Tavoitteen asettamisen työkaluja

Joskus asiakkaan tavoite meinaa jäädä hyvin yleiselle tasolle, jolloin se ei myöskään ohjaa konkreettiseen toimintaan. Tavoitetta voi tuoda käsin kosketeltavammaksi hyödyntämällä erilaisia tavoitteen asettelun työkaluja, joista alla on yksi esimerkki.

Meta+

Hyvä coachauksen tavoite on sekä tarpeeksi suuri motivoidakseen asiakasta muuttamaan jotain elämässään, mutta se tulee olla myös todellisuudessa toteutettavissa. Tavoitteen tulee olla myös tarpeeksi yksityiskohtainen, jotta asiakas tietää, milloin se on saavutettu.

Tavoitteen asettelun tueksi voi käyttää Meta+ -mallia. Hyvä tavoite on mitattavissa (Measurable). Asiakkaalta voi kysyä, mistä hän tietää, että tavoite on saavutettu. Lisäksi tavoitteelle voi asettaa välitavoitteita, jotka mittaavat oikeaa suuntaa. Tavoite on tunnetasolla tavoitettavissa (Emotional) ja asiakasta voi pyytää menemään tavoitteen toteutumisen hetkeen ja kuvailemaan, miltä toteutunut tavoite tuntuu. Yleensä tärkeät tavoitteet herättävät enemmän tunteita, kuin pienet tai yhdentekevät tavoitteet. Hyvällä tavoitteella on aikataulu (Timetable), jolloin asiakas määrittelee, mihin mennessä hän haluaa olla saavuttanut tavoitteen ja kuinka usein hän on valmis tekemään jotain tavoitteensa eteen. Tavoitteen on oltava myös saavutettavissa (Achievable), eli asiakkaalla on oltava edes pieni ääni sisällään, joka uskoo tavoitteen toteutumismahdollisuuksiin. Mallin + tarkoittaa sitä, että hyvä tavoite on jollain tavalla asiakkaalle itselleen positiivinen ja hyvä.

Tavoite ja sen mahdolliset alatavoitteet on hyvä kirjata ylös, samoin kuin se milloin se olisi tarkoitus saavuttaa, jotta siitä tulee asiakkaalle tarpeeksi konkreettinen.

Askel askeleelta

Tämän harjoituksen kesto on noin 30 minuuttia. Kun coachauksen aihe on selkeä, voit pyytää asiakasta kuvittelemaan viivan tilan lattiaan, jonka yhdessä päässä tavoite asetetaan ja toisessa päässä se on valmis. Pyydä asiakasta seisomaan ensin viivan aloituspäässä ja kertomaan, miltä hänestä tuntuu nyt. Sen jälkeen pyydä asiakasta kuvailemaan viivan toisessa päässä oleva tavoite unelmatilassa, jossa kaikki on mahdollista. Kerro asiakkaalle, että tavoite on nyt kymmenen askeleen päässä.

Pyydä asiakasta kävelemään tavoitteeseensa ja kuvittelemaan, millaisia ajatuksia ja tunteita hänessä herää, kun tavoite on onnistuneesti saavutettu. Mitä asiakas löytää ollessaan siellä? Millainen tilanne on? Anna asiakkaan kertoa vapaasti ja rohkaise tuntemaan tunteita rauhassa.

Tämän jälkeen pyydä asiakasta palaamaan viivan alkupäähän. Miltä hänestä tuntuu nyt? Millaisia askeleita hän haluaisi nyt ottaa päästäkseen kohti tavoitettaan. Pyydä häntä nimeämään nämä askeleet välitavoitteiksi ja kirjaamaan ne paperille (tai erivärisille post-it lapuille), jotta ne pysyvät mielessä myös tapaamisen jälkeen. Viivan ääreen voi aina palata tulevaisuudessa ja saada tavoitteeseen näin lisää vahvistusta.