* Painoalueittain opiskelu

Kunnan OPS-sisältö

PAINOALUEITTAIN OPISKELU (Muutettu 17.12.2019 Sivistyslautakunta § 113)

Eriyttämisen menetelmänä voidaan käyttää oppiaineiden painoalueittain opiskelua. Opiskelun erityisiä painoalueita voidaan käyttää vain tehostetun tai erityisen tuen aikana niissä oppiaineissa, joiden oppimäärää ei ole yksilöllistetty. Tavoitteena on auttaa oppilasta ottamaan haltuun opinnoissa etenemisen kannalta välttämättömät sisällöt. Keskittymällä olennaiseen, oppilaalle jää voimavaroja vahvistaa oppimaan oppimisen taitojaan. Painoalueiden määrittely on oppilasta opettavan opettajan tehtävä.


Painoalueiden muodostaminen

Opiskelun erityiset painoalueet muodostetaan opetussuunnitelmassa määritellyistä, oman vuosiluokan keskeisimmistä sisällöistä eli ns. ydinsisällöistä. Tällöin oppilas pyrkii edelleen oman vuosiluokkansa tavoitteisiin; painoalueet eivät siis voi olla esimerkiksi alempien vuosiluokkien tavoitteita tai sisältöjä. Painoalueiden määrittelyssä on olennaista löytää tavoitteiden kannalta keskeiset sisällöt. Kun opettaja pohtii keskeisiä sisältöjä erityisiä painoalueita varten, hän voi käyttää apuna opetussuunnitelman perusteita, hyvän osaamisen kuvauksia ja päättöarvioinnin kriteereitä. Näissä on määritelty oppimisen tavoitteiden saavuttamisen kannalta olennaiset sisällöt.

Yhteistyö huoltajien kanssa

Oppimissuunnitelma/HOJKS ja niihin sisältyvät opiskelun erityiset painoalueet eri oppiaineissa laaditaan yhteistyössä oppilaan ja huoltajan kanssa. On tärkeää selvittää ennakkoon, miten suurta osaa oppiaineen sisällöistä opetussuunnitelmaan kirjatut painoalueet edustavat ja miten niiden hallinta suhteutuu hyvän osaamisen kuvauksiin tai päättöarvioinnin kriteereihin.

Oppilaan ja huoltajan tulee tietää, miten painoalueisiin keskittynyt osaamisen näyttö näkyy oppilaan arvioinnissa todistukseen merkityn arvosanan muodostumisessa. Erityisten painoalueiden mukaan opiskeltaessa oppilaan suorituksia arvioidaan suhteessa yleisen oppimäärän tavoitteisiin. Näin opiskeltaessa arvosanat ovat korkeintaan tasoa hyvä (8). Alla oleva taulukko antaa suuntaa arviointiin.


Painoalueittain tehdyn
kokeen arvosana (e-koe)

Vastaa yleisopetuksen
arvosanaa:

10

8

9

7-8

8

6-7

7

5-6

6

5

5

tehdään yksilöllistetty koe


Painoalueittain opiskellessa oppimissuunnitelmaan tai HOJKSiin kirjataan huoltajan antama tuki. Lisäksi kirjataan mahdollisimman konkreettisesti, miten oppilas työskentelee, mitä muuta tukea hän saa ja minkälaisin tavoin hän voi osoittaa osaamisensa. On tärkeää, että oppilas voi antaa erilaisia näyttöjä. Hänellä voi olla kokeita, jotka keskittyvät näihin painoalueisiin.

Opiskelun erityisiin painoalueisiin keskittynyt opetus on useimmiten väliaikainen ratkaisu, ja opetuksen sisältöjä lisätään oppilaan edistymisen mukaisesti. Mikäli oppilas ei tuesta huolimatta kykene saavuttamaan edes ydinsisältöihin liittyviä tavoitteita hyväksytysti, voidaan oppiaineen oppimäärä yksilöllistää.