Toimintakausi 2021 -2022

Teksti

Syksy 2021

Myttysissä työskentelevät varhaiskasvatuksen opettaja Kirsi Hyyrynen ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Emilia Kurki ja Jaana Pakkanen. Avustajana Katja Haimi.

Lapsia ryhmässä on 13, he ovat 1 - 3 vuotiaita.

Varhaiskasvatussuunitelman toteutus

Kotkan varhaiskasvatuksessa painotetaan pienryhmäpedagogiikkaa. Myttysissä on kolme pienryhmää, joita jaetaan toiminna mukaan vielä pienempiin ryhmiin.

Leikki on tärkeää lapsen kehitykselle. Leikki voi olla ohjattua tai omaehtoista. Leikkiessä lapsi oppii käsittelemään asioita, kehittämään ryhmätyöskentelytaitojaan ja ottamaan toiset huomioon. Vuorovaikutustaidot kehittyvät leikin tiimellyksessä kuin itsestään.

Myttysten toiminassa painottuvat kielenkehitystä tukevat lorut ja laulut. Lisäksi liikumme päivän aikana mahdollisimman paljon.


Varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaa Varhaiskasvatussuunnitelma, (linkki uuteen varhaiskasvatussuunnitelmaan: https://peda.net/kotka/varhaiskasvatus/vp3 ) se on jaoteltu viiteen eri osa- alueeseen:

· Kielten rikasmaailma· Ilmaisun monet muodot· Minä ja meidän yhteisömme· Tutkin ja toimin ympäristössäni· Kasvan, liikun ja kehityn

Näiden viiden osa-alueen alta löytyy lukematon määrä erilaisia toteutustapoja ja tarkempia tekemisen tavoitteita. Näitä tavoitteita poimimme ryhmämme toteutettavaksi siinä tärkeysjärjestyksessä kun ryhmän lasten kehittyminen vaatii.