Hyökkäykset
Keskeisimmät asiat hyökkäyksissä
Jalkoihinmenojen keskeisimpiä asioita ovat vastustajan liikuttaminen, painon pudotus, hyvä hyökkäys sekä oikeassa asennossa oleminen vastustajan jalassa. Vastustajan liikuttaminen tapahtuu pääasiassa erilaisilla nyppäyksillä vastustajan niskasta ja käsistä. Nyppäysten avulla saadaan liikutettua vastustajaa haluttuun suuntaan. Tämän avulla saadaan vastustajan painopiste halutulle jalalle, sekä vastustaja pois hyvästä painiasennosta. Nyppäyksissä kädet ovat isossa roolissa, mutta aivan yhtä tärkeää on, että liikutetaan samalla myös jalkoja.
Hyökätessä vastustajan jalkoihin on tärkeää, että muutetaan oma painopiste alemmaksi kuin vastustajan pää. Tämä tapahtuu oman painopisteen tiputtamisen ja nyppäysten avulla. Oman painopisteen tiputtaminen tapahtuu omaa etummaista jalkaa eteenpäin siirtämällä. Samalla kun otetaan tämä pieni askeleen eteenpäin, tippuu oma painopisteemme vastustajan pään alapuolelle.
Syöksyessä jalkaan on tärkeää myös, että takimmainen jalka ponnistaa eteenpäin. Tärkeää on myös, että jalkaan syöksyessä saisimme tuotua lantiomme mahdollisimman lähellä vastustajan jalkaa. Jalassa kiinni ollessa huomioitavaa on, että lantio olisi lähellä vastustajan jalkaa, oma selkä olisi suorana ja pää pystyssä.