1. luokka

DIGITAALINEN OSAAMINEN 1. LUOKALLA


KÄYTÄNNÖN TAIDOT JA TUOTTAMINEN Vinkki

Tekniset perustaidot
Oppilas

havainnoi teknologian vaikutuksia arjessa.


tutustuu tietoteknisiin laitteisiin aikuisen kanssa.

osaa liittää ja käyttää ohjatusti tarvittavia oheislaitteita (mm. kuulokkeet).

osaa käyttää sovelluksia ja selainta.


osaa käsitellä laitetta huolellisesti.

Toiminta eri ympäristöissä
Oppilas

osaa käyttää digitaalisia ympäristöjä ja sovelluksia ikätasolle riittävällä tavalla.

osaa avata ja sulkea sovelluksia ja liikkua niiden välillä.

Tuottaminen
Oppilas

osaa tehdä ohjatusti tuotoksen, jossa on esimerkiksi ääntä, kuvaa, videota, tekstiä.


kommentoi toisten tuotoksia


harjoittelee tuottamaan tekstiä




Keskustelu ja pohdinta: Missä kaikkialla teknologiaa käytetään kotona, koulussa ja vapaa-ajalla. Mitä hyötyä teknologiasta on?

Laitteisiin (tietokone, tabletti, puhelin) tutustuminen ja niiden osien nimeäminen.


Laitteen käynnistäminen, lepotila ja sammuttaminen oikeaoppisesti.

Selaimen käyttäminen ja sulkeminen. QR-koodin käyttö halutun internetosoitteen avaamiseen



Opetellaan koulun ohjeiden mukaisesti laitteiden huolellinen käsittely.


Oppimisympäristönä voi olla kaupungin tarjoamat oppimisympäristöt sekä kirjasarjoihin liittyvät oppimisympäristöt.






esimerkiksi animaatio, digitarina, piirtäminen digitaalisesti ja äänen lisääminen.


harjoitellaan kohteliasta verkkokeskustelua esimerkiksi emojien kautta

apuna voi olla puheentunnistus, sanelu



VASTUULLISUUS JA TURVALLISUUS VINKKI

Vastuullisuus
Oppilas

opettelee työskentelemään vastuullisesti ja noudattaa sääntöjä.

ymmärtää, että on hyvien tapojen mukaista pyytää kuvattavalta sekä kuvan julkaisuun lupa.

osaa yhteiskäyttöisten laitteiden käyttöön liittyvät toimintatavat

Turvallisuus

tutustuu kuviin liittyviin tekijänoikeuksiin.

käyttää koulun tai yksikön tarjoamia digitaalisia ympäristöjä ohjeiden mukaisesti.

Ergonomia
Oppilas

osaa säätää näytön kirkkautta resoluutiota ja väriä sekä äänenvoimakkuutta.

harjoittelee terveellisiä työasentoja.

harjoittelee säätämään työpistettään mahdollisuuksien mukaan.



Ohjataan käyttämään Pixabayn kaltaisia sivuja kuvia haettaessa. 







Ohjataan käyttämään Pixabayn kaltaisia sivustoja.

Koululla on omat ohjeet, milloin laite sammutetaan, milloin se jätetään lepotilaan. Ohjeita on myös hiirien ja kuulokkeiden säilytyksestä -




TIEDONHALLINTA SEKÄ TUTKIVA JA LUOVA TYÖ Vinkki

Tiedonhallinta
Oppilas

tutustuu aikuisen opastuksella tiedonhakuun.

harjoittelee käyttämään hakukonetta tarkoituksenmukaisella tavalla.

osaa käyttää ääni- ja kuvahakua.

osaa muodostaa yksinkertaisia hakusanoja.

Tutkiva ja luova työskentely
Oppilas

tekee havaintoja
lähiympäristössä digitaalisia tutkimusvälineitä käyttäen.

tekee pieniä tutkimuksia teknologiaa hyödyntäen.



Opettaja antaa valmiit linkit turvallisille sivuille. Jos työskennellään iPadeilla, qr-koodilla on helpoin ohjata oikealle sivustolle. 









digitaalinen suurennuslasi, digitaalinen looppi, kamera, sensori jne


kuvat selostuksineen, video, sanelimen avulla tehty ääniklippi


VUOROVAIKUTUS Vinkki
Yhteisöllisyys ja osallisuus
Oppilas

käyttää ohjatusti yksikön käytössä olevia yhteisöllisiä digitaalisia ympäristöjä ikätasoisesti.

osaa soittaa ja vastata puheluun, videopuheluun ja ääniviestiin.

tunnistaa ja osaa käyttää vuorovaikutusta edistäviä emojeja.






Opetellaan kunnioittavaa käyttäytymistä puhelimessa

MEDIATAIDOT 1. luokalla


 

MEDIAN TULKINTA JA ARVIOINTI

vinkki

Median vaikutusten ymmärtäminen

Oppilas

tuntee median käsitteen.

osaa nimetä mediasisältöjä

ymmärtää mediasisältöjen erilaisia käyttötarkoituksia (uutinen/viihde).

Media tietolähteenä

tutustuu tietoa välittäviin mediasisältöihin, kuten uutiset.

ymmärtää faktan ja fiktion eron.

 

Minä median käyttäjänä

osaa kertoa itseään kiinnostavista mediasisällöistä ja tilanteista, joissa käyttää mediaa eri tavoin.




.
Media tarkoittaa viestintäkanavia, -välineitä ja -sisältöjä, jotka välittävät tietoa suurelle yleisölle (joukkoviestintä) tai mahdollistavat vuorovaikutuksen (sosiaalinen media). Se kattaa perinteisen lehdistön, radion ja television lisäksi digitaaliset alustat, internetin sekä yritysten omat kanavat. Media on johdettu latinan kielen sanasta medium




Katsokaa rinnakkain uutiskuvaa (esim. Yle Lasten uutiset) ja satukirjan kuvitusta. Kysy: "Kumpi näyttää siltä, että se voisi tapahtua oikeasti tässä maailmassa?

Valitse lyhyt uutinen ja etsikää vastaukset "uutiskysymyksiin": Kuka teki? Mitä tapahtui? Missä ja milloin? Jos kysymyksiin löytyy selkeät vastaukset, kyseessä on todennäköisesti fakta.



MEDIAN TUOTTAMINEN

vinkki

Luova ilmaisu
Oppilas

laatii ohjattuna yksinkertaisen mediasisällön,
esimerkiksi digitarinan tai uutiskuvan

yhdistää ohjatusti tekstiä, kuvaa, videota tai ääntä

Vaikuttaminen
ilmaisee omia ajatuksiaan mediaa tuottamalla.

Tiedon välittäminen
laatii ohjatusti yksinkertaisen tietoa välittävän mediasisällön, kuten uutiskuvan tai kuvatekstin.

Minä median tuottajana
löytää mielekkäitä tapoja tuottaa mediaa 

 

Digitarinoissa voidaan hyödyntää sanelua ja ääntä. 
Lehdestä tai internetistä voidaan ottaa kuva, jolle oppilas keksii kuvatekstin. Keskustellaan valinnoista. Vaihtoehtoisesti toinen parista ottaa kameralla kuvan ja toinen keksii erilaisia kuvatekstejä.


TOIMIMINEN MEDIAYMPÄRISTÖSSÄ

vinkki

Turvallisuus ja vastuullisuus
Oppilas

käsittelee turvallista median käyttöä aikuisen kanssa.

tietää yksityisyyden ja tietojen suojaamisen tärkeyden.

osaa kertoa, mitä asioita voi ja mitä ei ole hyvä jakaa verkossa.

tietää, kuinka toimia, jos saa verkossa asiattomia viestejä tai yhteydenottoja tuntemattomilta.

ymmärtää, miten eri tilanteissa medialaitteita on sopivaa käyttää.

ymmärtää, millaisten viestien välittäminen ja jakaminen on sopivaa.

ymmärtää, että mediassa on toimittava siten, ettei aiheuta pahaa mieltä.

ymmärtää, että osa digitaalisista tuotteista esimerkiksi peleissä voi olla maksullisia ja että pelaajia voidaan sitouttaa pelaamiseen eri tavoin. ymmärtää, että sisältöjen käytöstä tulee sopia huoltajan kanssa.

ei esitä toisen tuotosta omanaan. Tutustuu tekijänoikeuksiin.


Hyvinvointi
oppii huomioimaan omaa hyvinvointiaan mediasisältöjä valitessaan

tarkastelee ohjattuna omaa mediankäyttöään arjessa

Hyvä vuorovaikutus
ymmärtää viestinnän vastavuoroisuuden mediaympäristöissä: omalla viestinnällä on vaikutusta toisen viestintään, tunteisiin ja toimintaan.

tietää, ettei verkossa saa kiusata ja miten pitää toimia kiusaamista kohdatessa

 Mediataitoviikon materiaaleissa löytyy kaikkiin tavotteisiin ikätasoista materiaalia

 



















Keskustellaan median sisältömerkinnöistä ja ikärajoista.

 

OHJELMOINTIOSAAMINEN 1. LUOKALLA


OHJELMOINNILLINEN AJATTELU vinkit  
Looginen ajattelu ja tiedon käsittely
Oppilas
järjestää ja vertailee asioita erilaisten ehtojen perusteella.

tunnistaa säännönmukaisuuksia.

tekee havaintoja syy- ja seuraussuhteista



Ongelmien ratkaiseminen ja mallintaminen

purkaa tuttuun arjen ilmiöön liittyvän ongelman osiin sekä etsii ja kokeile sen ratkaisuun erilaisia vaihtoehtoja.

Ohjelmoinnin käsitteet ja perusrakenteet

laatii vaiheittaisia toimintaohjeita käyttäen yksinkertaisia komentoja ja toistorakennetta.

Käytännön taidot

tutustuu ohjelmointiin ilman digilaitetta leikin ja toiminnan kautta.

Käytä konkreettisia esineitä, kuten palikoita, leluja, tai värillisiä lappuja. Anna oppilaille sekoitettu kasa esineitä. Pyydä heitä luomaan "karsintaehtoja" "Jos väri on punainen, niin siirrä vasemmalle."

Käytä fyysistä liikettä, joka on hauskaa ja muistijälkeä luovaa. Luo "ohjelma", jossa on toistuva liikesarja. 

Opettaja toimii "tietokoneena" ja oppilaat antavat sille ohjeita. Määritellään syy-seuraussuhteet etukäteen: "KUN opettaja nostaa käden, NIIN sinä taputat kerran." "KUN opettaja sanoo 'STOP', NIIN kaikki jäätyvät."

 

Kirjoittakaa (tai piirtäkää) paperilapuille kaikki vaiheet, joita tarvitaan leivän tekemiseen (esim. 1. Ota leipäpala, 2. Levitä voi, 3. Laita juusto, 4. Syö).


Sekoittakaa laput. Pyydä oppilaita järjestämään ne oikeaan järjestykseen.


Ongelma: Mikä menee pieleen, jos laitat voin takaisin jääkaappiin ennen juuston laittamista? Näin he näkevät, että järjestyksellä on merkitys (ohjelman suoritusjärjestys).

esimerkiksi hampaidenpesu

TUTKIVA TYÖSKENTELY JA TUOTTAMINEN vinkit
Yhteiskehittelyn prosessit
Oppilas
esittää omia ideoitaan, kuuntelee toisia sekä kokeilee ratkaisuja yhdessä ja vuorottelee eri rooleissa ohjelmointiin liittyvässä ryhmätyöskentelyssä.
vinkit
Luova tuottaminen
rakentelee erilaisista asioista mallinnuksia ohjeen mukaisesti sekä luovasti omia ideoitaan toteuttaen.
Ohjelmointi oppimisen välineenä
käsittelee eri oppiaineissa harjoiteltavia sisältöjä käyttäen leikillisesti ja kokeillen ohjelmointiin liittyviä toimintatapoja ja välineitä.
Käytetään lattiarobottia (esim. Blue-Bot tai Bee-Bot) tai "ihmisrobottia". Robotin pitää kulkea tarinan mukainen reitti, esimerkiksi viedä kirje mummolaan välttäen suden asettamia ansoja.

Lapset tekevät toisilleen "rakennusohjeet" (algoritmin) nuolilla tai piirroksilla: "Laita 3 keltaista, käänny, laita 1 punainen".


OHJELMOIDUT YMPÄRISTÖT JA NIISSÄ TOIMIMINEN Vinkit
Ohjelmoitu teknologia elämän eri osa-alueilla
Oppilas

tunnistaa ja nimeää omasta kokemusmaailmastaan löytyvää tietotekniikkaa sekä tutustuu robotiikkaan.
Ohjelmoidun teknologian vaikutukset arjessa
Pohditaan arjen laitteita. Mitä tapahtuisi, jos niistä ohjelmointi menisi rikki?