Kolmannen opetusharjoittelun aikana minulle valkeni, miten paljon minulla on tieteellistä osaamista ja miten se näkyy toiminnassani ja tekemissäni päätöksissä luokassa (kts. OH3 2022 tieteellinen osaaminen). Ennen kolmatta opetusharjoittelua väheksyin tieteellistä osaamistani ja kuvittelin, että tieteellinen osaaminen tarkoittaa lähinnä teorioiden syvää tuntemusta ja lukuisien mallien ulkoa muistamista. Neljännessä opetusharjoittelussa lähestyin tieteellistä osaamista uudesta näkökulmasta; uskoin omaavani tieteellistä osaamista ja tiesin että se näkyy päivittäisessä toiminnassani opettajana, vaikka minulla ei olekaan tiettyjen teorioiden ja niiden luojien nimiä muistissa. 

Totean kuitenkin heti samalla, että minulla on tämän osa-alueen (kuten kaikkien muidenkin osa-alueiden) suhteen vielä paljon kehitettävää. Minun pitäisi tarttua nykyistä useammin alan kirjallisuuteen ja kehittää asiantuntijuudessani myös teoreettista osaamistani. Näin opettajauran alkuvaiheilla prioriteettilistalla ensimmäisenä on tosin kaikki käytäntöön liittyvät asiat. Ihanteellista toki olisi, että saisin yhä enemmissä määrin integroitua teoreettisen ja käytännöllisen osaamisen ongelmanratkaisun kautta ja pystyin perustelemaan tekemäni valinnat teoriaan nojautuen (Tynjälä, 2004).

Oppiaineista uskon olevan vahvimmillani kielten (englanti ja ruotsi) opetuksessa. Olen muihin oppiaineisiin verrattuna itsevarmempi, idearikkaampi ja tietoisempi siitä, mitä minun tulee ottaa opetuksessa huomioon. Tämä pohjautuu vahvasti käymiini Juliet-opintoihin sekä omaan substanssiosaamiseeni. Heikoimmillani olen lukuaineista matematiikan opetuksessa sillä omaan heikot faktuaaliset tiedot, teoreettiset tiedot sekä proseduraaliset tiedot (Tynjälä, 2004). Substanssiosaamiseni on melko huonoa ja se näkyy opetuksessani erityisesti vanhemmilla ikäluokilla. Neljännessä opetusharjoittelussa tämä ei ollut niin suuri ongelma, sillä onnekseni osaan ensimmäisen luokan matematiikkaa. Huomasin tosin, että jopa ensimmäisen luokan opetuksessa kehittyneemmästä matemaattisesta ajattelusta olisi ollut hyötyä. Substanssiosaamisen puutteen ollessa tällä kertaa pienempi ongelma kuin yleensä tunneilla korostui, miten vähän minulla on teoreettista tietoa matematiikan opetuksesta. Tiedostan, että matematiikkaa opettaessa tietyt opetusmetodit ja erilaiset lähestymistavat rikastuttaisivat ja siten parantaisivat opetusta, mutta koen olevani hyvin hataralla pohjalla matematiikan opetuksen soveltamisessa. Pitämilläni tunneilla näkyi, että perustin opetukseni vahvasti oppikirjaan ja sen tarjoamiin opetusmateriaaleihin. Pidän suomalaisia oppikirjoja suuressa arvossa ja uskon, että niitä tulisi ehdottomasti hyödyntää tunneilla useastakin eri syystä (kts. esim. Moate, 2021). Haluaisin kuitenkin, että minulla olisi enemmän tieteellistä osaamista matematiikasta, jotta tulisin itsevarmemmaksi ja jotta opetukseni monipuolistuisi ja parantuisi. 

Muita aloja opiskelevat ystäväni ja keski-ikäiset sukulaiseni ovat puoliksi vitsillä kyselleet minulta opintojeni loppuvaiheessa “Mitä sä nyt siis osaat? “Mitä asiaa sä nyt asiantuntijana tunnet?”. Kysymyksiin on yllättävän vaikea vastata, vaikka luulisi että vastaus tulisi viiden opiskeluvuoden jälkeen kuin apteekin pöydältä. Tieteellinen osaaminen on asiantuntijuuden ytimessä ja muun muassa siksi poden toisinaan huijarisyndoomaa lähes valmiina kasvatustieteiden asiantuntijana. Olenko muka oikeasti joku kasvatustieteen asiantuntija? Mitä tieteellistä minä nyt siis osaan? Yritän näinä hetkinä ajatella itseni oppilaiden eteen tai kasvatuksellisista asioista keskustelevan porukan joukkoon; kyllä tässä jotain asiaa tunnetaan paremmin kuin viisi vuotta sitten fuksina.