Kansainvälisyys Lohjan Yhteislyseon lukiossa
Kansainväliset opintomatkat
Lukiostamme tehdään säännöllisesti opintomatkoja mm. Pariisiin, Tukholmaan, Roomaan ja Uslariin. Näistä Uslar on kahdenvälinen vaihto eli sieltä tullaan myös vastavierailulle Suomeen. Opintomatkoista tiedotetaan hyvissä ajoin mm. Wilman ja koulun kotisivujen kautta. Kuvia ja tunnelmia näistä projekteista löydät Lohjalta maailmalle -alasivulta.
Vaihto-opiskelijat
Koulussamme on joka vuosi muutamia vaihto-opiskelijoita. He osallistuvat koulutyöhön normaalisti ja he ovat tulleet tänne tutustumaan Suomeen ja suomalaisiin. Vuoden aikana järjestetään jonkinaista yhteistoimintaa heidän kanssaan, mutta jokainen voi oma-aloitteisesti rohkaistua tervehtimään heitä ja kysymään vaikka kuulumisia. Lisäksi heidän kuulumisiaan voi seurata Maailma Lohjalla -alasivulta.
Vuosittain meiltä lähtee toistakymmentä nuorta vaihtoon ympäri maailmaa eri vaihto-organisaatioiden kautta. Lohjalta maailmalle -alasivulta löytyy lisätietoa eri vaihto-organisaatioista ja sinne myös kerätään vaihtareiden kokemuksia.
Kansainväliset vierailijat
Suomalainen koulujärjestelmä kiinnostaa maailmalla. Lohjallekin tulee välillä opetushenkilökuntaa ja opetusalan virkamiehiä tutustumaan suomalaiseen lukioon. Viime vuosina vieraita on ollut mm. Hollannista ja Venäjältä.
Plan-kummilapsi
Opiskelijakunnalla on useamman vuoden ajan ollut kummilapsi Dominikaanisesta tasavallasta.