Olen aikaisemmin tuonut esille eettisen osaamisen osa-alueessa muun muassa kestävän kehityksen tärkeyttä. On ollut helppoa sukeltaa yksityiskohtaisesti erilaisiin arvoihin, sillä Suomessa esimerkiksi tasa-arvo ja lasten kunnioittaminen ovat arvoina itsestäänselvyyksiä. Pienessä kenialaisessa kylässä olosuhteet olivat erilaiset. Tällä kertaa kohtasin opetusharjoittelussani paljon erilaisia toimintatapoja, jotka taistelivat oman eettisyyteni kanssa. Ehdottomasti vaikeinta oli todistaa, miten vähän lapsia arvostettiin ja miten lapsia kohdeltiin luokassa.

Vaikka tiesin, että tulisin todennäköisesti todistamaan koulussa lapsiin kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa, en ollut varautunut siihen, miten pahalta se oikeasti tuntuisi. Todistin lähes päivittäin koulussa, miten pieniä lapsia lyötiin kepillä monta kertaa putkeen esimerkiksi siksi, että he katsoivat ikkunasta ulos tai myöhästyivät koulusta. Lapset yrittivät piilotella kyyneliään silitellen samalla omaa kättään pyrkien lievittämään lyömisestä aiheutunutta kipua. Olin vihainen, surullinen, ahdistunut ja koin riittämättömyyttä siitä etten kyennyt suojaamaan lapsia lyömiseltä. Lähdin välillä luokasta pois itkemään koulun pihapuun taakse opettajan lyödessä lapsia. Fyysisen väkivallan käyttö on juurtunut todella syvälle paikalliseen kulttuuriin. Opettajat eivät kokeneet lyömistä pahana asiana ja keskustellessa aiheesta he totesivat naurahtaen "these are Kenyan children, they have to be hit". Kulttuurinen aspekti teki aiheesta puhumisesta todella vaikeaa ja tilanteisiin oli lähes mahdotonta puuttua. Fyysisen väkivallan lisäksi opettajilla oli tapana haukkua lapsia. Lapset olivat opettajan silmissä laiskoja, tyhmiä, kamalia... Arvostus lapsia kohtaan oli lähes olematonta ja se näkyi opettajan toiminnassa.

Työskentely luokassa oli haastavaa, mutta koin, että minulla on vastuu yrittää parantaa tilannetta edes jotenkin. Omiin eettisiin arvoihin nojaten en tietenkään itse käyttänyt minkäänlaista väkivaltaa lapsia kohtaan, vaikkakin opettajat kehottivat minua useamman kerran tarttumaan keppiin lasten metelöidessä. Pidimme opettajille myös harjoittelun jälkeen koulutuspäivän, jossa kävimme läpi fyysisen väkivallan negatiivisia vaikutuksia ja tarjosimme erilaisia vaihtoehtoja lapsien rankaisemiseen. Osa opettajista vaikutti todella sisäistävän sanomamme. 

Pohdintani omista eettisistä arvoistani ei ollut tämän harjoittelun yhteydessä kovinkaan syvällistä ja laajalle levittäytyvää. Sen sijaan jouduin käsittelemään arvoja, joita olen aina pitänyt itsestäänselvyyksinä. Henkisesti on yllättävän raskasta keskittyä näinkin perustason arvoihin; tuntuu väärältä, että lapsista keskustellessa aiheena on esimerkiksi se, onko lyöminen oikeutettua ja onko lasten sanomisilla merkitystä.