Epidemiologinen tutkimus on väestötiedettä, jossa ennen kaikkea käytetään hyväksi ei-kokeellista, seurantatutkimusta. Tässä on YTL:n hyvä tiivistelmä asiasta. Teksti liittyy YO-kokeeseen S2017, t.8. Harmillisesti siinä käytetään termiä tutkimusote/tutkimustyyppi, kun TERVE-kirjassa siihen viitattaisiin sanalla tutkimusasetelma. Eri tieteenaloilla käytetään erilaisia käsitteitä näistä asioista. Tiivistelmä epidemiologisesta tutkimuksesta on kuitenkin oikein toimiva:

Tutkimuksessa kartoitettiin väestön pitkäaikaissairastavuutta ja siihen yhteydessä olevia elinolosuhteita ja elintapoja. Tutkimusote (tutkimustyyppi) ennakoi myöhemmin kehittynyttä epidemiologista tutkimusta. Epidemiologia on väestötutkimusta. Kuvaileva epidemiologia selvittää sairauksien ja niiden riskitekijöiden esiintymistä (prevalenssi) väestössä. Otannan avulla poimitaan tutkittavien joukko, joka edustaa tutkittavaa väestöä. Kun tutkimus toistetaan, saadaan tietoa siitä, miten ilmiöt muuttuvat ajan mukana, esimerkiksi uusien tapausten ilmaantuminen (insidenssi). Syysuhteiden osoittamiseen tarvitaan analyyttisia epidemiologisia tutkimuksia (kuten tapaus-verrokki- tai kohorttitutkimus). Tapaus-verrokki-tutkimuksen lähtökohtana on usein sairaus, jonka syitä yritetään selvittää. Sairastuneille pyritään löytämään mahdollisimman samankaltaisia mutta sairastumiselta säästyneitä verrokkeja, jotta taustatekijöitä voidaan verrata. Kohorttitutkimuksessa seurataan samaa ihmisjoukkoa, jonka terveydentila on selvitetty huolellisesti ennen seurantaa. Tutkimuksessa selvitetään sairauksien ilmaantumista ja riskitekijöiden muutoksia. Relander käynnisti aivan uudenlaisen kenttätutkimuksen, jossa kerättyjen tietojen perusteella laskettiin ”kivuloisuusprosentteja” eli sairauden esiintyvyyttä (prevalensseja) ja tarkasteltiin asioiden välisiä yhteyksiä, joita täydennettiin taitavasti kansan tapojen ja olosuhteiden kuvauksilla.

YTL: Terveystiedon YO-koe S2017, t. 8.