Luokat 1-2
Koulutyössä harjoitellaan laitteiden, ohjelmistojen ja palveluiden käyttöä ja opetellaan niiden keskeisiä käyttö- ja toimintaperiaatteita. Samoin harjoitellaan näppäintaitoja sekä muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja. Lisäksi kiinnitetään huomiota terveellisiin työasentoihin sekä sopivan pituisten työjaksojen merkitykseen hyvinvoinnille.
Medialukutaidon osalta harjoitellaan käyttämään ja tuottamaan mediaa arjessa vastuullisesti ja toiset huomioon ottaen. Mediasisältöihin tutustutaan monipuolisesti. Omia tarinoita tuotetaan mediavälineiden avulla luovuutta ja mielikuvitusta käyttäen itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa. Lisäksi opetellaan mediaympäristöissä tärkeitä turvataitoja.
Ohjelmointiosaamisen osalta harjoitellaan tunnistamaan toistuvia kaavoja ja säännönmukaisuuksia sekä järjestämään tietoa ehtojen perusteella eri oppiaineiden sisältöjen käsittelyssä. Kerrotaan omista havainnoista ja valinnoista käsitteiden ja välineiden avulla. Puretaan arkisia ongelmia osiin ja kokeillaan niihin ratkaisuvaihtoehtoja. Laaditaan leikillisiä toimintaohjeita, joita voidaan testata myös ohjelmoitavilla laitteilla, sekä harjoitellaan tunnistamaan virhetilanteita. Vuosiluokkien 1–2 kuvausta voi lukea sellaisenaan tai rinnakkain varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kuvausten kanssa.