1 Johtaminen

Koulun johtamisen periaatteet

Koulun johdon keskeisenä tehtävänä on edistää opetuksen arvopohjan ja koulun perustehtävän toteutumista. Johtamisessa on tärkeää tunnistaa kouluyhteisön vahvuudet ja kehittämishaasteet, vahvistaa itsearviointia sekä kehittää pedagogista johtamista. Koulun rehtorin velvollisuutena on kehittää myös itseään johtajana.

Johtamisessa tulee noudattaa hyvän hallinnon mukaisia toimintatapoja. Koulun johtaminen on vuorovaikutteista ja osallistavaa. Kouluissa on johto- tai suunnitteluryhmät (-tiimit), joiden tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää toimintaa. Tiimien kokoonpanosta ja tehtävistä päättää koulun rehtori. Johtamista arvioidaan säännöllisesti.

Perusopetuksen vastuualueen lukuvuositavoitteet määritellään opetusjohtajan ja palvelualuejohtajan välisissä neuvotteluissa sekä tämän jälkeen perusopetuksen johtotiimissä ja rehtorikokouksissa. Vuosittain valitaan 1 - 2 kaupunkitasoista kehittämiskohdetta ja vähintään yksi koulukohtainen kehittämiskohde.

Kaikilla johtamisen tasoilla käydään vuosittain kehityskeskustelut kaupungin linjausten mukaisesti. Johtamista kehitetään ja tuetaan pitkäjänteisellä johtamisosaamiskoulutuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan, miten johtaminen on organisoitu (joryt, kehittämistiimit, henkilöstön työnjako, vastuut).

Suunnittelu- ja kokouskäytännöt kirjataan, yt- ajan käytöstä sovitaan ja sen toteutumista seurataan.

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma päivitetään ja henkilöstö perehdytetään siihen.

Lisätietoja:
opetusjohtaja Leena Auvinen 044 718 4003
perusopetuspäällikkö Sari Kokkonen 044 718 4018

Koulun johtamisen toimenpiteet

Koulun johtamisen kokonaisvastuu on rehtorilla. Apulaisjohtajalle delegoidaan tarvittaessa
rehtorille kuuluvia tehtäviä.
Koululla ei ole erillistä johtoryhmää eikä kehittämistiimiä. Asioita suunnitellaan pääasiallisesti
opettajien yhteisissä palavereissa tai kokouksissa. Tarvittaessa opettajista muodostetaan ryhmä,
jolle annetaan tehtäväksi jonkin tietyn projektin suunnittelu ja toteuttaminen.

Opettajien vastuualueet sovitaan yhteisessä palaverissa lukuvuoden alussa.
Lukuvuoden 2015-2016 vastuualueet opettajittain ovat seuraavat:
Tarja Miettinen: apulaisjohtajan tehtävät, esi- ja alkuopetusyhteistyö, liikunta, Verso, vanhempainyhdistys
Henriikka Saksman: esi- ja alkuopetusyhteistyö
Mervi Varko: oppilaskunta, KiVa-koulu, tekstiilikäsityö
Marjaana Paldanius: liikunta, tekninen käsityö, Kyhhäys-lehti
Sanna Nenonen: tvt, työhyvinvointi
Hanna Kukkonen: KiVa-koulu, eTwinning (Monthly Magazine)-projekti
Suvi Vainio (erityisopettaja): Verso
Hannu Rönkkö (rehtori): srk-yhteistyö, KiVa-koulu, työhyvinvointi

Säännöllisiä kokouksia pidetään maanantaisin aamulla klo 8.15-9 ja keskiviikkoisin iltapäivällä
klo 14-15.
Maanantain kokouksessa käydään läpi tulevan viikon keskeisiä asioita, erityisesti poikkeamat
työjärjestyksestä ja tiedossa olevat opettajien poissaolopäivät tai -tunnit.
Keskiviikon kokouksen teemat vaihtelevat tarpeen mukaan. Uuden koulukohtaisen
opetussuunnitelman tekemiseen tarvittava aika varataan myös keskiviikkoiltapäivälle.
Tarvittaessa pidetään myös välituntipalavereja.
1/2-vesot pidetään pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 14 alkaen.
Kokouksista ja palavereista tehdään kirjalliset muistiot.

YT-aikaa käytetään henkilöstön yhteisiin palavereihin sekä monipuoliseen yhteistyöhön
huoltajien kanssa.

Sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä on tehty päivitetty suunnitelma.