Designing inclusive learning environments

4.-9.3.24 Nizza

Maanantai 4.3.

Aloitimme tutustumisen toisiin kurssilaisiin ja monipuolisempiin oppimismenetelmiin tekemällä "pidätyskuvat" eli "mugshotit", joissa piirrettiin ohjeen mukaan kasvokuvat toisista osallistujista. 

Ensimmäisenä päivänä käytettiin Smart Goal -tekniikkaa kurssin henkilökohtaisten tavoitteiden selventämisessä. Siinä hyödynnettiin mm. post it -lappuja ja tavoitteiden sanallistamista koko ryhmän nähtäväksi (burning questions). Pääsimme myös esittelemään Polvijärven koulua ja kuulemaan muiden osallistujien kouluesittelyjä. Kurssille osallistui koulutusalan ammattilaisia lisäksemme Norjasta, Romaniasta, Liettuasta, Kreikasta ja Kanadasta. 

Opiskelimme viikon ajan Nizzan International Housessa, jossa oli Erasmus- ja Europass Teacher Academyn lisäksi paljon muutakin paikallista sekä kansainvälistä toimintaa. 

Illalla tutustuimme omin päin mm. Rivieran kauniiseen rantabulevardiin.


Tiistai 5.3. 

Toisena päivänä pääsimme pohtimaan samanlaisuutta ja erilaisuutta omien ryhmäläistemme kanssa. Perehdyimme mm. word-phrase-sentence -ajatukseen, jossa esimerkiksi pidempiin teksteihin voidaan tutustua yhdessä ja toiminnallisesti. 

Päivän varsinaisena teemana oli inkluusion käsitteen selventäminen ja siihen syventyminen. Käsitteiden inkluusio, monimuotoisuus ja eriyttäminen tutkiminen herätti ryhmässä monenlaisia ajatuksia. Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan ja jakamaan muiden maiden koulujen lähestymistapoja ja käytänteitä niihin liittyen. 



Opiskelupäivä jatkui opastetulla kävelykierroksella mm. vanhassa kaupungissa ja Colline du Château -mäellä. Kierroksen lopuksi pääsimme vierailulle paikalliseen Florian -makeistehtaaseen. 


Keskiviikko 6.3.
Keskiviikkopäivä alkoi vapaan kirjoittamisen harjoituksella, jossa jokainen sai kirjoittaa vihkoon ylös mitä mieleen juuri sillä hetkellä juolahti. 

Kertailimme Gardnerin monipuolisen älykkyyden määritelmää ja suunnittelimme erilaisia älykkyyden osa-alueita silmälläpitäen opetustuokiot lastenkirjoista. Teimme myös suuntaa antavat kyselyt, jotka kertoivat mikä älykkyyden osa-alue nousi juuri meillä vahvimmaksi. 

Illalla teimme oman retken Monacoon, jonne pääsi kätevästi junalla. Valitettavasti emme nähneet kuuluisuuksia, mutta hienoja autoja ja huvipursia ihastelimme. 

Torstai 7.3.
Torstaina pääsimme jakamaan omia hyväksi havaittuja inklusiivisia menetelmiä hyödyntäviä opetusideoitamme Give One - Get One -periaatteella. 


Tärkeä uusi ajatus oli UDL-menetelmä (Universally Designed Learning) pyrkii opettajakeskeisyydestä kohti oppilaiden vahvempaa sitouttamista omaan oppimiseensa. 

Aamupäivä jatkui kulttuurikeskus Micro-Foliessa, jossa tutustuimme mm. tekoälyn inklusiivisiin mahdollisuuksiin. Saavutettavuuden lisäämiseen pystyttiin hyödyntämään esimerkiksi vr-laseja, hologrammeja, 3D-malleja ja taidekokoelmien digitalisointia. 

Opiskelupäivän lopuksi suunnittelimme parityönä omat inklusiiviset oppitunnit viikon antia hyödyntäen. 


Perjantai 8.3.

Aamulla oppituntisuunnitelmat jatkettiin loppuun ja esiteltiin muille. Pohdimme myös arvioinnin, kertauksen ja tavoitteiden asettamisen merkitystä niin oppilaiden kuin arvioinninkin kannalta. Joskus tavoitteen rajaaminen on arvioitavuuden kannalta järkevämpää, kuin kovin avoimeksi tai laajaksi jäävän kokonaisuuden pohtiminen. 

Päivän lopuksi palattiin alun polttaviin kysymyksiin ja tutkittiin, toteutuivatko viikon tavoitteet. Opiskelupäivän päätteeksi saimme kurssitodistukset. 

Illalla matkasimme vielä keskiaikaiseen Ezen kylään, joka sijaitsee aivan Välimeren vieressä 400 metriä merenpinnan yläpuolella. 



Lauantai 9.3.
Lauantaina osallistuimme opastetulle kierrokselle Saleyan torilla, jossa pääsimme maistelemaan paikallisia makuja, kuten sokeroituja orvokin terälehtiä, lampaanjuustoa, oliiveja, pissaladiere-anjovispiirakkaa ja kikherneistä tehtyjä socca-lettuja.

Viimeisenä turistikohteena kävimme Museo Massenassa, jossa oli upeassa palatsimiljöössä esillä monenlaista taidetta.