Aloitimme viimeisen kurssipäivän tutusti yhteisellä aamiaisella. Olemme viikon aikana tutustuneet
toisiimme henkilökohtaisella tasolla sekä keskustelleet paljon koulutuksen teemoista ja työhön liittyvistä
kysymyksistä. On ollut hienoa antautua uuden oppimiselle ja sukeltaa syvälle toisten huomioimisen,
rakentavan vuorovaikutuksen ja turvallisen ympäristön luomisen teemoihin.

Koulutuspäivä alkoi hengitysharjoituksilla, sillä olimme toivoneet viikon ohjelmaan myös stressin
lievitykseen liittyviä teemoja. Yksikertaisimmillaan maadoittava hengitysharjoitus on hengittämiseen
keskittymistä siten, että harhailevat ajatukset palautetaan takaisin hengitykseen. Hengitys on yhteydessä
autonomiseen hermostoon ja sydämen sykkeeseen; hengitystä rauhoittamalla sydämen syke ja
poukkoilevat ajatukset rauhoittuvat. Palasimme myös keskustelemaan Action bound -mobiilipelistä, jonka
avulla eilen tutustuimme Prahan vanhaan kaupunkiin. Opimme, että peli oli Báran tekemä ja että
sovelluksen avulla voisimme myös itse tehdä vastaavia pelejä.


Varsinainen teema oli syventää valmentamiseen liittyviä tietoja ja taitoja. Valmentamisen harjoittelussa
uutta oli, että teimme sitä ilman annettuja rooleja tai draamapedagogiikkaa, ihan omina itsenämme.
Työskentelyparin toinen osapuoli oli valmentajan, toinen valmennettavan roolissa oman ongelmansa
kanssa. Valmentamisen tukena käytimme esimerkiksi GROW-mallia ja avointen kysymysten tekniikkaa.
Opimme, että valmentamisessa tärkeää on määritellä tavoite mahdollisimman täsmällisesti, jotta
valmennussuhteen myöhemmissä vaiheissa voidaan seurata ja mitata edistymistä. Vinkkejä tavoitteen
tarkentamiseen on esimerkiksi visualisointi, erilaisten skaalojen käyttäminen ja tarkentavien kysymysten
käyttäminen. Tärkeää on myös selvittää valmennettavan motivaatio ensimmäisen valmennussession
jälkeen. Skaalalla 1-10 motivaation tulisi olla vähintään 6-7, muuten tavoitteen saavuttaminen on
epätodennäköistä.

Harjoittelimme myös vertaismentorointia, jossa haasteena on, että valmentamisen roolit eivät ole yhtä
selvät kuin tavanomaisessa valmennussuhteessa. Eräässä tavassa toteuttaa vertaismentorointia kootaan
korkeintaan viiden henkilön ryhmä. Henkilö 1 esittelee ongelman muiden ryhmäläisten ollessa täysin hiljaa
(pari minuuttia), jonka jälkeen muut ryhmäläiset kysyvät tarkentavia kysymyksiä (pari minuuttia) ja sitten
antavat ohjeita ongelman esittäneen henkilön ollessa täysin hiljaa (muutama minuutti). Lopuksi ongelman
esittänyt henkilö kerää askelmerkit ongelman voittamiseksi muiden ryhmäläisten ehdotusten perusteella.
Malli tuntui toimivalta ja tehokkaalta juuri siksi, että se määritteli selkeästi, kenen tulee olla aktiivisessa ja
kenen passiivisessa roolissa. Useinhan emme ongelmia ratkoessamme malta kuunnella ohjeita, vaan
puhumme päälle ja oletamme, että olemme jo kokeilleet kaikkea.

Kävimme hieman läpi myös stressin teoriaa ja keinoja rauhoittaa mieltä. Stressinhallintakeinot voidaan
jakaa kehollisiin ja kognitiivisiin. Kehollisissa keinoissa stressiä vähennetään hengitys- tai
ankkurointiharjoituksilla ja kognitiivisissa keinoissa keskitytään huomaamaan, että usein stressi johtuu
vääristyneistä skeemoista ja mustavalkoisesta ajattelusta. Tulemalla tietoiseksi omista ajatuksista niitä voi
lähteä muokkaamaan.

Kurssipäivän lopuksi saimme todistukset, mutta jaoimmekin ne toinen toisillemme huomioiden samalla
toistemme hyviä puolia. Päätimme päivän koko ryhmän yhteiseen lounaaseen. Vaihdoimme yhteystietoja,
jotta mahdollista yhteistyötä uusien kansainvälisten kontaktien kanssa voi suunnitella. Saimme kutsun
ainakin Arabiemiraatteihin ja Kroatiaan.


Lounaan jälkeen kukin meistä hoiti omia tehtäviään: korjasi kokeita, kirjoitteli tätä blogia, teki ostoksia ja
lenkkeili. Sitten suuntasimme kohti keskustaa, jossa meidän oli määrä mennä katsomaan stand upia. Toinen
kouluttajamme esiintyisi illalla eräässä pubissa. Ennen keikkaa kävimme ruokailemassa jälleen uudessa
ravintolassa, joita Prahassa kyllä riittää. Kummasti alamme jo kaipailla ruuan saamista ihan vain kotikeittiön
jääkaapista.

Intensiiviset keskustelut oppimisesta, kehittymistä, meidän opettajien ja opiskelijoiden hyvinvoinnin
tukemisesta, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tärkeydestä ja rakentavan vuorovaikutuksen merkityksestä
jatkuivat edelleen. Kehittelemme tapoja hyödyntää oppimaamme lukion arjessa, ja kerromme mielellämme
lisää kurssin annista.

- Sari