Tammikuu 2021

Tammikuu 2021

29.1. perjantaina aamulla ennen aamupalaa lapset tekivät ompeluhommia.

Pian aamupalan jälkeen lähdimme metsään leikkimään. Matkalla leikimme olevamme pupuja, jotka etsivät porkkanoita, mutta sitte tuli yhtäkkiä kettuvaara ja kaikkien pupujen piti mennä piiloon. Metsässä oli ihanan paljon lunta ja sieltä löytyi myös eläinten jälkiä.

28.1. torstaina Viskarit harjoittelivat jäällä jarruttamista, pujottelua ja kepin ylitystä. Pikkuviskarit harjoittelivat myös pujottelua ja kepin ylitystä. Lopuksi kaikki leikkivät Kuka pelkää jäämiestä- leikkiä.


Luistelun jälkeen pelasimme kahdessa ryhmässä bingoa: pikkuviskarit eli 4-vuotiaat opettelivat bingossa numeroita eli pelasivat numerobingoa ja Viskarit eli 5- vuotiaat opettelivat kirjaimia kirjainbingossa. Pettymysten sietoa harjoiteltiin taas, kun kaikki eivät voittoa saaneet.


27.1.keskiviikkona oli teatteriesitys Tanssiva jänis, jonka ensin esittivät aikuiset ja sitten sai ne lapset, jotka halusivat. Esityksessä kettu oli nälkäinen ja haaveili jänispaistia, mutta jänis olikin ovelampi ja pääsi lopulta pakoon.

 

Iltapäivällä lapset auttoivat lakanoiden vaidossa avustajaa. 😊

26.1. tiistaina 5-vuotiaiden kanssa tutustuttiin kirjaimiin K ja L lorujen ja tehtävien kautta. Lisäksi vahvistimme hahmottamisen taitoa tehtävillä, joissa toisessa piti löytää eläin ja sen musta varjokuva sekä tehdä kuvioita pisteviivan päälle ja tehdä myös kuvio itse.


4-vuotiaat lauloivat ja leikkivät ensin ja sitten kaikki pääsivät luistelemaan. Jäällä kertasimme ylösnousemista ja "Mummokelkkailua" , jossa harjoitellaan vauhdin ottamista toisella jalalla.

25.1. maanantaina emme voineet luistella huonon jään vuoksi, mutta askartelimme hienot luistelijat ja ulkoilimme ihanassa talvisäässä lasketellen pihan mäessä.

Luistelijat jäällä 😊

22.1. perjantai oli retkipäivä! Kävelimme opistolle pulkkamäelle, jossa oli liukkaita laskuja liukurilla. Laavulla paistui maukkaat makkarat ja keittiön emännät olivat tehneet meille hyvät voileivät ja lisäksi lämmin mehu lämmitti mukavasti. Välillä jotkut lapsista leikkivät metsässä tai  kiipeilivät kuntoilutelineillä.


21.1. torstaina aamulapset harjoittelivat pupun piirtämistä ohjeen mukaan.


4-vuotiaat harjoittelivat ylösnousemista jäällä sekä perusluistelua. Sanaleikissä lapset miettivät niin tehtävissä kuin korteissakin, mitä yhteistä kuvassa olevilla asioilla on ja mikä ei kuulu joukkoon eli oli esim koira, kissa ja karhu  

Viskarit tutustuivat Noppiksessa numeroon 6 hajotuskonetta käyttäen sekä vertailivat kokoja ja luistelussa harjoittelivat ankkakävelyä ja kaatumista.



20.1. keskiviikkona leikimme roolileikkejä vaatteiden kanssa ja osa leikki metsäleikkejä ihanassa talvisessa metsässä. Saimme myös leuanvetotangon tänään ryhmäämme ja siinä riitti innokkaita kokeilijoita. Jopa speiderman halusi kokeilla tankoa. 😊

19.1. tiistaina lauloimme ja leikimme talvilauluja koko porukalla. Jäälle pääsimme sen jälkeen, jossa viskarit harjoittelivat jäältä ylös nousemista. Lisäksi harjoittelimme pujottelua ja kartioiden kuljettamista luistellen. Nyt kannattaa myös kotona mennä luistelemaan lasten kanssa :)



18.1. maanantaina oli sopiva sää luistella. Laitoimme luistimet päiväkodilla ja kävelimme "takakautta" koulun jäälle. Totuttelimme käyttämään luistimia; osa oli ensimmäistä kertaa jäällä tänä talvena ja osa oli jo ehtinyt käydä luistelemassa. Luistelutaito kehittyy onneksi luistelemalla 😊. Jaoimme ryhmämme kahtia: osa askarteli ja osa luisteli ja sitten vaihdettiin. "Lumiukko rinteessä talvisäässä.."

15.1. perjantaina metsäretki jäi väliin kylmän sään vuoksi. Sen sijaan tutkimme veden olomuotoja: vettä, lunta ja jäätä sekä miten sama määrä vettä käyttäytyy eri muotoisissa astioissa. Kaiken jälkeen lauloimme ja leikimme tuttuja talvilauluja.


!4.1. Torstai
Lapset jaettiin kolmeen pienryhmään ja he saivat valita, minkä roolivaatteen haluavat ja mitä haluavat leikkiä. Rooleiksi haluttiin mm. ritari, Kapteeni koukku, ampiainen, poni, prinsessa.

Tässä hämppismies ja ritari oikeasti kiipeävät oviaukossa 👍

Prinsessat ja ritarit tanssiaisissa


13.1. Keskiviikko
 4-vuotiaat harjoittelivat Sanaleikissä asioiden nimeämistä ja puheentuottamista mm. muistipelin avulla.
5-vuotiaat harjoittelivat Salaisissa kirjaimissa Alias- sekä Arvaa kuka-pelien avulla kerrontaa ja osa vahvisti pelitaitoja Myyrä- tai Hedelmätarha-peleissä.


12.1. Tiistaina tuiversi kylmä tuuli, joten pulkkamäki vaihtui sisähommiin: leikkiä ja musiikkia. Muskarissa oli laulettu talvilauluja.



11.1. Maanantai
Aamulla jotkut lapset halusivat kokeilla maalata peiteväreillä, jotka ovat vahvemmat väreiltään kuin vesivärit, mutta käytetään samalla periaatteella.


Aamupalan jälkeen kävimme laskettelemassa opiston mäessä, liukkaita ja pitkiä laskuja. Hienoa on huomata, miten innokkaita lapset ovat laskemaan mäkeä :)

8.1. Perjantai
Ulkona oli hieno talvisää ja niin me teimme taas laskettelureissun, mutta nyt suuntana oli Merirosvopuiston viereinen mäki. Laskettelureissun jälkeen luimme kiukkua käsittelevän kirjan ja keskustelimme, mitä lapset tekevät kotona, kun oikein harmittaa. Kotona kiukku sulaa jonkun lapsen mukaan a, kun saa halauksen tai pääsee äidin syliin ❤️

7.1. Torstai
Laskettelureissu opiston mäkeen oli ihanaa 😊 Iltapäivällä pidimme lasten kokouksen, jossa lapset saivat päättää leikkitaulun leikit ja äänestää mihin talven eläimeen tutustumme. Äänestyksessä eniten ääniä sai jänis.

5.1.2021 Tiistai
Pakkanen oli yön aikana kiristynyt, joten aamulla pelasimme muistipelejä, askartelimme, piirtelimme ja joku teki helminauhan. Ulkona oleva pakkanen ei meitä tänäänkään pelottanut, vaan puimme lämpimät vaatteet ja menimme taas mäkeen.

Iltapäivän, pakkaspäivän sisäleikkejä ja ostospeli. 



4.1. 2021 Maanantaina laskeuduimme arkeen jutellen joulusta, lomasta ja joululahjoista. Vuoden vaihteessa lähes jokainen lapsi oli nähnyt raketteja ja niitä piirtelimme sitten iltataivaalle eli mustalle paperille. Pirteä pakkanen ja lumi innostivat meidät ulos ja liukurit kainalossa liihotimme mäkeen, jihuu 😊

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä