Palaute opettajilta ja kysymykset:
* Mikä oli mukavinta?
* Mikä oli hankalaa?
* Mitä opit?
* Miten jatkossa parantaa ilmiön käsittelyä?
* Mikä ilmiö otetaan ensi lukuvuonna? Onko ajankohta syyslukukausi vai kevätlukukausi?
”Alussa epäilin aika vahvasti tämän ilmiöprojektin mielekkyyttä. Ajattelin, että ennen kuin mitään suunnittelunpoikastakaan tapahtuu, ollaan jo seuraavassa päivässä! Mutta kuinkas kävikään! Hyvä että ehdittiin istahtaa miettimään, ehdotti seiskaluokan *****, että hänestä näytelmä olisi mieleinen vaihtoehto. Ja se oli siinä! Suunnittelu lähti käyntiin saman tien.
Tulos on mielestäni erinomainen. Minä olin kyllä ohjaajana, mutta roolini oli kovin vähäinen: kävin kirjastossa, lainasin avaimia ja annoin joitakin vinkkejä, jotka tulivat enimmäkseen hylätyksi - ehkä onneksi! Suoraan sanoen olen tuskin koskaan saanut olla tällaisen motivoituneen ja monitaitoisen ja työtä pelkäämättömän ryhmän kanssa tekemisissä. Olen siitä kovin iloinen!
Opin paljon itsekin ja voin vain ylistää ryhmän saumatonta työnjakoa ja työskentelyä.
Parannettavaa on siinä, että auditorion käyttö tulisi selkeämmäksi; oveen esim. lista niitä ryhmiä varten, jotka tilaa tarvitsevat esityksensä tekoon.
Seuraava ilmiö voisi olla vesi; onhan se tärkeä, kovin tärkeä aine ihmiselle ja liittyy jälleen moneen elämänilmiöön.”
”- lähdin mukaan, että katotaan mitä tulee ja kaikki otetaan vastaan
- monenlaisia töitä tuli eikä "24 kpl postereita"
- mukavaa oli seurata miten oppilaat itse jakoivat vastuuta työn tekemisessä, kävely metsässä oman poikaporukan kanssa (12 viikaria) kun etsimme motokonetta Kanavan maastosta eikä ihmeempää valitusta tullut vaan poijat tarpo menemään eteenpäin
- aluksi oli vaikeata malttaa pitää suu kiinni eikä mennä päällepäsmäriksi, kun ryhmä alkoi ideoida työtä
- ohjausta ja vinkkejä tarvittiin kun perjantaina aamupäivästä pojat meinas, että työ oli "valmis"
- jatkossa huomiota ajankäytön suunnitteluun vieläkin enemmän
- toteutetaanko "kertarysäyksellä" 3-4 päivää putkeen vai esim. 1-2 päivänä kuukaudessa?
- selvittää montako ilmiöteemaa lukuvuodessa pitää uuden opsin mukaan olla
- ilmiöehdotus: asuminen (ei nyt muutakaan mieleen tullut )”
”alku oli mielenkiintoinen. Sitten valitettavasti sairastuin ja esitykset jäivät näkemättä=(
Oppilaat olivat innostuneita ja toimivat itsenäisesti. Oli ilo katsella.
Ilmiöehdotus: työelämä
Jos sinulla on intoa miettiä, miten ja missä vaiheessa työelämäkysymyksiä omassa oppiaineessasi voisit käsitellä tai millaista yhteistyötä voisimme tehdä niin ilmoittelepas. Kun aikaisemmin puhuttiin, niin oli mielenkiintoista, että aika monessa oppiaineessa teema tulee jollakin tavoin esille. Uskonnossa esim. työelämän eettiset ja moraaliset kysymykset, kuviksen kanssa tet-portfoliot jne.”
”Hienoa oli nähdä,
1) kun oppilaat ideoivat ihan itse, miten toteuttavat metsä ja musiikki aihetta.
2) miten upeasti oppilaista osa alkoi toimimaan ja tekivät hienoa työtä ryhmässä
3) miten hienosti Tapsa osasi ohjata oppilaita musiikin tekemisessä monipuolisin tavoin
4) jokainen ryhmä sai hienon tuotoksen aikaseksi
5) esittelypäivänä oppilaat olivat kiinnostuneita musiikkiryhmän tuotoksista
Haastavaa oli
1) kun työ valmistui oppilaiden mielestä jo perjantain aamupäivällä eikä minun ideoita hyväksytty eikä myöskään omia ideoita ollut. Oppilaat ajattelivat loppuajan oleva vapaa-aikaa.
2) muutamat haastavat oppilaat, jotka negatiivisuudellaan haittasivat koko porukan tekemistä
3) oma työskentelyni varsinaisen oppiaineen ulkopuolella ja varsinkin kun oppilaat eivät ottaneet minulta apua vastaan. Minulla oli enimmäkseen järjestyksen pitäjän rooli ja sekään ei sitten onnistunut.
Seuraavan kerran ryhmäjakoa voisi miettiä tarkemmin muutamien oppilaiden kannalta. Etukäteen mietittävä paikka, mihin oppilaita voidaan laittaa, jos työskentely ei onnistu ryhmässä. Mietittävä etukäteen myös, mitä he siellä tekevät. Hankalaa etukäteen miettiä eri tilojen käyttöastetta, koska ei voida tietää millaisia tiloja ryhmät tarvitsevat. Ehkä joku pikapalaveri jokaisen päivän jälkeen tilojen tarpeesta ja hankaluuksista.”
”Kivaa oli
- nähdä ryhmien tuotoksia
- oppia vähän tuntemaan sellaisiakin oppilaita, joita en opeta
- huomata, että osa oppilaista oikeasti arvosti sitä, että nyt sai kerrankin itse päättää ja vaikuttaa tekemiseen
Haastavaa oli
- olla puuttumatta suunnitteluun ja ideointiin
- seurata "suunnittelua", jossa todella paljon aikaa meni yleiseen hulinaan vaikka oppilaista valittu puheenjohtaja-parka yritti parhaansa. Kiltit oppilaat vaikuttivat välillä aika turhautuneilta
- ajankäytön arviointi ( maanantaina piti jo keksiä täyteohjelmaa iltapäiväksi)
- osalla oppilaista heikko sitoutuminen oman ryhmän tekemiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Esimerkki: ryhmä päätti yksimielisesti lähteä Kanavan maastoon. Yhdessä sovittiin, että jokainen ottaa mukaan sään mukaiset jalkineet, mutta loppujen lopuksi ehkä noin 5/23 oli oikeasti varautunut vedenpitävillä kengillä. Kaksi joutui istumaan nuotiolla melkein koko ajan kuivattelemassa litimärkiä sukkiaan ja kenkiään ja suuri osa muusta porukasta urputti jalkojen kastumista koko retkipäivän ajan, eikä tainnut kovin kivaa olla. MIKSIKÖHÄN?
Seuraavaa kertaa varten joku paikka valmiiksi mietittynä niitä oppilaita varten, jotka eivät pysty tämän tyyppiseen työskentelyyn. Ainakin tällä kertaa rehtori työllistyi näistä oppilaista, eikä pystynyt olemaan juurikaan mukana yhtenä opettajana ryhmässämme. Opettajien välinen työnjako ryhmän ohjauksessa kannattaa muutenkin jatkossa suunnitella aika hyvin etukäteen niin, että kaikki tietävät kuka on milloinkin käytettävissä ja kuka ei esim.lukion tuntien takia.”
”Mikä oli mukavinta?
- oppilaiden luovan työn ohjaaminen
- oppilaiden onnistumisen kokemukset, myös niiden jotka olivat aluksi vastaan koko touhua
- tavallisesta poikkeavat työpäivät
Mikä oli hankalaa?
- metsä ja musiikki -opetusryhmä oli mielestäni liian iso
- varsinkin ensimmäisenä (suunnittelu-)päivänä monet ryhmät olisivat tarvinneet enemmän ohjausta (teknistä tukea yms...) ja ryhmän koon takia en mielestäni kerennyt tarpeeksi auttamaan
- päivät olivat todella raskaita itselleni
- kaikki oppilaat eivät suostuneet ottamaan tukea toisilta ryhmämme valvojilta
Mitä opit?
- sain kokemusta ilmiöoppimisen ohjauksesta
Miten jatkossa parantaa ilmiön käsittelyä?
- ainakin musiikkiin liittyvän ryhmän koko pienemmäksi
Voi olla pikkujuttu joidenkin mielestä, mutta itseäni jäi harmittamaan se, että vaikka opettajankokouksessa sovittiin, että koulupäivät päättyvät ilmiöpäivinä klo 14.45 tasapuolisuuden vuoksi, olivat jotkut ryhmät kuitenkin päässeet aikaisemmin. Kannattaako jatkossa sopia mitään, jos emme näitä noudata?”
”Hei vielä...
Pohdimme vielä tämän kässän ja kuviksen osalta tätä palautetta...
Ryhmän toiminnan osalta:
- osa tarttui heti ensimmäiseen mieleen tulleeseen ideaan, osa pohti ja työsti pidempään
- osalle se ideoiden työstäminen oli sangen haasteellista, vaati erityisesti vuorovaikutustaitojen harjoittelua
- osa sai "oman juttunsa" nopeasti valmiiksi, eikä lisätyöt hirvittävästi innostaneet
- osa olisi kaivannut jopa lisää aikaa
Tiedon kulku/ välittäminen
- ilmiötiimi teki upeaa työtä
- miten tiedotetaan esim. sairastuneista/ poissaolevista oppilaista tai opettajista
Palaute päivästä:
- miten varmistetaan, että kaikki pääsisivät kiertämään?”
Erityisoppilaat ja pedagogista tukea tarvitsevat oppilaat pitää miettiä ensi kerralla uusiksi. Tämä tapa opiskella vaatii opettelua. Esimerkiksi he, joilla on toiminnanohjauksen pulmaa, tarvitsevat ohjausta. Ilman sitä ei mitään synny.”