6 Kasvatus ja oppiminen

Koulun pedagogiikan kehittäminen

Kaikissa Kuopion peruskouluissa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa ja lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulukohtainen toiminta ja mahdolliset erityispiirteet.

Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman
pohjana on Valtioneuvoston asetus 28.6.2012 perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta sekä Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet.

Kuopion perusopetuksen tuntijako

Koulun toimintakulttuurin sekä oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet, yhteiset toimintaperiaatteet sekä yhteistyön ja muun käytännön toteutus kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Opettaja aktivoi oppilaita ja vastaa, että he ovat ikätasonsa huomioiden suunnittelemassa, asettamassa tavoitteita ja arvioimassa oppimistaan. Oppilaat osallistetaan ryhmän, luokan ja koko koulun toimintaan. Oppilaita osallistava toiminta kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Luokanopettajat ja -ohjaajat käyvät henkilökohtaiset oppimiskeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Oppimiskeskustelut

Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia.


Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet

Opetuksen eheyttäminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet

Vuosittain toteutetaan vähintään kaksi laajaa monialaista oppimiskokonaisuutta, joista toinen voi olla kuntakohtainen ja toinen koulukohtainen. Lukuvuoden 2023 - 2024 kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus on kieli- ja kulttuuritietoisuus. Koulukohtaisen monialaisen oppimiskokonaisuuden koulu päättää itse oppilaita osallistaen. Vähintään toinen monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan yhtenäisenä viikon kestävänä jaksona.

- MOK-viikolle voidaan tehdä oma työjärjestys
- Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä (esim 3. luokka 23 tuntia, 8. luokka 29 tuntia)
- Opettajan työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä

Mikäli koulukohtainen MOK jakautuu pitemmälle ajanjaksolle, tulee huolehtia että
- oppilaalla on MOKia oma vuosiviikkotuntimäärä
- oppilaalla on mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa
- MOK tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön
- MOK vahvistaa tiimiopettajuutta

Lukuvuosisuunnitelmaan merkitään MOKien ajankohta ja kesto, aihe ja oppilaiden osallisuus. Tarkempi kuvaus MOKeista on koulujen kotisivulla ennen MOKien alkamista.


Joustava esi- ja alkuopetus

Esi- ja alkuopetuksen aikuistiimi tekee joustavan esi- ja alkuopetuksen tiimisopimuksen. Tiimisopimukseen kirjataan, kuinka toiminnan periaatteet toteutuvat käytännössä, kuinka oppimispolkuja toteutetaan ja kuinka lapsiryhmien yhteistoimintaa on mahdollista järjestää.

Tiimisopimus liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan.
Joustava esi- ja alkuopetus perusopetuksen opetussuunnitelmassa
Kuopion joustava esi- ja alkuopetus


Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)

Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä edistetään kouluissa kehittämällä seuraavia osa-alueita:

  • opetushenkilöstön digipedagoginen osaaminen
  • oppilaiden digitaidot
  • digitaalisten laite- ja oppimisympäristöjen käyttö

Opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään koulutusten sekä kouluilla toimivien pedagogisten tukihenkilöiden ja kiertävien digimentoreiden avulla. Osaamisen kehittymistä, koulutusta ja tuen tarpeita kartoitetaan vuosittain tehtävillä kyselyillä.

Kaikille oppilaille turvataan tasapuoliset mahdollisuudet digitaitojen oppimiseen. Opettajan tehtävänä on huolehtia oppilaiden tvt-opetussuunnitelman mukainen osaaminen 2., 6. ja 9. luokan päättyessä. Opetussuunnitelman toteuttamisen tukena käytetään kaupungin omia digitaitokalentereita vuosiluokille 1 – 6 ja 7 – 9. 

Laite- ja oppimisympäristöjen käyttöä edistetään kiertävien digimentoreiden, koulukohtaisten teknisten tukihenkilöiden sekä oman tietohallinnon avulla. Varmistetaan, että kaikilla opettajilla on työtä varten käytössä henkilökohtainen päätelaite. Oppilaslaitemäärää kasvatetaan taloudellisten resurssien puitteissa. Lisäksi huolehditaan riittävistä tietoliikenneyhteyksistä jokaisessa koulussa. Laajennetaan ja syvennetään digitaalisten oppimisympäristöjen käyttömahdollisuuksia. Koulujen tekniset tukihenkilöt huolehtivat toimenkuvansa mukaisista tehtävistä.

Kuopio osallistuu useisiin perusopetuksen kehittämishankkeisiin, joissa digitalisaatiolla on keskeinen rooli. Kouluja digitalisaation kehittymistä tuetaan hankkeiden ja vuosittain toteutettavien kartoitusten avulla. Kartoituksen yhteydessä kukin koulu määrittelee itselleen kehittämistavoitteet seuraavalle lukuvuodelle ja seuraa tavoitteidensa toteutumista.

Koulukohtainen tvt-suunnitelma päivitetään osaksi lukuvuosisuunnitelmaa.

Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151
koordinaattori Jarno Bruun 044 718 4417

Koulun toimenpiteet

Yhteistoimintaluokat 

Yhteistoimintaluokkien aikuiset laativat tiimisopimukset, joissa kuvataan tiimien kokoontuminen, toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintasuunnitelma sekä tiedottaminen sekä jatkokehittäminen lukuvuoden aikana.  

Lisäksi yhteistoimintaluokat laativat monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitelmat. 

 

 

Monialaiset oppimiskokonaisuudet lukuvuonna 2023-2024 
 

MOK1: Kieli- ja kulttuuritietoisuus (kaupungin yhteinen MOK)  
 
MOK2: Jääkiekko (koulun oma)  
Toteutetaan helmikuussa 2024 
Oppimisen toteutustapana tiimioppiminen. 
 
Kieli- ja kulttuuritietoisuus -teema ja jääkiekkoteema voivat näkyä koulun kevät- ja joulujuhlissa. 
 

 
Esi- ja alkuopetuksen yhteistyö, Martin joustavat 
  

Esi- ja alkuopetuksen yhteyshenkilönä lukuvuonna 2023-2024 toimii luokanopettaja Tiia Vitikainen. Lehtoniemen esikoulusta yhteyshenkilönä toimii varhaiskasvatuksen opettaja Anneli Pitkänen, Kuikkalammen esikoulusta varhaiskasvatuksen opettaja Jaana Heikkinen, Uppo-Nallen päiväkodin esikouluryhmistä varhaiskasvatuksen opettaja Heli Pohjola.  

Esi- ja alkuopetuksen aikuistiimi tekee joustavan esi- ja alkuopetuksen tiimisopimuksen. Tiimisopimukseen kirjataan, kuinka toiminnan periaatteet toteutuvat käytännössä, kuinka oppimispolkuja toteutetaan ja kuinka lapsiryhmien yhteistoimintaa on mahdollista järjestää. Tiimisopimukset liitetään koulun lukuvuosisuunnitelmaan.  

Koulun ja esikoulujen yhteistyöparit laativat ovat tiimisopimukset. 

JOUSTAVAN ESI- JA ALKUOPETUKSEN AIKUISTEN TYÖSSÄOPPIMISEN POLKU  

 

Teoriatieto  

Joustavan esi- ja alkuopetuksen aikuisten oppimisessa rakennetaan ymmärrystä siitä, mikä tuottaa lapselle joustavuutta koulupolun alussa. Oma oppimispolku -käsikirjassa on kuvattu joustavuutta tuottavat toiminnan periaatteet. Käsikirjan lisäksi näistä teemoista löytyy muutakin teoriatietoa. Teoriatieto laajentaa näkökulmaa ja antaa dialogiin syötettä, jotta arkihavainto laajenee.  

 

Dialogi  

Yhteisen ymmärryksen rakentuminen tapahtuu dialogisen keskustelun avulla. Rakentavassa vuorovaikutuksessa voimme jakaa ja synnyttää yhdessä uutta tietoa ja toimintaa. Dialogissa on neljä periaatetta: kunnioittaminen, kuuntelu, odottaminen vailla varmoja mielipiteitä sekä puhuminen suoraan sydämestä. Oppimisen kohteena on aina siis myös dialoginen keskustelu.  

 

Kokeilut  

Kun dialogissa on synnytetty yhteistä ymmärrystä, syntyy kokeiluhalua. Kokeilut voivat olla pieniä tai suuria, omassa ryhmässä tehtyjä tai yhteisiä. Kokeiluissa testataan uutta toimintatapaa ja havainnoidaan, miltä opittu asia tuntuu käytännössä.  

 

Reflektio  

Reflektoinnissa teoriatieto ja kokeiluissa koettu käytännön tieto yhdistyvät. Reflektointia voi tehdä yhdessä tiimin kanssa keskustellen, mutta myös itsenäisesti pohtimalla mitä opin ja mitä tunsin. Tärkeää reflektoivassa keskustelussa on myös määritellä, kuinka tekemistä jatkan tai jatkamme.  

 

Koulun erityisopettaja tutustuu koulun tiloissa ja Kuikkalammen päiväkodissa esiopetusryhmiin tammi-maaliskuussa. Uppo-Nallen esikouluista tuleviin esikoululaisiin mahdollisuuksien mukaan. Tiedonsiirtolomakkeet tuleville luokanopettajille/erityisopettajalle Kuopion tiedonsiirtokäytänteissä määritetyin tavoin huhti-toukokuussa tai elokuussa. Pedagogista keskustelua käydään esi- ja alkuopetuksen kesken mahdollisuuksien mukaan kokouksissa, tapaamisissa ja tiedonsiirroissa.  

 

TVT- suunnitelma 2023-2024  

Tavoitteet (huomioikaa edellisen lukuvuoden suunnitelma ja arviointi): 

  • OppilasAgentti-toiminnan jatkokehittäminen. 
  • Digitiimin toimintamallin terävöittäminen (vastuut, työnjako) ja säännölliset digitiimin tapaamiset rehtorin kanssa.  

Toimenpiteet ja toimintasuunnitelma: 

  • Koulun iPad-laitteiden vaihtaminen uusiin (Istekki) 
  • Tekninen tuki opettajille laite- ja sovellusasioissa 
  • DIgituutorointi 
  • Oppilasagenttitoiminta:  
  • Syys-lokakuussa rekrytoidaan uudet oppilasagentit 3. luokilta 
  • Syyslukukaudella painotus 1-3 luokissa ja kevätlukukaudella 4-6 luokissa. 
  • DigiAgentti- toimintaa keskitetään seuraaviin teemoihin digitaitokalenterin mukaisesti (toiminta ensisijaisesti 1–3 lk syksyllä ja 4–6 lk keväällä)  
  1. Luokka SYKSY: Kirjautuminen laitteelle ja ulos (KEVÄT: Näppistaituri ja Bee-Bot –robotit)
  2. luokka SYKSY: Animaatio (Stop Motion) (KEVÄT: Scratch Jr.)
  3. luokka SYKSY: Sarjakuva (Strip Designer, Google Slides) (KEVÄT: Micro:bit)
  4. luokka (SYKSY: Scratch) KEVÄT: Vihreän kankaan tekniikka
  5. luokka (SYKSY: iMovie) KEVÄT: Micro:bit
  6. luokka (SYKSY: Canvas) KEVÄT: Tinkercad

 

  • Unohtuneiden salasanojen uusiminen 
  • Lainauskalenterin ylläpito 
  • Laitteiston ylläpito ja vikojen korjauttaminen 

 

Viestintä: 

  • Tiimin toiminnasta viestiminen henkilöstölle: 

Tiimin toimintaan liittyvistä asioista tiedotetaan henkilökuntaa sähköpostitse. 

  • Tiimin tapahtumista viestiminen henkilöstölle / oppilaille / koteihin: 

Tiimin toimintaan liittyvistä asioista tiedotetaan koteja tarvittaessa Wilman kautta. 

 

Tehtävien jako ja vastuut: 

  • Tekninen tuki: Jussi Harju (alasiipi), Hannamari Keränen (yläsiipi) ja Heikki Suppanen (pikkusiipi). Jussi, Hannamari, Heikki ja Miika vastaavat unohtuneista oppilasverkon tunnuksista. Uusien tunnusten luomisesta vastaa koulusihteeri Tiina Kauppinen.  
  • Miika Tammekann vastaa tykeistä, tauluista, dokumenttikameroista ja äänentoistosta. 
  • Pedagoginen tuki (digipedagogiikan kehittäminen, opetuskäytön seuranta sekä digitaalisiin sovelluksiin ja oppimateriaaleihin tutustuminen): Sonja Hiltunen ja Heikki Suppanen.