, johon jokaiselta luokalta on valittu edustajat. Hallituksen toimintakausi on yksi kalenterivuosi. Hallituksen uudet jäsenet valitaan vuosittain syyslukukauden lopussa. Hallituksen vaalit pidetään marraskuussa 2020. Hallituksessa on jokaiselta luokalta alkaen 2-3 edustajaa. Uusi hallitus aloittaa toimintansa kevätlukukauden 2022 alusta. Hallitus kokoontuu perjantaisin säännöllisellä rytmityksellä harrastetunnin aikana.
Syyslukukauden 2021 oppilaskunnan hallituksen jäsenet jatkavat tehtävässään kalenterivuoden 2022. Syynä on koronarajoitukset, jotka ovat haitanneet merkittävästi oppilaskunnan toimintaa.
Oppilaskunnan hallitus käsittelee virallisen kokoustavan mukaisesti kouluarjessa esiin tulevia asioita sekä oppilaskunnalta tai koulun henkilökunnalta tulleita ehdotuksia kouluarjen piristämiseksi Covid19-tilanteen mahdollistamissa rajoissa koulupäivien puitteissa. Yhteisöllisyyttä ja kaveruutta ylläpitäviä tempauksia järjestetään esimerkiksi ystävänpäivän ja vapun teemoihin liittyen. Tarvittaessa perustetaan työryhmiä erilaisten teemapäivien ja tapahtumien suunnittelijoiksi ja toteuttajiksi.
Mahdollinen oppilaskunnan toimintaan liittyvä tuotto käytetään kaikkien koulun oppilaiden hyväksi oppilaskunnan hallituksen päättämällä tavalla.
Oppilaskunnan toimintaa ohjaa erityisopettaja Riitta Aaltio.

Esikoulu Minea ja varalla Maikki
1. Tuomas ja varalla Alma
2. luokka: Melina ja varalla Kristiina
3. luokka: Romeo ja Elias
4. luokka: Ruuben, Jesse ja Jimi
5. luokka: Meri ja Vappu
6. luokka: Iisa ja Ella
Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana on Ella ja varapuheenjohtajana Ruuben . Sihteerinä on Iisa, varalla Elias. Rahastonhoitajana on Vappu ja tiedottajana Meri apulaisenaan Alma.