Perusopetus, vuosiluokat 1-2
Luokat 1-2
Koulutyössä harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Samoin harjoitellaan näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja. Lisäksi kiinnitetään huomiota terveellisiin työasentoihin sekä sopivan pituisten työjaksojen merkitykseen hyvinvoinnille.
Medialukutaidon osalta harjoitellaan käyttämään ja tuottamaan mediaa arjessa vastuullisesti ja toiset huomioon ottaen. Mediasisältöihin tutustutaan monipuolisesti. Omia tarinoita tuotetaan mediavälineiden avulla luovuutta ja mielikuvitusta käyttäen itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa. Lisäksi opetellaan mediaympäristöissä tärkeitä turvataitoja.
Ohjelmointiosaamisen osalta harjoitellaan tunnistamaan toistuvia kaavoja ja säännönmukaisuuksia sekä järjestämään tietoa ehtojen perusteella eri oppiaineiden sisältöjen käsittelyssä. Kerrotaan omista havainnoista ja valinnoista käsitteiden ja välineiden avulla. Puretaan arkisia ongelmia osiin ja kokeillaan niihin ratkaisuvaihtoehtoja. Laaditaan leikillisiä toimintaohjeita, joita voidaan testata myös ohjelmoitavilla laitteilla, sekä harjoitellaan tunnistamaan virhetilanteita. Vuosiluokkien 1–2 kuvausta voi lukea sellaisenaan tai rinnakkain varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kuvausten kanssa.

Digitaalinen osaaminen vuosiluokilla 1-2
Oppilas muun muassa
• oppii käyttämään yhteiskäyttöisiä laitteita,
• oppii tietoturvallisen ja vahvan salasanan periaatteet,
• harjoittelee koneiden ja ohjelmien käynnistämis- ja sammuttamisrutiineja,
• harjoittelee muun muassa näppäimistön, hiiren ja näytön perustoimintoja,
• harjoittelee käyttämään laitteita ja tarvikkeita huolellisesti,
• tietää miten toimia, jos laite rikkoutuu tai katoaa,
• osaa tarvittaessa tulostaa ohjatusti,
• osaa ohjatusti arvioida tiedon ja tietolähteiden luotettavuutta,
• osaa pyytää kuvattavalta luvan ja ymmärtää, että kuvaa ei voi julkaista ilman lupaa,
• harjoittelee hyvää vuorovaikutusta viestiessään ja toimii kiusaamista ehkäisevästi,
• ottaa käyttöön henkilökohtaiset tunnukset ja harjoittelee kirjautumaan laitteelle ja ympäristöihin.

Medialukutaito vuosiluokilla 1-2
Oppilas muun muassa
• tunnistaa kuvaohjelmien, sovellusten ja palveluiden ikärajat ja ymmärtää niiden tarkoituksen,
• ymmärtää faktan ja fiktion eron ja jaottelee mediasisältöjä ohjatusti todenmukaisiin ja kuvitteellisiin,
• osaa käyttää ohjatusti tekstiä, kuvaa, liikkuvaa kuvaa tai ääntä omassa tuottamisessaan,
• suunnittelee ja toteuttaa mediasisällön, kuten digitarinan tai videon ohjatusti yhdessä toisten kanssa,
• ymmärtää, että kiusaaminen tai muu epäasiallinen viestintä ei ole sallittua mediaympäristöissäkään,
• tietää miksi on tärkeää suojata yksityisyyttään ja tietojaan mediaympäristöissä toimiessaan,
• tietää kuinka toimia, jos saa verkossa asiattomia viestejä tai yhteydenottoja tuntemattomilta ihmisiltä,
• tietää kenelle voi kertoa kokemuksistaan digitaalisissa palveluissa ja osaa tarvittaessa kääntyä turvallisen aikuisen puoleen,
• ymmärtää, millaisten viestien välittäminen ja sisältöjen jakaminen on sopivaa ja millaisten ei. Oppilas tiedostaa, että julkaistuista sisällöistä jää jälki ja että kertaalleen julkaistuja sisältöjä saatetaan edelleen levittää,
• tutustuu tekijänoikeuksiin ja ymmärtää, miksi niitä tarvitaan,
• ymmärtää, että osa digitaalisista tuotteista esimerkiksi peleissä voi olla maksullisia ja että pelaajia voidaan sitouttaa pelaamiseen eri tavoin.

Ohjelmointiosaaminen vuosiluokilla 1-2
1-2 Oppilas muun muassa
• tunnistaa ja nimeää omasta kokemusmaailmastaan löytyviä tietokoneohjattuja laitteita ja palveluita,
• osaa järjestää ja vertailla asioita erilaisten ehtojen perusteella,
• tunnistaa loogisia operaatioita, kuten ”ja”, ”tai”, ”ei”, • osaa ohjata jotakin ohjelmoitavaa laitetta,
• pystyy esittämään omia ideoitaan sekä kokeilee ratkaisuja ohjelmointiin liittyvässä ryhmätyöskentelyssä peleillä, sovelluksilla tai roboteilla kuten Bee-Botilla tai Blue-Botilla,
• pohtii, millaista tietoa hänen omasta toiminnastaan kerätään digitaalisissa ympäristöissä ja mikä yhteys ohjelmoinnilla on tietojen keräämiseen,
• ymmärtää, että kerätyt tiedot tallentuvat ja osaa antaa ainakin yhden esimerkin, mihin tarkoitukseen hänestä kerättyä tietoa voidaan käyttää.