Ensimmäinen harkkapäivä normaalikoululla tiistaina 9.1.2024

Päivä alkoi 10.15 yliopistolla Ruusupuiston Onni-luokassa. Tunnelma itsellä oli innostunut, mutta hieman jännittynyt. En oikein tässä kohtaa osannut vielä ajatella, että mitä tuleva pitäisi sisällään. Olin kuullut kokemuksia normaalikoululla toimisesta, mutta minulle normaalikoulu oli ennen tämän harjoittelun alkamista täysin uusi tuttavuus. Ennen koululle suuntaamista meillä oli yhteinen tapaaminen muiden harkkareiden kanssa. Mielestäni oli ilahduttavaa kuulla muiden ajatuksia tulevasta harjoittelusta sekä toisaalta oli helpottavaa sanoittaa omia fiiliksiä. Kävimme yhteisesti läpi harkkaan liittyvää infoa ja lopuksi otimme kierroksen, jossa jokainen sai kertoa tavoitteistaan, joita oli harkkajaksolle asettanut. Olin opetusharjoittelu 3:sen päätyttyä kirjoittanut itselleni ylös, että tulevalta harkalta eli tältä harkalta toivon tuen tarpeisiin perehtymistä, mahdollisuutta harjoittaa eriyttämisen taitoja sekä suunnittelutaitoja. Tällä hetkellä haluan sanoittaa ja lisätä tavoitteisiin myös luokanopettajan työn kokonaiskuvan hahmottamisen. 

Yhteisen aamun ja aamupäivän jälkeen siirryimme yliopistolta normaalikoululle. Siellä meitä vastassa oli Irmeli Pietilä sekä minua ja harkkapariani Saaraa ohjaava opettaja Vesa Rasinmäki. Minulle jäi mukava fiilis yhdessä toimimisesta. Saara vaikuttaa oikein mieluisalta tyypiltä - semmoiselta helposti lähestyttävältä ja uskon, että meille tulee mukavia hetkiä suunnittelun parissa. Tutustuimme sekä Irman että Vesan kanssa koulun käytänteisiin. Vesa kertoi tarkemmin 2C-luokan käytänteistä sekä pohjusti hieman oppilasainesta. Luokan kokoonpano on 20 oppilasta. Tämä oli sellainen määrä, mitä olinkin etukäteen ajatellut, että on varmaan tätä luokkaa. Sovimme Saaran ja Vesan kanssa, että menemme Saaran kanssa seuraamaan tunteja huomenna keskiviikkona. Hyvillä fiiliksillä sinne. Kiva päästä tapaamaan luokan oppilaita. Helpottavaaa on, että näin alkuun saa ihan vaan seurata oppitunteja. Totta kai olemme Saaran kanssa Vesan ja oppilaiden apuna. Päivä alkaa 8.10.

Uusi tuttavuus minulle oli normaalikoulun lisäksi oppituntien pituus - siis 75 minuuttia. Tässä menee varmaan hetki totutella tämän asian kanssa. Mankolan yhtenäiskoululla yksi oppitunti oli 45 minuuttia - sain käsityksen, että tämä on oppituntien tavanomaisempi pituus kouluissa. Jokatapauksessa, 75 minuutin kanssa eletään ja uskoisin, että siihen tottuu nopeasti. Vesa oli organisoinut hyvin harjoittelun aloittamisen ja ohjeita oli mielestäni riittävästi. Todella tuntuu siltä, että hän on harjoittelussa täysillä mukana. Se motivoi ja inspiroi. Tulevien harkkatuntien pitäminen jännittää, sillä ohjaava opettaja on totta kai uusi tuttavuus ja itsensä "paljastaminen" uudelle ihmiselle on jännittävää. Toisaalta odotan kovasti sitä, että saan Vesalta palautetta ja että opin sitä myös vastaanottamaan. 

Nyt unille ja huomiseen valmistautumaan! Toivottavasti tulee mukava päivä - näin uskon. 


Lokakuussa 10.10.2023

Ja ajatuksia tulevan opetusharjoittelun tavoitteista...

Ainakin ajattelen, että oppimisen tuen asioihin olisi hyvä ja mielenkiintoista vielä syventyä. Samoin eriyttämisen harjoittelemiseen olisi hyvä keskittyä. Minulle tuli mieleen myös suunnittelemisen taitojen harjoitteleminen - opettaja joutuu jatkuvasti organisoimaan ja kuten ryhmäkeskusteluissa tuli ilmi: "olemaan jatkuvasti askeleen edellä", kuten opiskelutoverini sen oivaltavasti muotoili. Uskon ja luotan kuitenkin myös siihen, että kokemuksen myötä sisäsyntyinen organisaattori yhä syvenee ja ottaa paikkaansa.

Tammikuisena tiistaina 9.1.2024

Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että opetusharjoittelu 4 puitteissa käymme laajemmin läpi opettajan työnkuvaa. Tämä on todella tärkeää juuri luokanopettajan työn kokonaiskuvan hahmottamisen kannalta. Kodin ja koulun yhteistyöhön perehtymisen kautta voi saada lisää työkaluja tuen arvioimiseen, suunnitteluun sekä toteuttamiseen. Varhaiskasvatuksessa olen tottunut toimimaan lasten perheiden kanssa ja juuri vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä olen kaivannut todella paljon. Mielestäni se oli varhaiskasvatustyössä yksi parhaimmista anneista. 

Opetusharjoittelussa haluan todella oppia ymmärtämään opettajan roolin lasten elämässä - sen, mitä voin antaa ja toisaalta myös sen, mikä riittää.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin