Koulun järjestyssäännöt

Vehmasmäen koulun järjestyssäännöt

YLEISTÄ

Koulun järjestyssääntöjen tarkoitus on tehdä koulusta turvallinen ja viihtyisä
työympäristö sekä kaikille oppilaille että koulun henkilökunnalle.
Kaikilla oppilailla on oltava oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Siihen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus.
Noudattamalla järjestyssääntöjä edistetään kouluyhteisössä myös työrauhaa,
vastuullisuutta, siisteyttä, hyviä tapoja, toisten kunnioittamista ja erilaisuuden
hyväksymistä.

KÄYTTÄYTYMINEN

Olen reilu kaveri kaikille. En kiusaa tai satuta toisia millään tavalla.
Noudatan annettuja ohjeita, sääntöjä ja hyviä käytöstapoja kaikissa tilanteissa.
Käyttäydyn asiallisesti koulun henkilökuntaa kohtaan.
Edistän omaa ja toisten hyvinvointia omalla käytökselläni.
En tupakoi enkä käytä mitään päihteitä.

KOULUMATKAT

Kuljetusoppilaat:
Noudatan annettuja kuljetusaikatauluja.
Ilmoitan kuljettajalleni kaikista muutoksista normaaliin koulupäivääni.
Käyttäydyn koulubussissa kohteliaasti annettuja ohjeita noudattaen.
Muistan aina käyttää turvavyötä.
Pimeän ja hämärän aikaan käytän heijastimia tai heijastinliiviä.

Muut oppilaat:
Noudatan liikennesääntöjä enkä aiheuta käytökselläni vaaratilanteita itselleni tai muille.
Alkuopetusluokilla saan kulkea kouluun polkupyörällä vain huoltajan kirjallisella luvalla.
Pyöräilessäni käytän aina kypärää.
Pimeän ja hämärän aikaan käytän heijastimia tai heijastinliiviä.

KOULUALUE

Koulualue on koulun tontti, jota rajaavat tiet joka suunnalta.
Koulun välituntialueeksi on määritelty koulun sisäpiha, takapiha, johon kuuluu kaukalo
sekä yläkenttä.
Koulun välituntialueelta poistuminen koulupäivän aikana ilman koulun henkilökunnalta
saatua lupaa on ehdottomasti kielletty.

OPPITUNNIT

Oppitunneillani otan toiset oppilaat huomioon antaen kaikille työrauhan.
Kuuntelen annetut ohjeet tarkasti ja yritän tehdä tehtäväni parhaani mukaan.
Tarvittaessa pyydän apua opettajaltani tai koulunkäynninohjaajaltani viittaamalla.
Vastaus- tai puheenvuoropyyntöni pyydän myös viittaamalla.
Pidän hyvää huolta sekä omista että yhteisistä tavaroista ja tarvikkeista.
Huolehdin omalta osaltani luokkani sekä muiden luokkien siisteydestä.
En luvatta koske toisten omaisuuteen tai ota sitä itselleni.
Oppitunneilla pidän puhelimeni äänettömänä ja käytän sitä tarvittaessa vain opettajani luvalla.

VÄLITUNNIT

Välitunnit vietän pääsääntöisesti ulkona koulualueellamme. Poikkeukset tästä sovitaan opettajan
kanssa tapauskohtaisesti. Pakkasraja on -20 astetta, jolloin on mahdollista viettää välitunnit
koulun sisätiloissa.
Välitunneille pukeudun sään mukaisesti.
Välituntileikeissä- ja peleissä olen reilu kaveri kaikkien kanssa ja noudatan yhteisiä sääntöjä.
Lumipallojen heittäminen on sallittu ainoastaan piha-alueen heittotauluun.
Tapaturmien tai erilaisten ongelmatilanteiden sattuessa ilmoitan välittömästi asiasta
välituntivalvojalle tai jollekin muulle koulun henkilökuntaan kuuluvalle.
Välitunnin jälkeen kellojen soidessa tulen ripeästi sisälle. Laitan ulkovaatteeni naulakkoon,
kenkäni järjestykseen seinän viereen ja menen luokkaani odottamaan oppituntini alkamista.

RUOKAILU

Ruokailuun mennään opettajan ohjeistuksen mukaisesti. Kengät jätetään luokkakohtaisiin
naulakkopaikkoihin siistiin järjestykseen. Ruokasallin mennään jonossa. Pestään kädet,
jonka jälkeen otetaan ruoka-annos ruokalinjastolta. Kaikkia tarjolla olevia ruokia pitäisi edes
maistaa. Ruokailussa noudatetaan hyviä tapoja käyttäen haarukkaa ja veistä silloin, kun ruoka
sitä edellyttää. Riittävän hiljainen keskustelu kaverin kanssa sallitaan. Pyritään syömään otettu
ruoka-annos kokonaan. Jos on ongelmia ruokailun suhteen, jutellaan siitä opettajan kanssa.
Lisää ruokaa saa aina hakea.
Ruokailun jälkeen palautetaan ruokailuvälineet niille varatuille paikoille ja muistetaan kiittää
ruokailuhenkilökuntaa.

OMAISUUS, VÄLINEET JA YMPÄRISTÖ

Huolehdin omasta omaisuudestani, josta olen myös vastuussa.
Kännykät eivät ole koulun omaisuutta, joten niiden rikkoutuminen tai häviäminen ei kuulu koulun korvausvastuuseen.
Koulusta annetuista tarvikkeista ja välineistä pidän hyvää huolta. Olen niistä myös tarvittaessa
korvausvastuussa.
Oppikirjat ja muut oppitarvikkeet ovat aina mukanani silloin, kun niitä tarvitaan.
Pidän huolta pulpettini siisteydestä ja kunnosta. Myös luokkien siisteys on kaikkien yhteinen
velvollisuus.
Koulun piha-alueen siisteydestä pidän huolta omalta osaltani.

POISSAOLOT

Poissaoloista ilmoitetaan omalle tai tarvittaessa jollekin toiselle opettajalle joko tekstiviestillä tai
Wilma-viestillä.
Opettaja voi antaa luvan enintään kolmen päivän poissaoloon.
Yli kolmen päivän kestäviin poissaoloihin tarvitaan rehtorin kirjallinen lupa.
Poissaolojen aikana oppilaan velvollisuus on huolehtia koulutyöhön liittyvistä tehtävistä.
Ennakoon tiedossa olevien poissaolojen, esim. matkojen osalta, koulutehtävien tekemisistä
sovitaan ajoissa opettajien kanssa.

SÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN JA RANGAISTUKSET

Koulun järjestyssääntöjen rikkomiseen puututaan välittömästi.
Rikkominen johtaa tapauskohtaisesti määriteltyihin rangaistusseuraamuksiin.
Pieniksi katsotuissa rikkomuksissa riittää yleensä opettajan tai rehtorin puhuttelu.
Kiusaamistapauksissa toimitaan yleensä joko Verso- tai Kiva Koulu- toimintaperiaatteiden
mukaisesti.
Perusopetuslain mukaisia rangaistuksia ja seuraamuksia ovat:
- luokasta sekä muusta opetustilasta tai tilaisuudesta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin
tai tilaisuuden keston ajaksi ( valvonta poistetulle ) sekä koulusta poistaminen jäljellä olevan
päivän ajaksi
- kasvatuskeskustelu oppilaan kanssa
- kasvatuskeskustelu oppilaan ja huoltajan kanssa
- enintään kahden tunnin jälki-istunto
- kotitehtävänsä laiminlyöneen oppilaan määrääminen koulupäivän päätyttyä tekemään
kotitehtäviään enintään tunniksi
- kirjallinen varoitus
- määräaikainen erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi

Näiden lisäksi rehtorilla ja opettajalla on oikeus tietyissä tarpeellisiksi katsotuissa tilanteissa
tarkistaa oppilaan taskut tai reppu ja tarvittaessa ottaa haltuun kielletty tai vaaralliseksi katsottu
esine tai aine.










Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä