Mielipidekirjoitus / Kantaa ottava, pohtiva teksti (Ohjeet Anna-Liinan ohjeita mukaillen)

* Olet kirjoittamassa pohtivan tai kantaa ottavan tekstin tehtävänannosta riippuen. Pohtivassa tekstissä lupa on punnita asioita eri kanteilta; kantaa ottavassa tekstissä sinulla on mielipide asiasta ja perustelet väitettäsi mallikkaasti. Nämä kaksi tekstilajia voivat koulussa kirjoitettavassa kirjoitustaidon tehtävässä myös toisinaan sekoittua niinkin, että kantaa ottavassa teksissä voi pohdiskellakin ja pohtivassa voi myös päätyä johonkin selkeään näkemykseen. (Eihän vain ollut sekavaa...)

* Sinun on käytettävä kahta pohjatekstiä, joista ainakin toista on mahdollista käyttää vähemmän kuin toista. Kumpikin teksti olisi kuitenkin avattava kokonaisuudessaan niin, että käsiteltävän tekstin pääasia tulee sinun tekstissäsi esille, eikä niin, että otat siitä esille vain jonkin sivuseikan etkä referoi kaikkein olennaisinta ollenkaan. 

* Sinun tekstisi on siis lopulta moniääninen, sillä viittaat siinä toisten ajatuksiin ja näkemyksiin. Kuitenkin sinun tulee muistaa, että sinun äänesi tulee kuulua kaikkein voimakkaimpana. Olen kiinnostunut vain sinusta ja sinun ajatuksistasi! Pohjatekstit tarjoavat sinulle alustan, josta lähteä liikkeelle ja tutkimaan maailmaa ja joilla täydentää ja syventää omia ajatuksia. Sinä olet päätähti, ja siinä mielessä tekstisi saa olla myös sinun näköisesi ja siinä mielessä persoonallinen, onhan se sinun. Toki sinun tulee näyttää kirjoitustaitosi, joten tekstin laatimisen ja kirjoittamisen taidot ovat tietenkin arvioinnin kohteena. 

* Pohjatekstiin on syytä viitata alkupuolella tekstiä ensimmäisen kerran mutta viittauksella ei todellakaan tarvitse aloittaa. Aloitustapoja olemme opiskelleet kakkoskurssissa. Osaatte kyllä asian jo vanhasta muistista. Lähdeviitteiden tulee olla ensimmäisessä viittauksessa täydelliset. Myöhemmin voit viitata kirjoittajaan tai pohjatekstissä näkemyksiään esitelleeseen pelkällä sukunimellä. Kertaa asia Käsikirjasta luvusta 60 kappaleesta Lähdeviitteet.

* Tekstiä on syytä suunnitella ennen kirjoitustyötä. Saat valtavasti apua pohtivan aineen suunnitteluun SYYT, SEURAUKSET, RATKAISUT –logiikasta.

Kantaa ottava teksti voi hyödyntää samaa logiikkaa mutta ennen kaikkea sinun tulee muistaa, että tekstissäsi on teesi ja perustelut.

Ennen kuin aloitat kirjoittamisen, kertaa, mitä haluat sanoa tekstilläsi. Mihin pyrit?