Nuorisopalvelut

Digitaalinen nuoristotyö

Kouvolan nuorisopalveluissa digitalisaatiota ja teknologiaa hyödynnetään nuorten parissa tehtävässä työssä ja toiminnassa silloin, kun se on tarkoituksenmukaista ja tuo siihen lisäarvoa.
Nuorisotiloilla tarjotaan laitteita ja kasvatusta striimaustoimintaan ja digipelaamiseen
pelitietokonein, VR-lasein sekä konsolein. Lisäksi tarjotaan tapahtumia joissa digitaalisuus
mukana. Nuorisopalvelut voivat palvella esimerkiksi LAN-tapahtumien järjestäjänä ja kirjaston
retropelipäivään osallistumalla tai Makers-kerhotoimintana sekä päiväleireinä, joissa esimerkiksi
tuotetaan digitaalista taidetta.
Koulunuorisotyö voi tukea perusopetuksen digitavoitteiden saavuttamisessa silloin kun ne ovat
kytkettävissä luontevalla tavalla hyvinvointioppimisen suunnitelmaan.

Nuoristopalvelut

Digitaalisen nuorisotyön tehtävänä on olla mukana nuorten kasvun tukena vapaa-ajalla heidän digitaaliset tarpeet
sekä oman ikänsä ja tasonsa huomioiden niin yksilö- kuin yhteisötyössä. Henkilöstön koulutustarpeita seurataan ja
perehdytystä tuotetaan säännöllisesti.
Digitaalista nuorisotyötä ohjaavat muun muassa seuraavat periaatteet:
- Osallisuus: ohjaus ja vertaisuus, peli- ja laitehankintoihin vaikuttaminen, toiminnan kautta itsensä toteuttaminen.
- Kasvun tuki: mediakasvatus, pelikasvatus, digi- ja sometaitojen kasvattaminen.
- Vaikuttaminen: viestintä ja markkinointi, sähköiset kyselyt nuorille, kilpailut ja palautteet.
Digitaalinen nuorisotyö on välineiden tarjoamisen lisäksi myös palveluiden digitalisointia, nuorten innostamista
digitalisaation pariin ja yhdessä nuorten kanssa oppimista.