LIIKUNTA VUOSILUOKILLA 1–2

Oppiaineen tehtävä

Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin tukemalla fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon. Oppiaineessa tärkeitä ovat yksittäisiin liikuntatunteihin liittyvät positiiviset kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan tukeminen. Oppitunneilla korostuvat kehollisuus, fyysinen aktiivisuus ja yhdessä tekeminen. Liikunnan avulla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä sekä tuetaan kulttuurista moninaisuutta. Opetus on turvallista, ja se perustuu eri vuodenaikojen ja paikallisten olosuhteiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Liikunnassa hyödynnetään koulun tiloja, lähiliikuntapaikkoja ja luontoa monipuolisesti. Oppilaita ohjataan ja sitoutetaan turvalliseen ja eettisesti kestävään toimintaan ja oppimisilmapiiriin.

Liikunnassa oppilaat kasvavat liikkumaan ja liikunnan avulla. Liikkumaan kasvamisen osatekijöitä ovat oppilaiden ikä- ja kehitystason mukainen fyysisesti aktiivinen toiminta, motoristen perustaitojen oppiminen ja fyysisten ominaisuuksien harjoitteleminen. Oppilaat saavat tietoja ja taitoja erilaisissa liikuntatilanteissa toimimiseen. Liikunnan avulla kasvamiseen kuuluu toisia kunnioittava vuorovaikutus, vastuullisuus, pitkäjänteinen itsensä kehittäminen, tunteiden tunnistaminen ja säätely sekä myönteisen minäkäsityksen kehittyminen. Liikunta tarjoaa mahdollisuuksia iloon, keholliseen ilmaisuun, osallisuuteen, sosiaalisuuteen, rentoutumiseen, leikinomaiseen kisailuun ja ponnisteluun sekä toisten auttamiseen. Liikunnassa oppilas saa valmiuksia terveytensä edistämiseen.

”Liikutaan yhdessä leikkien.”

Vuosiluokilla 1-2 opetuksen pääpaino on havaintomotoristen taitojen ja motoristen perustaitojen oppimisessa, yhdessä tekemisessä ja sosiaalisten taitojen kehittämisessä sekä liikuntaan liittyvien myönteisten kokemusten vahvistamisessa. Opetus tukee oppilaita auttamalla heitä kohtaamaan emotionaalisesti vaihtelevia tilanteita. Opetuksessa hyödynnetään oppilaiden mielikuvitusta ja omia oivalluksia.

Liikunnan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 1-2

Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Fyysinen toimintakyky

T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti ja yhdessä uusia, erilaisia liikuntatehtäviä sekä rohkaista ilmaisemaan itseään liikunnan avulla

S1

L1, L3

T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja

S1

L1, L3, L4

T3 vahvistaa motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) oppimista niin, että oppilas oppii soveltamaan niitä eri oppimisympäristöissä, eri tilanteissa ja eri vuodenaikoina

S1

L3

T4 harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä

S1

L3

T5 tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito

S1

L3

T6 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla

S1

L3, L6, L7

Sosiaalinen toimintakyky

T7 ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa

S2

L2, L3, L6, L7

T8 tukea yhdessä työskentelyn taitoja, kuten yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista, ohjaamalla oppilasta ottamaan vastuuta yhteispelien ja -leikkien onnistumisesta

S2

L2, L6, L7

Psyykkinen toimintakyky

T9 tukea oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistumista, ohjata itsenäiseen työskentelyyn sekä itsensä monipuoliseen ilmaisemiseen.

S3

L1, L2, L3

T10 varmistaa myönteisten liikunnallisten kokemusten saaminen ja rohkaista oppilasta kokeilemaan oman toimintakykynsä rajoja

S3

L1, L2

Liikunnan tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 1-2

S1 Fyysinen toimintakyky: Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Opetukseen valitaan leikkejä ja tehtäviä sekä liikuntamuotoja, joissa harjoitellaan tasapaino- ja liikkumistaitoja (kuten kiipeilyä, juoksuja ja hyppyjä) ja välineenkäsittelytaitoja (kuten tehtäviä erilaisilla välineillä ja palloleikkejä) erilaisissa oppimisympäristöissä (kuten salissa, luonnossa, lumella ja jäällä). Kehonhallintaa edistetään käyttämällä tehtäviä (kuten voimistelu- ja musiikkileikkejä), joissa harjaannutetaan kehonhahmotusta, ilmaisua ja rytmin mukaan liikkumista.

Tutustutaan monipuolisin ja turvallisin tehtävin liikkumiseen sisällä ja ulkona eri vuodenaikoina eri oppimisympäristöissä. Vesiliikunta ja uinti kuuluvat liikunnan opetukseen.

S2 Sosiaalinen toimintakyky: Opetus sisältää yksinkertaisia liikunnallisia sääntöleikkejä, tehtäviä ja pelejä, joissa oppilaat toimivat yhteistyössä muiden kanssa ja saavat kokemuksia muiden auttamisesta.

S3 Psyykkinen toimintakyky: Opetukseen valitaan iloa ja virkistystä tuottavia leikkejä ja tehtäviä, joissa koetaan onnistumisia sekä kohdataan tuetusti emotionaalisesti vaihtelevia tilanteita kuten leikeissä, kisailuissa tai peleissä koetut tilanteet.

Liikunnan oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 1-2

Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sisä- ja ulkotiloissa oppilaita osallistaen. Opetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta ylläpitäviä työtapoja, kannustavaa vuorovaikutusta ja toisten auttamista sekä henkisesti ja fyysisesti turvallista toimintaa. Koulun ulkopuolisille liikuntapaikoille siirtymisessä edistetään turvallista liikennekäyttäytymistä.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa vuosiluokilla 1-2

Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri on edellytys liikunnanopetuksen tavoitteiden saavuttamiselle. Toiminnan tulee antaa kaikille oppilaille mahdollisuus onnistumiseen ja osallistumiseen sekä tukea hyvinvoinnin kannalta riittävää toimintakykyä. Opetuksessa on keskeistä oppilaiden yksilöllisyyden huomioon ottaminen, turvallinen työskentelyilmapiiri sekä organisoinnin ja opetusviestinnän selkeys. Pätevyydenkokemuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tuetaan oppilaslähtöisillä ja osallistavilla työtavoilla, sopivilla tehtävillä ja rohkaisevalla palautteella. Vuosiluokilla 1-2 on tärkeää tunnistaa sellaiset motorisen oppimisen vaikeudet, joilla voi olla yhteyttä muihin oppimisen ongelmiin.

Oppilaan oppimisen arviointi liikunnassa vuosiluokilla 1-2

Oppimisen arvioinnilla tuetaan oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla eli sen tarkoituksena on tukea fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn kehittymistä. Rakentava ja kannustava palaute tukee oppilaan myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaiden oppimisesta, työskentelystä ja edistymisestä.

Arvioinnissa pyritään tunnistamaan oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet sekä tukemaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi toteutetaan oppilaiden toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla sekä ohjaamalla oppilaita itsearviointiin.

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita liikunnassa ovat

  • edistyminen liikuntatilanteisiin sopivien ratkaisujen löytämisessä
  • edistyminen motorisissa perustaidoissa ja niiden harjoittelemisessa
  • edistyminen sovittuihin tehtäviin liittyvässä turvallisessa toiminnassa
  • edistyminen yhdessä työskentelyn ja itsenäisen työskentelyn taidoissa.

Pomarkun kunta

VUOSILUOKKA: 1 JA 2

TUNTIMÄÄRÄ: 2 VUOSIVIIKKOTUNTIA / VUOSILUOKKA

Fyysinen toimintakyky

T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti ja yhdessä uusia, erilaisia liikuntatehtäviä sekä rohkaista ilmaisemaan itseään liikunnan avulla

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

1. luokka

· ohjata oppilas fyysiseen aktiivisuuteen kokeilemalla erilaisia liikuntatehtäviä

· rohkaista oppilasta ilmaisemaan itseään liikunnan avulla

· rohkaista oppilasta liikkumaan yhdessä muiden kanssa

Sisällöt - S1

· leikinomaista oppimista tukevia liikuntatehtäviä

· aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviä liikuntatehtäviä

· monipuolisia liikuntatehtäviä erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoja hyödyntäen

· mielikuvaleikkejä, satujumppia

2. luokka

· ohjata oppilas fyysiseen aktiivisuuteen kokeilemalla erilaisia liikuntatehtäviä

· kannustaa oppilasta liikkumaan aktiivisesti itsenäisesti ja yhdessä muiden kanssa

· rohkaista oppilasta ilmaisemaan itseään liikunnan avulla

Sisällöt - S1

· leikinomaista oppimista tukevia liikuntatehtäviä

· aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviä liikuntatehtäviä

· monipuolisia liikuntatehtäviä erilaisissa oppimisympäristöissä, eri vuodenaikoja hyödyntäen

· mielikuvaleikkejä, satujumppia

T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja

L1 – Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L3 – Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L4 - Monilukutaito

1. luokka

· ohjata oppilasta havainnoimaan itseään suhteessa ympäristöön

· ohjata oppilasta hahmottamaan omaa kehoaan ja sen eri osia

Sisällöt –S1

· leikkejä ja liikuntatehtäviä, jotka harjaannuttavat näkö-, kuulo-, liike-, tasapaino-ja tuntoaistimuksia

· liikkumistehtäviä eri suuntiin ja eri nopeuksilla, esim. pujottelua ja väistämistä

· kehonhahmotusta harjaannuttavat tehtävät esim. kehon keskilinjan ylittäminen

2. luokka

· ohjata oppilasta huomioimaan itsensä liikkujana suhteessa itseensä ja ympäristöön

· ohjata ja kannustaa oppilasta tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja

· ohjata oppilasta hahmottamaan omaa kehoaan ja sen eri osia

Sisällöt – S1

· reagointia ja havainnointia kehittäviä leikit ja liikuntatehtäviä

· näkö-, kuulo-, liike-, tasapaino-ja tuntoaistimuksia harjoittavia liikuntatehtäviä

· monipuolisia ja leikinomaisia liikuntatehtäviä, joissa aikaa (hitaasti, nopeasti), tilaa (esim. ylhäällä, sivulla) ja voimaa säädellään

T3 vahvistaa motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) oppimista niin, että oppilas oppii soveltamaan niitä eri oppimisympäristöissä, eri tilanteissa ja eri vuodenaikoina

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

1. luokka

· ohjata oppilasta kehittämään ja vahvistamaan motorisia perustaitoja eri oppimisympäristöjä ja vuodenaikoja hyödyntäen

Sisällöt – S1

· monipuolisia liikuntatehtäviä, -pelejä, -leikkejä ja -kisailuja

· monipuolisia tasapainotehtäviä: pyörähtäminen eri akselien ympäri, heiluminen, kieriminen, pysähtyminen, väistyminen, tasapainoilu, kääntyminen, venyttäminen ja taivuttaminen erilaisissa oppimisympäristöissä ja telineillä

· monipuolisia liikkumistehtäviä: käveleminen, juokseminen, ponnistaminen, loikkaaminen, harppaaminen, hyppääminen, laukkaaminen, liukuminen ja kiipeäminen nopeuksia ja suuntia vaihdellen (esim. temppuradat ja kiinniottoleikit)

· tehtäviä, jotka harjaannuttavat välineenkäsittelytaitoja: heittäminen ja kiinniottaminen, potkaiseminen ilmasta ja maasta, lyöminen ja pallonhallintaharjoituksia

2. luokka

· vahvistaa oppilaan motoristen perustaitoja

· ohjata oppilasta harjoittamaan ja soveltavaan motorisia perustaitoja monipuolisesti eri tilanteissa ja eri ympäristöissä

Sisällöt – S1

· monipuolisia liikuntatehtäviä, -pelejä, -leikkejä ja -kisailuja

· monipuolisia tasapainotehtäviä: pyörähtäminen eri akselien ympäri, heiluminen, kieriminen, pysähtyminen, väistyminen, tasapainoilu, kääntyminen, venyttäminen ja taivuttaminen erilaisissa oppimisympäristöissä ja telineillä

· monipuolisia liikkumistehtäviä: käveleminen, juokseminen, ponnistaminen, loikkaaminen, harppaaminen, hyppääminen, laukkaaminen, liukuminen ja kiipeäminen nopeuksia ja suuntia vaihdellen (esim. temppuradat ja kiinniottoleikit)

· tehtäviä, jotka harjaannuttavat välineenkäsittelytaitoja: heittäminen ja kiinniottaminen, potkaiseminen ilmasta ja maasta, lyöminen ja pallonhallintaharjoituksia

T4 harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

1. luokka

· harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä

Sisällöt – S1

· turvallisuutta edistäviä liikuntakäytänteitä ja niiden harjoittelua

· turvallisten ratkaisujen harjoittelua liikuntatilanteissa

· tarkoituksenmukaisten suojavarusteiden käytön harjoittelua

2. luokka

· harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä

Sisällöt – S1

· turvallisuutta edistäviä liikuntakäytänteitä ja niiden harjoittelua

· turvallisten ratkaisujen harjoittelua liikuntatilanteissa

· tarkoituksenmukaisten suojavarusteiden käytön harjoittelua

T5 tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

1.-2. luokka

· tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito

Sisällöt – S1

· vedessä liikkuminen ja alkeisuimataito 10m

· x-kellunta selin

· esineen hakeminen rintasyvyisestä vedestä

· hyppääminen rintasyvyiseen veteen

· uimahallikäyttäytymisen opettaminen

T6 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

1. luokka

ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla

Sisällöt – S1

· turvallisuutta edistävien sääntöjen ja käytänteiden harjoittelua liikuntatilanteissa

· asiallisen toiminnan harjoittelua liikuntatilanteissa, pukuhuoneissa ja siirtymistilanteissa

· esim. tarkoituksenmukainen pukeutuminen, vastuunottaminen liikuntavälineistä ja -ympäristöstä, rakentava käytös ryhmätilanteissa

2. luokka

ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla

Sisällöt – S1

· turvallisuutta edistävien sääntöjen ja käytänteiden harjoittelua liikuntatilanteissa

· asiallisen toiminnan harjoittelua liikuntatilanteissa, pukuhuoneissa ja siirtymistilanteissa, esim. tarkoituksenmukainen pukeutuminen, vastuunottaminen liikuntavälineistä ja -ympäristöstä, rakentava käytös ryhmätilanteissa

Sosiaalinen toimintakyky

T7 ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

1. luokka

· ohjata oppilasta tunnistamaan tunnetilojaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa

· ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa

Sisällöt – S2

· tunnetilojen tunnistamista ja käsittelyä pelien, leikkien ja liikuntatehtävien kautta

· omien tunnetaitojen harjoittelua ja säätelyä vuorovaikutustilanteiden avulla

· esim. vastoinkäymisten ja onnistumisten käsittely

2. luokka

· ohjata oppilasta tunnistamaan tunnetilojaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa

· ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa

Sisällöt – S2

· tunnetilojen tunnistamista ja käsittelyä pelien, leikkien ja liikuntatehtävien kautta

· omien tunnetaitojen harjoittelua ja säätelyä vuorovaikutustilanteiden avulla

· esim. vastoinkäymisten ja onnistumisten käsittely

T8 tukea yhdessä työskentelyn taitoja, kuten yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista, ohjaamalla oppilasta ottamaan vastuuta yhteispelien ja -leikkien onnistumisesta

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

1. luokka

· ohjata oppilasta ymmärtämään oman toiminnan merkitys ryhmän toimivuudessa

· tukea yhdessä työskentelyn ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä

· ohjata oppilasta sääntöjen noudattamiseen

Sisällöt – S2

· ohjeiden ja sääntöjen noudattamisen harjoittelua

· reilun pelin ajattelun kehittämistä liikuntatehtävien avulla

· vastuunottamisen harjoittelua liikuntatilanteissa, joukkuepeleissä ja -leikeissä

T9 tukea oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistumista, ohjata itsenäiseen työskentelyyn sekä itsensä monipuoliseen ilmaisemiseen

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

1. luokka

· pyrkiä vaikuttamaan myönteisesti oppilaan minäkuvaan liikkujana

· ohjata monipuoliseen ilmaisemiseen

Sisällöt – S3

· oppilaan edellytyksiä vastaavia ja onnistumisia tukevia liikuntatehtäviä

· fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti turvallisen ilmapiirin rakentamista

· ilmapiirin rakentamista positiivisen palautteen avulla

2. luokka

· tukea myönteisen minäkuvan vahvistumista

· ohjata itsenäiseen työskentelyyn

· ohjata monipuoliseen ilmaisemiseen

Sisällöt – S3

· oppilaan edellytyksiä vastaavia ja onnistumisia tukevia liikuntatehtäviä

· fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti turvallisen ilmapiirin rakentamista

· ilmapiirin rakentamista positiivisen palautteen avulla

T10 varmistaa myönteisten liikunnallisten kokemusten saaminen ja rohkaista oppilasta kokeilemaan oman toimintakykynsä rajoja

L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen

L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

1. luokka

· mahdollistaa myönteisten liikuntakokemusten saaminen

· rohkaista kokeilemaan edellytystensä mukaisia haasteellisia tehtäviä

Sisällöt – S3

· pätevyyden kokemusten vahvistaminen kehitystasoon sopivilla monipuolisilla liikuntatehtävillä, peleillä ja leikeillä

· kannustavan ja myönteisen ilmapiirin luominen

2. luokka

· varmistaa myönteisten liikuntakokemusten saaminen

· rohkaista kokeilemaan oman toimintakykynsä rajoja

Sisällöt – S3

· pätevyyden kokemusten vahvistaminen kehitystasoon sopivilla monipuolisilla liikuntatehtävillä, peleillä ja leikeillä

· kannustavan ja myönteisen ilmapiirin luominen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä