Koska koulun toimintatavat ja olosuhteet oppilaiden hyvinvoinnin osalta olivat melko heikolla tasolla, minusta tuntui, että kaikki mitä tein oli oppilaiden hyvinvointia vahvistavaa. Kannustin ja kehuin oppilaita, kyselin heiltä kuulumisia, rankaisin oppilaita käyttämättä fyysistä ja henkistä väkivaltaa, autoin oppilaita tehtävien teossa ja tarjosin heille vaihtelevuutta tunneille. Pyrimme myös muuttamaan koko koulun toimintakulttuuria kouluttamalla opettajia. Työ tuntui hyvin merkitykselliseltä, mutta samalla se oli todella raskasta henkisesti. Olin todella ahdistunut seuratessani paikallisten tiettyjä toimintatapoja ja tiedostaessani, että omalla toiminnallani on loppujen lopuksi todella minimaalinen vaikutus lasten hyvinvointiin. Ahdistukseen auttoi kokemuksistani puhuminen muille suomalaisille; kaikkia ei voi auttaa ja se on hyväksyttävä. On vaikeaa palata Suomeen ja jättää Makongenin koulu lapsineen taakse. Haluan uskoa, että toimintani kautta edes yksi opettaja käyttäisi vähemmän väkivaltaa, lopettaisi oppilaiden haukkumisen tai antaisi tukea heikoimmille oppilaille. Toivon, että muutaman vuoden sisällä kylän kulttuurissa on tapahtunut muutos parempaan ja palatessani takaisin minua odottaa erilainen koulu.