Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppilaita rohkaistaan ja ohjataan myönteiseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Oppitunnit, juhlat, leikit, pelit, ruokailuhetket sekä yhteistyö koulussa ja koulun ulkopuolella tarjoavat tilaisuuksia harjoitella toimimista monenlaisten ihmisten kanssa. Oppilaita kohdellaan arvostavasti ja ohjataan ystävällisyyteen ja hyviin tapoihin.

Oppilaita ohjataan arvostamaan oman perheensä ja yhteisönsä sekä muiden perinteitä ja tapoja. Koulutyössä tutustutaan läheiseen kulttuuriympäristöön sekä sen kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Oppilaille avataan mahdollisuuksia tutustua kulttuuriperintöön sekä taiteeseen ja muuhun kulttuuritarjontaan ja saada kokemuksia myös kansainvälisyydestä. Tärkeätä on pohtia yhdessä, miten omaan ympäristöön ja sen kulttuuriin voi vaikuttaa. Oppilaat oppivat tuntemaan Lapsen oikeuksien sopimuksen pääperiaatteet ja pohtivat, mitä ne tarkoittavat heidän elämässään ja toiminnassaan.

Koulutyössä oppilaat voivat ilmaista itseään ja itselleen merkityksellisiä asioita monipuolisia esittämisen tapoja käyttäen. Oppilaita kannustetaan nauttimaan käden ja koko kehon taitojen kehittymisestä ja harjoittelemaan monenlaista esiintymistä. Mielikuvitus, kekseliäisyys ja ilmaisutaidot kehittyvät muun muassa leikkien, seikkailujen, musiikin, draaman, saduttamisen, mediaesitysten, kuvallisen ja käsityöllisen ilmaisun sekä rakentelun ja muiden käden töiden keinoin.

Toivakkalainen OPS-ratkaisu

Kulttuurisia asioita tarkennetaan KulttuuriVakka-suunnitelmassa sekä lukuvuosittaisessa koulujen toimintasuunnitelmassa

Kulttuuriperintö ja juuret
  • kotiseuturetkiä (esimerkiksi kirkko, vanha pappila, perinnepiha)
  • yhteistyö senioritahojen kanssa (vierailuja, lauluhetkiä)
  • lukumummit ja -vaarit
Hyvät tavat ja vuorovaikutus
  • kiusaamisen vastainen materiaali
  • arjen taidot : tärkeät sanat huomenta, kiitos ja anteeksi
  • käyttäytyminen koulun juhlissa ja tapahtumissa
  • mahdolliset teemaviikot
Taide ja ilmaisu
  • kuvataide, musiikki
  • pieniä näytelmiä, valmiita ja itse kehiteltyjä
  • Kulttuuriaitta ja KulttuuriVakka
  • taidenäyttelyvierailuja (esim. kirjastolle)
Käsillä tekeminen
  • käsityöt ja askartelu
Myönteinen ympäristösuhde
  • luontoretkiä, metsäleikkejä, ulko-opetusta
  • lajittelu, kierrätys ja sähkön/veden säästäminen osana arkea
  • mahdollinen lähiruokaviikko
Ihmisoikeudet
  • Lapsen oikeuksien julistus
  • YK:n päivän huomioiminen, Unicef-kävely
  • Nälkäpäivän tai Nenäpäivän mahdollinen huomioiminen