Liikunnan arviointi vuosiluokalla 9

Oppimisen arvioinnissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteita. Palaute ja arviointi on aina luonteeltaan oppilaan oppimista ohjaavaa, kannustavaa, kehittävää, ja tukevaa. Palaute ja arviointi kohdistuvat oppilaan oppimiseen, työskentelyyn ja käyttäytymiseen monipuolisella tavalla. Palautteen ja arvioinnin tavoitteena on edistää oppimista realistisella tavalla ja siinä näkyy oppilaan suoriutuminen suhteessa tavoitteisiin. Päättöarviointi annetaan yhdeksännen luokan keväällä päättötodistuksen yhteydessä. Lukuvuosiarviointi kaksi kertaa vuodessa joulu- ja kevättodistuksena.


Formatiivinen arviointi

Jatkuvaa, oppimista edistävää, ohjaavaa ja kannustavaa arviointia. Oppimistilanteissa ja oppitunneilla tapahtuvaa.

Opettajan antama suullinen palaute ja oppilaan tekemä itsearviointi. Itsearviointiin sisältyy henkilökohtainen tavoitteiden asettaminen lukukauden alussa.

Ei vaikuta oppiaineen summatiiviseen arvosanaan.


Summatiivinen arviointi

Arvioinnin kohteina ovat liikuntataitojen ja -tietojen sekä fyysisten ominaisuuksien harjoittelun oppiminen ja työskentelytaidot liikuntatunneilla. Fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena.

Työskentelytaidot = vastuunottaminen omasta sekä ryhmän jäsenenä toimimisesta, itseohjautuvuus eri tilanteissa, aktiivinen fyysinen toiminta eri liikuntamuodoissa, työrauhan ylläpitäminen, sopimusten noudattaminen, muiden oppilaiden auttaminen ja kannustaminen, oma-aloitteinen auttaminen järjestelytehtävissä, asianmukainen varustautuminen tunneille, aikataulujen noudattaminen, kyky vastaanottaa apua ja palautetta.