5.5.7 Tuen ja tukipalvelun päätösmenettely

Päätösmenettely


Lapselle annettavasta tehostetusta tai erityisestä tuesta tai tukipalveluista tehdään viipymättä hallintopäätös, jonka menettelyssä noudatetaan hallintolakia. Tehostetun ja erityisen tuen päätös tai päätös tukipalveluista on toistaiseksi voimassa. Hallintopäätös muutetaan tai se kumotaan, mikäli tuen tarve muuttuu. Huoltajalla on oikeus hakea päätökseen muutosta valittamalla. Yksityisen palveluntuottajan yksiköiden tuen ja tukipalveluiden päätökset tekee Varhaiskasvatuslain mukaisesti Kotkan varhaiskasvatus.

Lapsi voi osallistua useamman kuin yhden varhaiskasvatuksen järjestäjän varhaiskasvatukseen. Tämä on mahdollista esimerkiksi vuoroasumistilanteessa. Tällöin Kotkan varhaiskasvatuksella on lapsen edun mukaisesti velvollisuus toimia tuen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa yhteistyössä toisen varhaiskasvatuksen järjestäjän kanssa. Hallintopäätös tehostetusta tai erityisestä tuesta tai tukipalveluista tehdään molemmissa kunnissa erikseen

Tehostetun ja erityisen tuen päätöksessä mainitaan ja päätetään seuraavista asioista:

  • tuen muodoista
  • varhaiskasvatuksen toimipaikasta
  • tukipalveluista.

Jos lapsen tuesta ei tehdä tehostetun tai erityisen tuen päätöstä, tehdään tarvittaessa erillinen hallintopäätös tukipalveluista (esim. yleisen tuen aikana).

Tehostetun ja erityisen tuen päätös tai päätös tukipalveluista perustuu tuen tarpeen arviointiin. Tuen tarpeen arviointiprosessista vastaa varhaiskasvatuksen erityisopettaja (Katso myös luvut 5.5.2 Tehostettu tuki ja 5.5.3 Erityinen tuki). Osana tuen tarpeen arviointia, Varhaiskasvatuslain (15 e §) mukaisesti, kuullaan lapsen huoltajaa tai muuta laillista edustajaa. (Katso myös kuntavasun luku 5.5.6. Lapsen vasu tuen aikana.) Myös huoltaja voi hakea tehostettua tai erityistä tukea lapselle. 

Lapsen tuen aikana tuen tarvetta, riittävyyttä ja toteutumista arvioidaan tarpeen mukaan (ks. Perusteiden luku 5.4 ja kunavasun luku 5.5.3). Tämä arviointi tai lapsen vasun tarkistaminen voi tuoda esiin muuttuneen tuen tarpeen. Tuen tarpeen muutos velvoittaa joko muuttamaan hallintopäätöstä tai kumoamaan päätös.

Hallintopäätös tehostetusta tai erityisestä tuesta tai tukipalveluista on pantava täytäntöön heti. Päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Täytäntöönpanolla ennen päätöksen lainvoimaa on keskeinen merkitys oikeusturvan kannalta. Päätöksellä ei voida päättää lapsen sosiaali- ja terveyspalveluista, kuten lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineistä tai vammaispalvelulain mukaisista palveluista ja tukitoimista.

Kuntavasun luvuissa 5.5.2 ja 5.5.3 on kuvattu lyhyesti hallintopäätösprosessia. Varhaiserityiskasvatuksen käsikirjassa avataan päätösprosessia tarkemmin, jolloin kuvataan myös prosessiin liittyvät vaiheet ja ammattilaisten vastuut.