7.3 Tehostettu tuki

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti [1]. Tehostettu tuki tulee järjestää laadultaan ja määrältään oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Tehostettua tukea annetaan silloin, kun yleinen tuki ei riitä, ja niin kauan kun oppilas sitä tarvitsee. Oppilaan tehostettu tuki suunnitellaan kokonaisuutena. Se on luonteeltaan vahvempaa ja pitkäjänteisempää kuin yleinen tuki. Oppilas tarvitsee yleensä myös useampia tukimuotoja. Tehostettu tuki annetaan muun opetuksen yhteydessä joustavin opetusjärjestelyin.

Tehostetun tuen aikana voidaan käyttää kaikkia perusopetuksen tukimuotoja, lukuun ottamatta erityisen tuen päätöksen perusteella annettavaa erityisopetusta ja oppiaineiden oppimäärien yksilöllistämistä. Esimerkiksi osa-aikaisen erityisopetuksen, opintojen yksilöllisen ohjauksen ja kodin kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu tehostetun tuen aikana. Myös oppilashuollon osuutta oppilaan hyvinvoinnin edistäjänä ja ylläpitäjänä vahvistetaan.

Tuki järjestetään opettajien ja muun henkilöstön yhteistyönä. Tehostetun tuen aikana annettava tuki kirjataan oppimissuunnitelmaan. Oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu. Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tulee seurata ja arvioida säännöllisesti tehostetun tuen aikana. Mikäli arvioinnin perusteella todetaan tuen tarpeen muuttuneen tai annettu tuki ei hyödytä oppilasta, päivitetään oppimissuunnitelma vastaamaan uutta tilannetta.


[1]Perusopetuslaki 16 a § 1 mom. (642/2010)

Kunnan OPS-sisältö

TEHOSTETTU TUKI (Muutettu 17.12.2019 Sivistyslautakunta § 113)

Jos oppilas tarvitsee säännöllistä tukea ja/tai useampia tukimuotoja, siirrytään tehostettuun tukeen. Tuen tarve on tällöin yksilöllisempää, määrällisesti tehostetumpaa, jatkuvampaa tai moninaisempaa (useampi tuen muoto samanaikaisesti). Oppilashuollon henkilökuntaa konsultoidaan oppilaan tuen tarpeista. Tehostetun tuen suunnittelu aloitetaan laatimalla pedagoginen arvio. Yhteistyössä huoltajien kanssa sovitaan tehostetun tuen aloittamisesta. Oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma. Oppilaan osallisuus tavoitteiden ja tukitoimien suunnittelussa kasvaa iän ja taitojen mukaan.

Tehostettu tuki sisältää kaikkea koulussa annettavaa tukea, erityisesti tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta, opiskelutaitojen ohjausta ja oppilashuollollista tukea. Oppiaineiden painoalueittain opiskelua voidaan käyttää eriyttämisen menetelmänä niissä oppiaineissa, joiden oppimäärää ei ole yksilöllistetty. Oppimissuunnitelmaan kirjattuja tukitoimia seurataan tiiviimmin ja arvioidaan niiden vaikutusta.