Job shadowing - Alicante, Spain

Päiväkirjamerkintöjä ajalta 13.-17.5.19

Maanantai 13.5


Maanantaina nautimme runsaan aamiaisen ja suuntasimme bussilla numero 24 kohti koulua. Englannin opettaja Carmen Aldama oli meitä vastassa. Aluksi tapasimme koulun henkilökuntaa ja he toivottivat meidät tervetulleiksi koululle. Pääsimme osallistumaan neljälle 3.-6.luokan englannin tunnille. Koulussa on käytössä Englannissa painetut oppimateriaalit ja niihin kuuluva digiopetusmateriaali. Luokissa on 20-28 eritasoista oppilasta.

Carmen käytti tunneilla Wordwall-ohjelmaa (https://wordwall.net/). Sillä pystyy nopeasti luomaan erilaisia tehtäviä esimerkiksi tunnilla opiskeltavista sanoista tai kieliopista.

Lisäksi Carmen loi meille yhteisen Google classroom-alustan, jonne hän jakoi hyödyllisiä linkkejä. Voimme käyttää alustaa myös yhteisten tiedostojen muokkaukseen ja työstöön.



Tiistai 14.5

Jatkoimme englannin tunteihin osallistumista. Ensimmäisellä tunnilla oppilaat opiskelivat puutarhaan liittyviä hyönteisiä. Tunnin loppuun opettaja oli ottanut aiheeseen liittyviä kopioita Quiver-sovellusta varten. Sovelluksessa oppilaat värittävät kuvia ja Quiver herättää ne eloon, 3D-kuviksi. Joihinkin kuviin voi liittyä pieni peli.



Carmen esitteli kokoustunnin aikana muutaman uuden ohjelman, joita voi hyödyntää englanninopetuksessa.
Voscreen löytyy myös sovelluksena Ipadeille. Ohjelmassa on lyhyitä videoita ja niihin liittyviä sanasto- ja kielioppitehtäviä.
Lyricstraining (https://lyricstraining.com): ohjelmassa on videoita karaoketyyliin ja niihin eritasoisia tehtäviä, myös suomeksi.



Kolmannella tunnilla Carmenin oppilaat pelasivat Plickers-peliä. Opettaja näytti kysymyksen ja vastausvaihtoehdon tietokoneelta ja oppilailla oli hieman QR-koodia muistuttavat laput, joilla oppilaat valitsivat oikean vastauksen ja opettaja skannasi koodit omalla kännykällään.



Tuntien jälkeen osallistuimme koulunesittelykierrokselle. Koulussa oli paljon ulkotilaa, jossa pystyi pelaamaan ja leikkimään. Leikki- ja pelivälineitä tai rakennelmia ei ollut paljon tarjolla. Kävimme tutustumassa eri luokka-asteiden tiloihin ja erityisopetuksen tilaan, joka oli erillinen rakennus pihan perällä. Myös pienillä, 3-5 vuotiailla oppilailla oli omat luokkahuoneensa, joissa oli yksi opettaja ja noin 20 lasta. Esittelyn jälkeen opettajille tarjottiin lounas opettajainhuoneessa. Osallistuimme lounaalle ja samalla kerroimme Suomen koulujärjestelmästä, luonnosta ja kulttuurista koulun opettajille.

 

Keskiviikko 15.5

Keskiviikkona koulussa oli workshop-päivä, joka toteutettiin yhteistyössä yliopisto-opiskelijoiden kanssa. Ensimmäisellä tunnilla aiheena oli terveellinen ruokavalio. Opiskelijat kertoivat diojen avulla erilaisia esimerkkejä ja sen jälkeen pelasimme tietokilpailutyyppistä peliä.


Toinen tunti oli englannin tunti. Carmen käytti Wordwall-sovellusta, jonne hän oli luonut muistipelin päivän sanastosta. Lopputunnilla hän käytti Googlen roullette-sovellusta, joka arpoi pareja, ryhmiä tai vaikkapa lauseita, joihin pitää vastata.

Tunnin jälkeen tutustuimme tietokoneluokkaan. Tietokoneille oli valittu Linux-käyttöjärjestämä. Esittelimme Kyproksen Erasmus-kurssin antia ja jaoimme sieltä saamiamme ideoita. Lopuksi pääsimme seuraamaan 5-vuotiaiden englannintuntia. Heillä on englantia kaksi kertaa viikossa. Tunnilla lapset lauloivat meillekin tuttuja Super simple song - biisejä ja leikkivät yhdessä leikkejä. Opettajalla oli yhteensä 21 lasta opetettavanaan.



Torstai 16.5

Aamulla englannintunnit jatkuivat. Pääsimme neuvomaan oppilaita kieliopissa, siinä riittikin puuhaa! Seuraava tunti oli tietokoneluokassa. Oppilaille on luotu Google-tilit, joilla he kirjautuivat Google classroomiin. Sieltä he löysivät Eurooppa-päivään liittyviä tehtäviä. Lopputunnista näytimme heille videon Polvijärven oppilaiden talvipuuhista ja pidimme Suomi-aiheisen Kahootin.



Perjantai 17.5.19

Tutustuimme 1.luokan englannin tuntiin. Luokassa oli 24 oppilasta. Tunti rakentui sanastokertauksesta kuvakortteja hyödyntäen, Kim-leikistä sekä sanojen tunnistamisesta oppikirjassa olevan tarra-arkin avulla. Ekaluokkalaisen sanavarasto oli jo varsin laaja ja oppilaat osallistuivat tuntiin aktiivisesti. Toimimme tunnilla  apuopettajina kirjaosion aikana.


Toisella tunnilla saimme osallistua päiväkodin puolella lasten joogatuntiin, johon integroitiin myös pienryhmäläiset. Joogan tavoitteena on tunnetaitojen ja keskittymiskyvyn kehittäminen sekä ryhmien välinen yhteistyö. Joogassa tarinan juonen kautta harjoiteltiin eri tunteiden ilmaisemista.

Joogaopen kanssa yhteiskuvassa tunnin jälkeen.

Seuraavat tunnit kuluivat neljäs- ja kuudesluokkalaisille Suomi-tunteja pitäen. Kerroimme Polvijärvestä, Suomesta sekä koulustamme power point- esityksen sekä videoiden ja Kahoot-pelien avulla. 


Päivän päätteeksi pidimme viikon koontikokouksen ja arvioimme suunnitelmaan  kirjattujen tavoitteiden toteutumista. Ennen päätöslounaalle siirtymistä otettiin koulun edustalla yhteiskuva koko koulun henkilöstön kanssa.