Vanhempainyhdistys VEHMAKAT

Yleistä

 

Vehmasmäen koulun vanhempainyhdistys Vehmakat on vuonna 1999 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää vanhempien ja koulun sekä vanhempien keskinäistä yhteistoimintaa sekä tarjota koulun oppilaille toimintaa kouluajalla ja sen ulkopuolella.

Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan. Halukkaat voivat liittyä jäseneksi (ohjeet liittymiseen tulossa 1/2026).

Vanhempainyhdistyksen toiminnasta päättää johtokunta, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Johtokunnan kokouksiin ovat koulun kaikki vanhemmat lämpimästi tervetulleita.

Toiminnallaan vanhempainyhdistys tukee koulun kaikkien oppilaiden virkistys-, liikunta- ja kulttuuritapahtumia taloudellisesti varojensa mukaan.

Oletko Sinä uusi hallituksemme jäsen!

Vehmasmäen koululla toimii aktiivinen lasten vanhempien ja koulun opettajaedustajan ylläpitämä vanhempainyhdistys Vehmakat, jonka toiminta on vapaaehtoista työskentelyä lastemme hyväksi.

Yhdessä koulun kanssa vanhemmat voivat osallistua koulun kehittämiseen. Tukea koulua opetus- ja kasvatustehtävässä sekä vaikuttaa lapsia ja perheitä koskevaan päätöksentekoon omassa kunnassa.

Vehmakat järjestää tämänkin kouluvuoden aikana koululaisdiscoja, liikunta- ja puuhakerho toimintaa sekä jatkaa viime vuonna alkanutta oman koulun ”Turvallinen koulutie”-kampanjaa.

Toiminnastamme päivitettyä ja ajantasaista tietoa löytyy Facebookista ja pedanetistä!

Tule mukaan toimintaamme - toimintakaudelle 2018-2019 kaipaamme hallitukseen aktiivisia toimijoita!
Vuosikokouksemme on 5.9.2018 - seuraa ilmoittelua tarkemmasta ajasta.
Lisätietoja toiminnasta voit tiedustella hallituksemme jäseniltä sekä facebookissa vaikka yksityisviestillä.

Toivottavasti saamme juuri Sinut mukaan toimintaan!