Oppimisen tuki

Oppimisen tuki

Mikäli oppilaalla ilmenee jostain syystä pulmia koulunkäynnissä tai oppimisessa, pyritään näihin puuttumaan varhaisessa vaiheessa, jotta tukitoimet voidaan aloittaa mahdollisimman pian.

Pulmien ilmetessä käytetään aina ensisijaisesti koulun omia tukitoimia, esimerkiksi opetuksen eriyttämistä, tukiopetusta, koulunkäynnin ohjaajan tukea tai koulun erityisopettajan oppituntien aikana antamaa opetusta.

Tuki jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Yleinen tuki on osa kaikkea kasvatusta opetusta ja ohjausta. Opettaja arvioi ja antaa palautetta oppilaittensa kehittymisestä ja edistymisestä, havainnoi tuen tarpeita ja suunnittelee opetuksen ja oppimisympäristön sekä mahdolliset tukitoimet. Perustana on koko opetusryhmän voimavarojen ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen hyödyntäminen.

Tuen tarpeen kasvaessa oppilaan tulee saada tehostettua tukea. Tehostettu tuki on oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin yleistä tukea jatkuvampaa, vahvempaa ja yksilöllisempää tukemista. Oppilas voi tällöin tarvita myös samanaikaisesti useita tukimuotoja. Tehostettua tukea annetaan oppilaalle laaditun kirjallisen oppimissuunnitelman mukaisesti.

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta tuesta. Erityisen tuen antamisesta tehdään hallintopäätös. Oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma HOJKS, josta on käytävä ilmi erityistä tukea koskevan päätöksenmukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen.

Eriasteinen tuki pyritään tarjoamaan pääsääntöisesti oppilaan lähikoulussa ja yleisopetuksen luokassa. Tarvittaessa oppilaalle tarjotaan opetusta oman koulun tai alueen erityisluokassa. Oppilaalle pyritään löytämään hänelle parhaiten soveltuva opiskelupaikka yhdessä oppilashuollon ja huoltajan kanssa. Ensisijaisena tavoitteena on, että oppilas voisi mahdollisuuksienmukaan käydä koulua omassa
lähikoulussaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä